ICT-ala tuottaa liikenne- ja viestintäministeriön mukaan 2–5 prosenttia kaikista päästöistä globaalisti. Päästöt painottuvat moderneihin tietoyhteiskuntiin – kuten esimerkiksi Suomeen. Kädenjälkivaikutuksilla olisi mahdollista vaikuttaa vähentävästi jopa 20 prosenttia kaikista päästöistä tällä vuosikymmenellä.
VICTIS – Vihreää ICT:tä Itä-Suomesta -hankkeen tavoitteena on kouluttaa ICT:n hankkijoita vaatimaan vihreämpiä, erityisesti kädenjäljen huomioivia ICT-ratkaisuja, sekä kouluttaa ICT-alan toimijoita vastaamaan muuttuviin tarpeisiin. Hankkeessa herätellään yritysten tietoisuutta omista ympäristövaikutuksistaan ja kohennetaan yritysten valmiuksia omien vaikutustensa minimoimiseksi. VICTIS-hankkeen keinot pohjautuvat ilmastomuutostoimien ja luonnonvaratoimien osalta liikenne- ja viestintäministeriön ICT-alan ilmasto- ja ympäristöohjelmaan. Kiertotalouden osalta VICTIS-hankkeen toimet kohdistuvat Sitran tekemään kansalliseen kiertotalous-tiekarttaan.
VICTIS-hankkeen toimet kohdistuvat Pohjois-Karjalan maakuntaan. VICTIS-hankkeen rinnalla vastaavat sisarhankkeet toteutetaan Etelä-Savossa LUT-yliopisto ja Pohjois-Savossa Itä-Suomen yliopiston toimesta.
Materiaaleja yritysten ilmastotyön tueksi
VICTIS on yksi useista Green ICT -hankkeista. Kaikki Green ICT -hankkeissa tuotettu materiaali päivittyy TIEKEn ylläpitämään Green ICT -portaaliin.
VICTIS-hankkeessa tuotetaan vihreän ICT:n organisaatiomaturiteettia mittaava, verkkokyselypohjainen työkalu. Työkalu arvioi vihreän maturiteetin tason ja antaa arvioitavalle organisaatiolle kehitysehdotuksia maturiteetin kehittämiseksi.
Vihreän maturiteetin työkalun lisäksi VICTIS-hankkeessa tuotetaan sekä hankinnan että tuotannon kädenjäljen huomioivia oppaita. Kädenjälkioppaisiin sisällytetään todellisia case-kuvauksia Pohjois-Karjalan maakunnan yrityksistä. Kädenjälkioppaat sopivat täydentämään aiemmissa Green ICT:n hankkeissa tuotettuja jalanjälkioppaita.
Vastaa Itä-Suomen ICT-markkinoiden vihreän ICT:n alkukartoitukseen
Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta luomaan kokonaiskuvaa Itä-Suomen ICT-markkinoiden tilasta vihreän ICT:n näkökulmasta. Kysely on suunnattu erityisesti Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Savossa toimiville organisaatioille koosta riippumatta. Vastaaminen vie vain 5 minuuttia.
Tilaa uutiskirje
Haluatko pysyä ajan tasalla kestävän ICT:n uutisista ja kansallisen ekosysteemin tulevista tapahtumista? Tilaa TIEKEn Green ICT -uutiskirje!
VICTIS – Vihreää ICT:tä Itä-Suomesta
VICTIS lisää Pohjois-Karjalan ICT-alan yritysten ja ICT-ratkaisujen käyttäjäyritysten valmiuksia vihreään siirtymään ICT-avusteisin keinoin. Hankkeessa herätellään yrityksien tietoisuutta toimintansa ympäristövaikutuksista sekä vahvistetaan yritysten valmiuksia vaikutusten minimointiin.
Hankeaika
01.08.2024–31.07.2026
Hankekumppanit
Hankkeen koordinaattorina toimii TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry. VICTIS-hankkeen rinnalla vastaavat sisarhankkeet toteutetaan Etelä-Savossa LUT-yliopiston ja Pohjois-Savossa Itä-Suomen yliopiston toimesta.
Yritys- ja hankkijayhteistyö
Hankkeessa ovat yhteistyöyrityksinä mukana PunaMusta Media Oyj, Koodia Suomesta ry, Siili Solutions, PenTen Oy, AtFlow Oy, Gispo, Productivity Leap, Motoajo, Kooders ja PKO.
Jos haluat mukaan yhteiskehittämistoimiin, ota yhteyttä hankkeen projektipäällikköön.
Rahoitus
Hanketta osarahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoitus on Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Antti Sipilä
VICTIS-hankkeesta lisää rinnakkaishankkeiden sivuilla:
- LUT-yliopisto
- Itä-Suomen yliopisto