Siirry metatietojen loppuun
Siirry metatietojen alkuun

TIEKEn julkaisut -tunnuskuva

TIEKEn julkaisusarja

TIEKEn julkaisusarjan osa 39
Yhteentoimivuus taloushallinnon tehostajana

Tässä julkaisussa kartoitettiin tilitoimistojen prosesseja, joissa edelleen joudutaan manuaalisesti muokkaamaan informaatiota. Kyselytutkimuksen avulla selvitettiin lisäksi tilitoimistojen näkemystä, jotta teknologisen kehityksen seurauksia voitaisiin arvioida alan dynamiikan näkökulmasta.

Siirry raporttiin

 

TIEKEn julkaisusarjan osa 38:
OVT:n käyttö yrityksissä

Organisaatioiden välinen tiedonsiirto (OVT, engl. Electronic Data Interchange) on ollut teknologian puolesta mahdollista jo kolmen vuosikymmenen ajan. Perusteita sen käytölle ja siitä saavutettaville hyödyille on monia, mutta silti teknologian käyttö ei ole aivan niin laajalle levinnyt, kuin sen olisi voinut kuvitella olevan näin pitkän ajan kuluttua.
Tarkempi tutkimustieto OVT:n käyttöönottoon ja käytön määrään vaikuttavista tekijöistä oli vanhentunutta, sillä edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2001. OVT:n saralla paljon on muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana, sillä Internet-teknologioiden kehittyminen ja XML-muotoisten sanomastandardien kehittyminen hallitsevan EDIFACT-standardin rinnalle on osaltaan tehnyt teknologian käytön helpommaksi myös pienemmille yrityksille. TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry on vuosien ajan ollut tiiviisti mukana OVT:hen liittyvissä kehitysprojekteissa ja nykytilanteen kartoitus OVT:n käytön osalta koettiin tarpeelliseksi.

Siirry julkaisuun (pdf, 123 sivua)

 

TIEKEn julkaisusarjan osa 37:
Kilpapelaamisen ekosysteemi ja sen vaikutus pelaajien kilpailumotivaatioon

Tässä julkaisussa selvitetään kilpapelaamisen ekosysteemiä ja sen vaikutusta pelaajien kilpailumotivaatioon. Tehty tutkimus lisää tietokone- ja videopelejä pelaavien kilpailijoiden motivaatiotekijöiden ymmärtämistä ja täydentää aiempien kilpapelaamisen tutkimusten tuloksia.

Kilpapelaamisen ekosysteemin kuvauksen avulla löydettiin kolme pelaajia kilpailemiseen motivoivaa tekijää. Ensimmäinen houkutteleva tekijä on ekosysteemin tarjoamat keinot pelaajien sosiaaliseen kanssakäymiseen. Toinen tekijä on kilpapelaamisen turnauksissa jaettavat palkinnot ja kolmas kilpailuissa käytettyjen pelien ominaisuudet.

Siirry julkaisuun (pdf, 90 sivua)

 

TIEKEn julkaisusarjan osa 36:

Seniorit tieto- ja viestintätekniikan käyttäjiksi - Vertaisohjauksen hyvät käytännöt

Tieto- ja viestintäteknologia on läsnä lähes ­kaikilla elämän alueilla. Julkisia ja yksityisiä palveluja viedään verkkoon ja rinnakkaisia palveluja on saatavilla rajoitetummin. Samanaikaisesti väestö ikääntyy. Tasavertainen osallistuminen edellyttää senioreilta uusia taitoja. Seniorikansalaisten tieto- ja viestintätek­nisten valmiuksien edistämisessä vertais­ohjaus on osoittautunut toimivaksi ja helposti lähestyttäväksi toimintamuodoksi. Keskeisessä roolissa ovat senioreiden parissa toimivat vapaaehtoisjärjestöt ja senioreille suunnattuja kursseja tarjoavat oppilaitokset. Julkaisua varten kartoitetut hyvät käytännöt ovat esimerkkejä siitä, miten senioreiden vertaisohjausta ja tvt-taitojen opetusta on eri tavoin toteutettu. Lisäksi kartoitettiin vertaisohjaajien löytämisen keinoja ja käytäntöjä, miten vertaisohjaajia on tehtäviinsä valmennettu ja koulutettu. Samalla saatiin tietoa siitä, missä asioissa seniorit tällä hetkellä eniten ohjausta tarvitsevat. Tiedot on kerätty haastattelemalla yhdistysten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten edustajia. ”Seniorit tieto- ja viestintätekniikan käyttäjiksi – Vertaisohjauksen hyvät käytännöt” -julkaisu on tehty päätöksenteon ja suunnittelun pohjaksi, kun tavoitellaan valtakunnalliseen yhteistyöhön perustuvaa toimintamallia senioreiden tieto- ja viestintätekniikkavalmiuksien lisäämiseen.
Siirry julkaisuun

