Energiansäästöä datalla isännöinti- ja kiinteistöpalveluissa -hanke jalkautui Taloasema-päivien minimessuille 4.9.2025. Hämeenlinnan Aulangolle kokoontui laaja joukko Taloasema-verkoston ammattilaisia, ja hanketiimistä paikalla olivat TIEKEn Tommi Salo ja KIRAHubin Teemu Lehtinen. Tavoitteena oli havainnollistaa, miten energiankulutukseen liittyvää verrokkidataa voidaan hyödyntää päätöksenteossa sekä innostaa lisää Taloasema-verkoston isännöintitoimistoja mukaan hankkeen työpajoihin ja pilotteihin.
Peli konkretisoi verrokkidatan hyödyt
Tapahtumassa esiteltiin pieni peli, joka demonstroi, miksi pelkät energiankulutustiedot per kuutiometri eivät anna välttämättä koko kuvaa taloyhtiön energiatehokkuudesta. Vasta verrokkidatan avulla vastaavista kohteista voidaan tehdä piilevät ongelmat näkyväksi ja tunnistaa säästöpotentiaali. Tähän tarvitaan yhteinen toimintamalli datan jakamiseksi ja hyödyntämiseksi koko toimialalla.
Vilkas keskustelu minimessuilla
Pelin ympärille syntyi paljon keskustelua siitä, miten energiadataa voitaisiin käytännössä hyödyntää. Esille nousi muun muassa:
- Olemassa olevia datalähteitä on mm. energiayhtiöillä ja palveluntarjoajilla ja nämä kannattaa ottaa mukaan yhteiseen ekosysteemiin
- Osakkaiden vakuuttaminen on keskeistä – taloyhtiön hallituksella on suuri rooli siinä, mitä toimenpiteitä viedään yhtiökokouksen päätettäväksi
- Energiatehokkuustoimet olisi hyödyllistä validoida pitkällä aikavälillä, tulevaisuudessa huoneistotietojärjestelmän kunnossapito- ja muutostyötiedot mahdollistavat tämän
- Taloudellinen näkökulma on avainasemassa – kaikki tiedot on pystyttävä kääntämään euroiksi, jotta osakkaat voivat tehdä päätöksiä
- Kun taloyhtiössä havaitaan normaalia suurempi kulutus, tarvitaan selkeitä toimenpide-ehdotuksia
- Myös asumistottumukset vaikuttavat energiankulutukseen, ja viestintä sekä koulutus voivat tukea muutosta
Yhdessä kohti energiatehokkaampaa asumista
Taloasema-päivien minimessut tarjosivat erinomaisen foorumin keskustella energiadatan hyödyntämisestä ja kerätä näkemyksiä hankkeen seuraavia vaiheita varten. Hankkeen tavoitteena on auttaa isännöitsijöitä ja taloyhtiöitä tunnistamaan säästömahdollisuudet, perustelemaan energiatehokkuustoimet osakkaille ja muuttamaan ne konkreettisiksi euroiksi.
Kysely alan yritysten digi- ja dataosaamisen lähtötason ja osaamistarpeen mittaamiseksi
Pyydämme sinua vastaamaan kyselyyn. Kartoitamme yritysten ja organisaatioiden osaamistasoa, jotta voimme kohdentaa tulevat koulutuswebinaarit osallistujien tarpeita parhaiten vastaaviksi. Kyselyyn vastaaminen kestää 5–10 minuuttia.
Datalla energiansäästöä –
Energiansäästöä datalla isännöinti- ja kiinteistöpalveluissa
Hankkeen kesto: 1.6.2025 – 30.9.2027
Ryhmähankkeen toteuttajat:
Päähankkeen toteuttaja: TIEKE
Osahankkeen toteuttajat: KIRAHub, Työterveyslaitos
Rahoittaja: Euroopan Unionin osarahoittama hanke.
Lisätiedot:
TIEKE: hankkeen projektipäällikkö Marko Mikkonen
KIRAHub: toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, teemu@kirahub.org
Työterveyslaitos: kehittämispäällikkö Tiina Heusala, tiina.heusala@ttl.fi