SYTY – Syvädiversiteetti työssä

SYTY – Syvädiversiteetti työssä

Työelämän monimuotoisuudesta puhutaan usein iän, sukupuolen tai kulttuuritaustan kaltaisten näkyvien tekijöiden kautta. Millaisia voimavaroja voisi löytyä, jos työyhteisöissä kiinnitettäisiin huomiota myös syvädiversiteettiin: erilaisiin ajattelutapoihin, vahvuuksiin, arvoihin, motivaatiotekijöihin ja tapoihin tehdä yhteistyötä? Syvädiversiteettikeskustelussa on keskeistä huomioida myös digitaalisten työympäristöjen sekä tekoälyn käytön tuomat haasteet ja mahdollisuudet.

SYTY – Syvädiversiteetti työssä -hankkeessa vahvistetaan monimuotoisuusajattelua tuomalla näkyväksi työyhteisöjen syvädiversiteettiä, joka muodostuu esimerkiksi erilaisista tavoista ajatella, ratkaista ongelmia ja tarkastella maailmaa. Näemme pintaa syvemmällä vaikuttavan syvädiversiteetin voimavarana, joka vahvistaa työhyvinvointia, yhteistyötä, innovatiivisuutta, tuottavuutta ja organisaatioiden kykyä uudistua muuttuvassa toimintaympäristössä. Valtakunnallinen SYTY-hanke tekee työelämän näkymättömän monimuotoisuuden näkyväksi.

Nykytyöelämän haasteissa tarvitaan erilaisia näkökulmia, osaamista ja ajattelutapoja. Kun organisaatiot tunnistavat ja hyödyntävät työntekijöidensä erilaisia vahvuuksia sekä luovat toimintakulttuurin, jossa jokainen voi osallistua ja tulla kuulluksi, syvädiversiteetistä voi muodostua niin työyhteisön hyvinvointia kuin yritysten kilpailukykyäkin vahvistava tekijä. Hankkeessa kehitetään käytännönläheisiä toimintamalleja, joiden avulla organisaatiot voivat tunnistaa, hyödyntää ja johtaa syvätason monimuotoisuutta entistä paremmin. Samalla tarkastelemme, kuinka digitaaliset työkalut ja tekoäly voivat tukea monimuotoisuuden johtamista ja osallistavien työyhteisöjen rakentamista.

Hankkeen päätoteuttajana ja koordinaattorina toimii Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk). Osatoteuttajina toimivat TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry sekä Suomen eOppimiskeskus ry.

Tavoitteet

SYTY-hankkeen tavoitteena on, että syvädiversiteetti näkyy organisaatioiden arjessa konkreettisina toimintatapoina, parempana yhteistyönä ja vahvempana työhyvinvointina. Pyrimme

  • laajentamaan työyhteisöjen ymmärrystä monimuotoisuudesta syvätasolle
  • vahvistamaan vahvuusperustaista lähestymistapaa monimuotoisuuden johtamiseen
  • kehittämään organisaatioiden valmiuksia johtaa monimuotoisuutta käytännössä
  • luomaan eri toimialoille soveltuvia ja skaalattavia toimintamalleja
  • tuottamaan ajankohtaista tilannekuvaa suomalaisen työelämän syvätason monimuotoisuudesta sekä
  • hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja ja tekoälyä monimuotoisuustyön tukena.

Kenelle hanke on suunnattu?

SYTY-hanke tarjoaa mikro- ja pk-yrityksille konkreettisia työkaluja monimuotoisuuden johtamiseen, henkilöstön vahvuuksien tunnistamiseen sekä työyhteisöjen kehittämiseen. Hankkeen kohderyhmää ovat myös muut organisaatiot esimerkiksi julkisella ja kolmannella sektorilla sekä oppilaitokset. Johtajille, esihenkilöille ja HR-asiantuntijoille hanke tarjoaa uusia näkökulmia monimuotoisuuden johtamiseen sekä käytännön keinoja syvädiversiteetin hyödyntämiseen organisaation kehittämisessä.

Käytännön kehittämistä yhdessä työyhteisöjen kanssa

Hankkeen ytimessä ovat työorganisaatioiden kanssa toteutettavat kehittämisprosessit, joissa syvädiversiteettiä tarkastellaan osana johtamista, yhteistyötä ja organisaatiokulttuuria.

Hankkeeseen haetaan 15 pilottiorganisaatiota eri toimialoilta osallistumaan pidempään kehittämisprosessiin. Kehittämisprosessissa kartoitetaan syvädiversiteetin ja toimintakulttuurin nykytilaa sekä kehitetään organisaatioiden omiin tarpeisiin sopivia käytäntöjä. Pilottien kokemusten pohjalta kehitetään organisaatioiden käyttöön Monimuotoisuuden Kick-off -malli sekä analysoidaan hankkeessa syntyneitä havaintoja ja tuloksia. Kehitettyjä toimintamalleja tarjotaan laajemman organisaatiojoukon käyttöön muun muassa avoimien verkkovalmennusten kautta sekä digitaalisilla koulutusmateriaaleilla.

SYTY-hankkeessa kehitetään käytännön osaamista erityisesti digitaalisten työkalujen hyödyntämisen tueksi. Järjestämme verkkovalmennuksia esimerkiksi tekoälyn mahdollisuuksista monimuotoisuustyössä sekä digitaalisten työkalujen käytöstä osallistamisessa.

Hankkeen tuloksena syntyy lisäksi materiaali- ja työkalupaketti, joka tukee organisaatioita syvädiversiteetin kehittämisessä myös hankkeen päättymisen jälkeen.

TIEKE tuo digitaaliset ratkaisut ja tekoälyn osaksi syvädiversiteettikeskustelua

Digitalisaatio ja tekoäly tarjoavat uusia mahdollisuuksia tunnistaa, hyödyntää ja johtaa monimuotoisuutta, mutta toisaalta ne voivat vahvistaa olemassa olevia vinoumia. Kuinka ihmisten erilaiset ajattelutavat, vahvuudet ja tarpeet pitäisi huomioida myös digitaalisessa työympäristössä ja tekoälyn käytössä?

TIEKE toimii SYTY-hankkeessa digitalisaation ja tekoälyn asiantuntijana sekä vastaa hankkeen viestinnästä ja valtakunnallisesta levittämisestä. Toteutamme muun muassa valtakunnallisia teemawebinaareja, osallistumme organisaatioiden kehittämisprosesseihin digitalisaation ja tekoälyn näkökulmasta sekä tuemme digitaalisten työkalujen käyttöönottoa työpaikalla syvädiversiteetin huomioiden. Hankkeen loppuvaiheessa toteutamme valtakunnallisen Road Show -kiertueen, jonka tavoitteena on tuoda hankkeessa kehitetyt toimintamallit mahdollisimman laajaan käyttöön suomalaisissa organisaatioissa.