Energiatehokkuuden tulevaisuus rakentuu taloyhtiöissä
Tekoäly ja datatalous

Energiatehokkuuden tulevaisuus rakentuu taloyhtiöissä

Miltä näyttäisi taloyhtiöiden energiajohtaminen, jos tieto liikkuisi sujuvasti kaikille sitä tarvitseville? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan data-avaruusmalli kokoaa pirstaloituneen energiadatan yhteen ja kutsuu isännöitsijät ja palveluntarjoajat mukaan rakentamaan kestävämpää ja älykkäämpää kiinteistökantaa.

Taloyhtiöillä on keskeinen rooli rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisessa. Rakennettu ympäristö kuluttaa runsaasti energiaa ja aiheuttaa merkittäviä päästöjä, minkä vuoksi taloyhtiöiden energiansäästö on yhtä aikaa sekä taloudellinen että ilmastollinen kysymys. Suuntaa vauhdittaa myös EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, jonka tavoitteena on vähentää koko rakennuskannan päästöjä vuoteen 2050 mennessä.

Lämmitys, sähkö ja vesi muodostavat suuren osan taloyhtiöiden kustannuksista, ja energiankäytöllä on suora vaikutus sekä päästöihin että asumismukavuuteen. Energiatehokkuus ei kuitenkaan synny yksittäisillä ratkaisuilla, vaan edellyttää jatkuvaa seurantaa, ennakointia, vertailua ja oikea-aikaisia päätöksiä.

Datapohjainen päätöksenteko taloyhtiöiden arjessa

Monessa taloyhtiössä tilanne on tuttu: tietoa kertyy, mutta kokonaiskuva jää hajanaiseksi. Kulutusta mitataan, huoltotoimia kirjataan ja olosuhteita seurataan, mutta tieto on pirstoutunut eri järjestelmiin. Kun tiedot eivät keskustele keskenään, niiden hyödyntäminen vaikeutuu ja energiajohtaminen jää helposti reaktiiviseksi.

Todellinen haaste ei olekaan tiedon puute, vaan sen tehokas hyödyntäminen. Pirstaleisuuden vuoksi tiedon yhdistäminen on työlästä – erityisesti silloin, kun tietoa tuottavat ja käsittelevät useat eri toimijat.

Datapohjainen lähestymistapa muuttaa hajanaisen tiedon päätöksenteon tueksi. Kun tieto kootaan ymmärrettäväksi ja vertailtavaksi kokonaisuudeksi, poikkeamat havaitaan ajoissa ja energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet voidaan kohdentaa vaikuttavammin osaksi taloyhtiöiden arjen työtä.

Hallittu tiedonjakaminen monitoimijaympäristössä

Taloyhtiöiden arjessa toimii rinnakkain laaja joukko isännöitsijöitä, huoltoyhtiöitä, palveluntuottajia ja teknologiaratkaisuja – usein kukin omissa järjestelmissään. Energiatehokkuuden kehittäminen edellyttää yhteisiä pelisääntöjä ja käytäntöjä datan jakamiseen ilman riippuvuutta yksittäisistä toimittajista. Tämä on erityisen tärkeää energiadatan kohdalla, jossa datan tuottajia ja hyödyntäjiä on paljon ja luottamus tiedon hallintaan on keskeistä.

Ratkaisun tähän tarjoaa data-avaruusmalli. Data-avaruus luo yhteisen rakenteen, jossa taloyhtiöiden energia- ja ylläpitotietoa voidaan jakaa turvallisesti ja hallitusti eri osapuolten välillä. Jokainen toimija säilyttää omistajuuden omaan dataansa ja päättää itse, mitä tietoa jakaa ja missä tilanteissa. Kun tieto liikkuu sujuvasti, energiatehokkuutta voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti: vertailu eri kohteiden välillä helpottuu, poikkeamat tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja toimenpiteet voidaan kohdentaa täsmällisemmin.

Ensiaskeleet kohti kansallista data-avaruusratkaisua

Suomen ensimmäinen kiinteistöalalle suunnattu data-avaruusratkaisu on parhaillaan rakenteilla osana Datalla energiansäästöä – Energiansäästöä datalla isännöinti- ja kiinteistöpalveluissa -hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa isännöitsijöiden ja kiinteistöalan toimijoiden datakyvykkyyttä sekä kehittää helppokäyttöisiä digiratkaisuja energiatehokkuuden ja päätöksenteon tueksi. Lähtökohtana on hyödyntää jo käytössä olevia digitaalisia palveluja, rajapintoja ja järjestelmiä sekä niihin kertynyttä dataa.

Hankkeessa tuotettava data-avaruusmalli on ensimmäinen versio hajautetusta järjestelmästä data-avaruuden periaattein. Mallissa jaetaan isännöitsijöiden käsittelemää kulutus- ja energiadataa ensisijaisesti anonymisoituna keskiarvodatana, jotta energiatehokkuutta voidaan tarkastella vertailukelpoisesti ja turvallisesti.

”Data-avaruusratkaisu luo perustan toimintamallille, jota voidaan kehittää vaiheittain taloyhtiöiden todellisista tarpeista käsin. Kun energiadatan jakaminen perustuu yhteisiin rakenteisiin ja selkeisiin pelisääntöihin, ratkaisut eivät jää yksittäisiksi kokeiluiksi, vaan niitä voidaan hyödyntää yhdenmukaisesti eri puolilla Suomea. Tämä mahdollistaa datapohjaisen energiatehokkuuden kehittämisen koko kiinteistökannassa”, kertoo Datalla energiansäästöä -hanketta koordinoiva Marko Mikkonen.