TIEKEn julkaisusarjan osa 35:

Avoimen lähdekoodin käyttö ja IT-hankinnat

Avoimen lähdekoodin järjestelmät ovat tulleet jäädäkseen yrityksiin. Myös pk-yritykset ovat löytäneet nämä ratkaisut. Tällaiseen tulokseen on tultu TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n ja Lapin yliopiston tekemässä tutkimuksessa ”Avoimen lähdekoodin käyttö ja IT-hankinnat”, jonka kyselytutkimuksen loppuraportti on julkaistu TIEKEn julkaisusarjassa numerona 35. Kysely suoritettiin Helsingin, Vantaan ja Lapin yritysten keskuudessa. Vertailuryhmänä oli satunnaisesti muualta Suomesta valittu yritysryhmä. Kyselyyn vastasi 345 yritystä, joista noin kolme neljäsosaa työllisti korkeintaan viisi henkilöä. Tutkimuksessa pyrittiin valottamaan avoimen lähdekoodin käyttöä sekä niitä tekijöitä, jotka rajoittavat tällaisten ratkaisujen käyttöä ja käyttöönottoa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin yrityksien IT-hankintoja, hankintoihin vaikuttavia tekijöitä ja hankintojen onnistumista.

Siirry julkaisuun

 TIEKEn julkaisusarjan osa 34
Intermodaaliset kuljetukset ja sähköiset järjestelmät Suomen ja Venäjän välisessä logistiikassa
Tämä raportti on syntynyt Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistämän Intermodaalisten kuljetusten sähköisten seurantajärjestelmien kehittäminen (INTMOD 2009) --hankkeen tuloksena. Hankkeessa pyrittiin löytämään ja kehittämään logistisia toimintoja ja tiedon välitystä Suomen ja Venäjän välisissä kuljetuksissa ja siinä oli kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa pyrittiin kehittämään toimintatapoja, joilla kauppatapahtuman ja kuljetuksen tiedot välittyisivät sähköisesti suomalaisten ja venäläisten yritysten ja muiden organisaatioiden välillä. Toisessa osassa kehitettiin kuljetuksen sähköisiä tunnistusjärjestelmiä Suomen ja Venäjän välisissä kuljetuksissa. Hankkeella pyrittiin helpottamaan laillisten ulkomaankuljetusten rajanylitystä ja tehostamaan kuljetusketjun osapuolten resurssien käyttöä. Lisäksi hankkeessa pyrittiin kehittämään menetelmiä, joilla voitaisiin pyrkiä vähentämään väärinkäytöksiä rajanylityksessä. Tässä raportissa esitetään hankkeen toteutusta ja sen keskeisimpiä tuloksia.

Siirry raporttiin


TIEKEn julkaisusarjan osa 33
Keskisuurten kasvuyritysten johtaminen - tulevaisuuden haasteet ja osaamistarpeet
Suomi tarvitsee enemmän kasvuyrityksiä uudistaakseen talouttaan sekä luodakseen uusia työpaikkoja. Tutkimusten mukaan erityisesti keskisuuret yritykset ovat tärkeitä kansantaloudelle ja niillä on usein suurempi mahdollisuus pitempiaikaiseen kasvuun kuin pienillä yrityksillä. Tutkimuksia keskisuurten kasvuyritysten kasvusta ja erityisesti näiden yritysten johtamisesta on tehty hyvin vähän. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli tutkia nimenomaan keskisuuria kasvuyrityksiä, joita tutkimuksessa käytetyn määritelmän mukaan löytyi n. 100 kpl.
Tutkimus Keskisuurten kasvuyritysten johtaminen – tulevaisuuden haasteet ja osaamistarpeet, on tehty diplomityönä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolle.
Siirry julkaisuun


TIEKEn julkaisusarjan osa 30
Tietoyhteiskuntaosaamista viemään
- kohtaako Suomen tietoyhteiskuntaosaaminen kehitysmaiden tarpeet?
Tämä raportti etsii vastauksia kysymyksiin: kohtaako suomalainen tietoyhteiskuntaosaaminen kehitysmaiden tarpeet ja miten suomalainen osaaminen saadaan otettua käyttöön kehityshankkeissa, jotka koskevat tietoyhteiskuntaa ja tieto- ja viestintäteknologiaa. Monet kehitysmaat ja kehittyvät taloudet ovat siirtymässä tietoyhteiskuntaan ja osaamiseen pohjautuvaan talouskehitykseen. Näin nämä maat voivat paremmin osallistua kansainväliseen kaupankäyntiin ja sitä kautta vaurastua.

