Ella Niemi-Sitte tuo lisävoimaa TIEKEn hanke- ja tapahtumaviestintään

Ella Niemi-Sitte tuo lisävoimaa TIEKEn hanke- ja tapahtumaviestintään

TIEKEn uusi viestinnän asiantuntija Ella Niemi-Sitte tuntee niin järjestömaailman kuin hankkeiden ja TKI-toiminnankin viestinnän. Suomessa ja ulkomailla kartutettu vankka kokemus sekä motivaatio yhteiskunnallisesti merkitykselliseen työhön täydentävät TIEKEn viestintätiimiä erinomaisesti.

Monipuolista viestintäosaamista mukanaan tuovalla Ella Niemi-Sittellä on analyyttinen ja luova ote viestintään. Edellisessä tehtävässään hän keskittyi muun muassa TKI-toiminnasta, uusien teknologioiden pilotoinnista sekä hankkeista viestimiseen Helsingin kaupungilla. Urallaan Ella on myös esimerkiksi auttanut järjestöjä viestinnän strategisessa kehittämisessä sekä toteuttanut niille vaikuttavia sosiaalisen media kampanjoita. 

”Ella erottui isosta hakijajoukosta osaamisellaan ja valoisalla persoonallaan. Hankeviestinnän ja toimintaympäristön tuntemus tekivät tiimiin hyppäämisen helpoksi, mikä oli kriittistä meidän vauhdikkaassa ja itsenäistä työotetta vaativassa työympäristössämme”, kertoo TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts.  

Ellan työpöydällä on TIEKEn marraskuisen jäsentapahtuman viestinnän lisäksi kolme hanketta, joissa edistetään muun muassa isännöintialan vihreää siirtymää, työhyvinvointia sekä TKI-toiminnan vastuullista kasvua. Yhteiskunnallisesti merkittävä työ on lähellä Ellan sydäntä. 

”Minut tunnetaan vähän sellaisena maailmanparantajatyyppinä. TIEKEllä pääsen mukaan rakentamaan kilpailukykyistä, uudistuvaa ja ihmisläheistä yhteiskuntaa sekä omalta osaltani viestinnän keinoin tuomaan digitalisaation, datan ja teknologian mahdollisuudet paremmin organisaatioiden ja ihmisten ulottuville. TIEKEssä ympärilläni on taitavia ammattilaisia. On hienoa olla osa tiimiä ja oppia taas uutta”, iloitsee Ella. 

TIEKEläiset toivottavat Ellan lämpimästi tervetulleeksi tiimiin! 

Lue seuraavaksi