Data-avaruusmallia kehitetään yhteistyössä suomalaisen asiantuntijayritys Katalysti Oy:n kanssa, joka vastaa ratkaisun teknisestä toteutuksesta.

”Taloyhtiöiden energiakulutusdata on sinänsä yksinkertaista ja selkeää dataa. Haaste ei ole datassa, vaan toimintaympäristössä: taloyhtiöitä ja isännöintiyrityksiä on paljon, järjestelmiä on useita ja kenttä on pirstaleinen. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan yhteinen toimintamalli, joka mahdollistaa datan jakamisen ilman keskitettyä kontrollia – tähän data-avaruus sopii hyvin”, avaa Katalysti Oy:n perustaja Vesa Ilmarinen.

Kokonaisuutena data-avaruusmalli tarjoaa kiinteistö- ja rakennusalalle keinon ottaa hajautunut tieto hallitusti ja luotettavasti käyttöön. Kun energiadatan hyödyntäminen perustuu yhteisiin pelisääntöihin ja toimijarajat ylittävään yhteistyöhön, energiatehokkuuden kehittäminen ei jää yksittäisten ratkaisujen varaan. Näin syntyy pohja pitkäjänteiselle, vertailukelpoiselle ja skaalautuvalle energiajohtamiselle.

Datalla energiansäästöä ‑hanke toteutetaan TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n, KIRAHubin ja Työterveyslaitoksen yhteistyönä. Hankkeessa kehitetään isännöinti‑ ja kiinteistöalan datakyvykkyyttä sekä helppokäyttöisiä digiratkaisuja energiatehokkuuden tueksi siten, että ne integroituvat osaksi taloyhtiöiden ja isännöintialan arjen prosesseja. Hankkeen tavoitteena on tukea energiatehokkuuden ja energiansäästön juurtumista luontevaksi osaksi kiinteistöjen operatiivista johtamista ja kunnossapitoa ilman lisäkuormitusta. Hankkeen ytimessä on data‑avaruus, joka avaa uuden tavan hyödyntää energiadataa kiinteistöalalla.

Isännöitsijä tai palveluntarjoaja – ole osa ratkaisua!

Liity mukaan rakentamaan perustaa koko kiinteistökantaa palvelevalle energiajohtamiselle! Data-avaruus tarjoaa isännöitsijöille paremman näkyvyyden energiankäyttöön ja vahvemman pohjan tietoon perustuvalle päätöksenteolle. Palveluntarjoajille se puolestaan avaa yhteentoimivan toimintaympäristön uuden sukupolven energiapalvelujen kehittämiselle.

Lue seuraavaksi

Tekoäly muuntautuu työkalusta toimijaksi – mitä se tarkoittaa organisaatioille?

Tekoäly muuntautuu työkalusta toimijaksi – mitä se tarkoittaa organisaatioille?

Mitä tapahtuu, kun tekoäly ei enää vain avusta vaan toimii itsenäisesti osana organisaation arkea? TIEKEn kevätkokouksen yhteydessä käyty asiantuntijakeskustelu avasi näkymiä tekoälyn uuteen vaiheeseen, jossa perinteisistä työkaluista siirrytään kohti itsenäisemmin toimivia, prosesseihin integroituvia ratkaisuja.

Marko Silventoinen
Tekoäly ja datatalous
Energiadata taloyhtiöiden arjen työkaluksi -webinaari avasi väyliä sujuvampaan tiedon hyödyntämiseen
Tekoäly ja datatalous

Energiadata taloyhtiöiden arjen työkaluksi -webinaari avasi väyliä sujuvampaan tiedon hyödyntämiseen

Energiankulutusta ja -tehokkuutta koskeva data on isännöinti- ja kiinteistöalalle yhä tärkeämpi päätöksenteon väline. Taloyhtiöissä dataa syntyy jo paljon sähköstä, lämmöstä, vedestä, mittareista, järjestelmistä ja erilaisista palveluista. Haasteena on kuitenkin se, että tieto on usein hajallaan eri portaaleissa, formaateissa ja organisaatioissa. Silloin sen hyödyntäminen jää helposti yksittäisiksi raporteiksi tai vuosittaisiksi tarkasteluiksi, vaikka parhaimmillaan energiadatan pitäisi tukea arjen ennakointia, poikkeamien tunnistamista ja kustannussäästöjä.

Paavo Foley, KIRAHub
Digikyvykkyys
Perustason ymmärrys tarvitaan ennen syvempää soveltamista: Havaintoja kiertotalouden digitaalisten osaamismerkkien suorittamisesta
Digikyvykkyys

Perustason ymmärrys tarvitaan ennen syvempää soveltamista: Havaintoja kiertotalouden digitaalisten osaamismerkkien suorittamisesta

Kiertotalouden ja vastuullisuuden perusteiden osaamista voitaneen pitää työelämätaitona, joka avaa uusia mahdollisuuksia niin vastavalmistuneille kuin uutta työuraa etsiville. Centria-ammattikorkeakoulu hankki Tieken tarjoamat kiertotalouden digitaaliset osaamismerkit käyttöönsä syksyllä 2025. Puolen vuoden jälkeen osamerkkihakemuksia on tehty 180 kappaletta ja hyväksytty noin 120 kappaletta. Kiertotalouden osaamismerkkihakemukset on koettu hyväksi tehtäväksi osoittamaan ymmärrystä ja soveltamiskykyä aihetta käsittelevän webinaarin tai luennon jälkeen.

Hanna Tölli
Hanna Tölli