Raportin hankkeesta on TIEKEssä vastannut erityisasiantuntija Helena Tapper. Tutkimuksen asiantuntijoina ovat toimineet TIEKEn toiminnanjohtaja Aatto J. Repo ja erityisasiantuntijat Juhani Koivunen ja Ville Saarikoski.

Siirry raporttiin


TIEKEn julkaisusarjan osa 29
Onnistunut julkinen ICT-hankinta
ICT-hankintoihin liittyviä erityispiirteitä julkishallinnossa on selvitelty ICT-alan yritysten ja julkishallinnon yksiköiden yhteisissä, LTT-Tutkimuksen vetämissä työryhmissä. Työssä on huomioitu uudistuva lainsäädäntö. Myös TIEKE on osallistunut työhön, jonka tuloksena raportti on syntynyt.

Siirry raporttiin


TIEKEn julkaisusarjan osa 28
Web 2.0 - johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin
Opas kertoo, että lähinnä kyseessä on eräänlainen konsepti ja uusi tapa toimia niin www-palvelun suunnittelussa, ohjelmoinnissa, markkinoinnissa kuin tuotannossakin. Se on käytännössä joukko ideoita, tekniikoita, ominaisuuksia ja piirteitä, joilla ei edes ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Osa tekniikoista ja piirteistä keksittiin jo kymmenisen vuotta sitten, mutta niitä on päästy hyödyntämään mielekkäästi vasta laajakaistayhteyksien ja riittävän www-tallennustilan myötä.
Opas esittelee Web 2.0:n hyötyjä mahdollisimman monille toimijoille. Samalla oppaan alateemana kulkee pohdinta siitä, vaikuttaako Web 2.0 myös organisaatiokulttuuriin ja toimintatapoihin, ja jos vaikuttaa, niin millaisia esimerkkejä muutos tarjoaa.
Oppaan tekijä on TIEKE:n erityisasiantuntija Kari A. Hintikka. Hän on julkaissut lukuisia tietokirjoja ja oppaita internetin ilmiöistä.
Lataa opas tästä


TIEKEn julkaisusarjan osa 27
Pk-yritys 2.0 - miten toimia sähköisesti verkottuvassa, yhteentoimivassa maailmassa
Yritykset kutovat yhä moniulotteisempia verkostoja. Yritykset toimivat yhdessä ja verkostoina esimerkiksi tuotteen tai palvelun valmistamisessa ja toimittamisessa. Yritykset myös ottavat käyttöön tietoteknologiaa uusilla alueilla. Tietokoneet ja myös tieto verkottuu. Tavaroiden ja palveluiden toimittamisessa tarvitaan lisäksi myös fyysisiä kuljetusverkostoja ja niiden ympärille rakentuneita logistisia verkostoja. Yrityksen liiketoimintaa kannattaa tarkastella verkostonäkökulmasta käsin. Yrityksen verkostoja ja liiketoimintaa voi verrata Internetin rakenteeseen ja liiketoimintamalleihin.

Raportti tarkastelee erityisesti pk-yrityksiä, pyrkien käytännön esimerkeillä ja myös teorian ymmärryksen kautta selittämään meneillään olevaa muutosta.

Julkaisu on TIEKEn jäsenille tulostettavissa pdf:nä jäsensivuilta.


TIEKEn julkaisusarjan osa 26
Luottamus tietoverkkojen käytössä
Tehdyssä selvityksessä haastateltiin 18 suomalaista sähköisen liiketoiminnan merkittävää toimijaa, niin yrityksiä kuin julkishallinnon yksiköiden edustajia. Haastateltavat jakaantuivat selvityksessä käytännönläheisiin TUPAS-palveluiden kannattajiin, visionäärisempiin PKI-varmenteiden kannattajiin sekä neutraalisti asiaan suhtautuviin. Näkemykset kehityksestä jatkossa vaihtelevat.
Haastatteluissa tuotiin esiin tarve yksittäiset näkemykset ylittävälle avoimelle yhteistyölle etsittäessä yhteistä tahtotilaa ja yhteisiä periaatteita tuleville ratkaisuille. TIEKE kutsuu keskeiset tahot keskustelemaan LuottamusFoorumin perustamisesta.
Julkaisu ladattavana


TIEKEn julkaisusarjan osa 24
Yhteentoimivuus verkostojen avaajana - sähköinen verkottuminen tietoyhteiskunnan tukirankana
TIEKEn julkaisusarjassa (osa 24) ilmestynyt selvitys käsittelee yhteentoimivuutta verkostoissa. Raportti pyrkii etsimään vastausta kysymykseen, mitä tapahtuu, kun kaikki yritykset omaavat sähköisen tiedonsiirron perusvalmiudet? Miten muuttuu yksittäisen yrityksen toimintalogiikka ja miten koko verkoston liiketoimintalogiikka. Raportti fokusoi yrityksiin verkostossa, kuvaa sähköisessä verkottumisessa tapahtuvaa kehitystä ja kertoo, miten uudenlainen ajattelu auttaa ymmärtämään verkossa toimimisen logiikkaa.
Raportti on TIEKEn jäsenille pdf:nä jäsensivuilla.


TIEKEn julkaisusarja osa 23
UBL-liiketoimintasanasto ja sähköisten asiakirjojen määrittely
UBL eli Universal Business Language on uusi kansainvälinen liiketoimintasanasto, joka määrittää yleisen sanomaformaatin yleisimmille kaupankäynnissä tarvittaville sanomille sekä ohjeet ja säännöt näiden tapauskohtaiseen räätälöimiseen. Koska UBL:n taustoista ja käytöstä määrittelytyön pohjana ei ollut saatavilla kootusti tietoa, etenkään suomenkielisenä, oli yksi tämän työn tavoitteista ensimmäisen suomenkielisen UBL-oppaan muodostaminen ja siten UBL -tietämyksen edistäminen kansallisella tasolla.
Raportti on TIEKEn jäsenille pdf:nä jäsensivuilla.


TIEKEn julkaisusarja osa 22
XML-pohjaisen verkkolaskun testauspalvelun suunnittelu
Raportissa käsitellään verkkolaskun testauspalvelun suunnitelmien lisäksi yleisesti XML-sanomien validointia liiketoimintasääntöjä vastaan. Tästä saadut tulokset ovat arvokkaita myös jatkossa, sillä vastaavanlainen testaustarve tulee vastaan myös muiden liiketoiminnallisten sanomien kohdalla. Testauspalvelu tuo toteutuessaan selvää hyötyä Verkkolaskufoorumin jäsenille ja laajemmin kaikille verkkolaskutuksessa mukana oleville yrityksille. Testauspalvelu myös tukee hyvin TIEKEn tavoitetta tarjota uusia lisäarvopalveluita Verkkolaskufoorumin jäsenille.
Raportti on TIEKEn jäsenille pdf:nä jäsensivuilla


TIEKEn julkaisusarja osa 21
Digi-ihminen
Digi-ihminen -projektin tavoitteena on muodostaa näkemys kansalaisen toimintaympäristöstä tietoyhteiskunnassa kahdessa aikaperspektiivissä, tarkastelupisteiksi on asetettu vuodet 2007 ja 2015. Tarkastelussa korostuvat tietoyhteiskuntapalvelut, niiden sisällöt ja käyttö sekä mediakäyttö ja digi-tv. Keskeisiä nimittäjiä näkökulman kannalta ovat arki, koti, työ, yksilö ja perhe.
Raportti on TIEKEn jäsenille pdf-muodossa jäsensivuilla.



TIEKEn julkaisusarja osa 20
Korea panostaa e-oppimiseen
TIEKEn julkaisusarjassa (osa 20) ilmestynyt raportti esittelee Korean e-oppimisjärjestelmän toimintaa ja nimenomaan sen yhteentoimivuutta. Korean valtio on panostanut laajasti e-oppimisen kehittämiseen, jolloin erilaisten tukitoimien avulla on toteutettu sähköisiä palveluita sekä perusopetuksessa, korkeakouluopetuksessa että elinikäisessä oppimisessa. Tavoitteena on taata tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet myös alueellisesti ja eri väestöryhmien välillä.
Raportti on TIEKEn jäsenille pdf-muodossa jäsensivuilla.
TIEKEn julkaisusarja osa 18
Korean tietoyhteiskunta rakentuu valtion ja yksityisen sektorin yhteistyönä

TIEKEn julkaisusarja 16
Näköaloja korealaiseen tietoyhteiskuntaan

  • Ei leimoja

Varustettu ilmaisella Atlassian Confluence Community License-lisenssillä, joka on myönnetty hankkijalle TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry / Finnish Information Society Development Centre. Evaluoi Confluencea tänään.

Adaptavist ThemeBuilderKäytössä

Adaptavist ThemeBuilder EngineAtlassian Confluence