Oppiminen on jaettua – Dare to Learn!
Uutta osaamista

Oppiminen on jaettua – Dare to Learn!

Perinteiset, yksittäiset koulutuspäivät ja ylhäältä johdetut osaamistavoitteet kehityskeskusteluiden yhteydessä väistyvät jatkuvan oppimisen tilalta. Mahdollisuus – tai paine – oppia ja kehittyä jatkuvasti on läsnä ainakin yleisessä puheessa. Se millaisia puitteita siihen tarjotaan, vaihtelee varmasti paljon aloittain ja organisaatioittain.

Haastattelimme yhtä YTYÄ 2017 -tapahtuman puhujaa, Anni Klutasta elinikäisestä oppimisesta ja uudistumisesta. Lue, miten elinikäinen oppiminen ja uudistuminen Annin mukaan on läsnä työarjessa.

Onko uuden oppiminen muuttunut tai muutoksessa?

– Riippuu tietenkin vähän siitä, millä tasolla ja mistä näkökulmasta oppimista tarkastellaan. Kognitiivisesta näkökulmasta oppiminen erilaisina mielen prosesseina ei ole juurikaan muuttunut. Sen sijaan se, millaisia mahdollisuuksia oppia meillä on, ja miten esimerkiksi opettajina tai esimiehinä ymmärrämme oppimisen kirjon, on muuttunut – ja onneksi niin, Klutas sanoo.

Klutaksen mukaan oppiminen on nimenomaan sosiaalista ja jaettua. Se tarkoittaa, että opimme vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja muodostamme yhdessä ymmärrystä uusista asioista, ratkomme ongelmia ja luomme merkityksiä. Oppiminen on siten monentasoista ”neuvottelua”.

– Toisaalta on oppijan mielensisäisiä prosesseja, joissa hän liittää ja suhteuttaa oppimaansa aiempiin kokemuksiinsa ja käsityksiinsä, toisaalta tätä tiedon rakentamista tehdään myös suhteessa toisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.

Uuden oppijan tavat, menetelmät, vastuut ja roolit

– Oppija – oli hän sitten koulussa tai työelämässä – on radikaalisti vastuussa itse oppimisestaan. Opettajan rooli muuttuu, samoin esimerkiksi esihenkilöiden: He mahdollistavat yksilöiden kasvun eri tavoin, antamalla resursseja, ohjausta ja emotionaalista tukea. Mutta he eivät määritä, milloin, miten – ja joskus jopa, mitä – yksilö oppii.

Tällainen muutos ei tule hetkessä ja vaatii mindsetin ja toimintakulttuurin muutosta enemmän kuin vain sitä, että yksilölle sanotaan, että hän saa nyt oppia miten itse haluaa. Tätä ei usein mielestäni tarpeeksi korosteta julkisessa keskustelussa, vaan oppimisen roolien muutokseen suhtaudutaan mustavalkoisen kahtiajakoisesti: joko se on yksilöiden heitteille jättämistä tai sitten motivaation roihauttaja, jonka pitäisi johtaa mielettömiin tuloksiin.

Perinteiset, yksittäiset koulutuspäivät ja ylhäältä johdetut osaamistavoitteet kehityskeskusteluiden yhteydessä väistyvät jatkuvan oppimisen tilalta. Mahdollisuus – tai paine – oppia ja kehittyä jatkuvasti on läsnä ainakin yleisessä puheessa. Se millaisia puitteita siihen tarjotaan, vaihtelee varmasti paljon aloittain ja organisaatioittain. Mikäli työmäärät ovat kohtuuttomat, ei kukaan opi samalla uutta.

Klutas muistuttaa, että oppimisen perusyksiköt voivat muuttua: Voi olla, että itseohjautuvat tiimit asettavat porukalleen oppimistavoitteita, eivät yksittäiset yksilöt. Tai tulevaisuudessa rekrytoidaankin tiimejä tai työpareja, ei yksittäisiä työnhakijoita!

– Parhaimmillaan oppimisen muutos näkyy työelämässä merkityksellisyyden lisääntymisenä: Yhä enemmän ja enemmän yksilöt saavat haastaa itseään, kehittyä, kasvaa ja kyseenalaistaa turvallisessa ympäristössä. Ilman psykologisen turvan tunnetta ei ole oikeastaan oppimisen edellytyksiä, koska oppiminen edellyttää aina tuntemattoman ja oman osaamattomuuden kohtaamista.

Annin vinkit miten jokainen työelämässä oleva voi itseään uudistaa

  1. Pohdi mikä sinua aidosti kiinnostaa (ei se mitä kaikkien on trendikästä juuri nyt osata).
  2. Pohdi mistä olet intohimoinen. Tämä tulee hyödyttämään sinua myös jollain tavalla, jossakin.
  3. Lue aiheesta. Äänikirjat ovat mieletön tapa hyödyntää luppoaika esim. paikasta toiseen liikkuessa!
  4. Keskustele ja ole aktiivinen someryhmissä.
  5. Pyydä hengenheimolaisia lounaalle. Suomi on niin vähähierarkkinen maa, että saa olla aikamoinen guru, ettei suostuisi!
  6. Pohdi vertaisoppimista: Miten voisit parhaiten jakaa oppimaasi ja oppia muilta? Voisiko työpaikalle perustaa oppimisringin tai kavereiden kesken pitää lukupiiriä?
  7. Muista myös, ettei uudistaminen ja uudistuminen ole elämän ainoa tehtävä. Oppimisesta ei saa tulla ruoska, joka muistuttaa riittämättömyydestä.

 

Anni Klutas on Dare to Learn -konseptin voimahahmo. Dare to Learn on uudenlainen, riemukas ja rohkea elinikäisen oppimisen festivaali, jonka taustalla on opiskelijavetoinen voittoa tavoittelematon yhdistys.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Onnistunut tekoälyn käyttöönotto tehdään liiketoiminnan tarpeet ja työhyvinvointi edellä
Digikyvykkyys

Onnistunut tekoälyn käyttöönotto tehdään liiketoiminnan tarpeet ja työhyvinvointi edellä

Tekoälyn käyttöön kohdistuu suuria odotuksia. Useat organisaatiot ovat jo kokeilleet soveltaa generatiivista tekoälyä, mutta laajempi käyttöönotto ja liiketoimintaa merkittävästi uudistavat ratkaisut antavat vielä odottaa itseään. Jatkossa tarvitaan tuottavuustavoitteiden rinnalle kokonaisvaltaista näkökulmaa, jossa tekoälyn käyttöönottoa tuetaan ihmislähtöisesti ja työhyvinvointi huomioiden.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Logistiikka-alan LOBRA-hanke tukee pk-yritysten digitaalisia innovaatioita
Digikyvykkyys

Logistiikka-alan LOBRA-hanke tukee pk-yritysten digitaalisia innovaatioita

LOBRA-hanke on perustettu vahvistamaan logistiikka-alan digitalisaation kehittämistä. Ala on monimuotoinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, jolla on tavaroiden kuljetus- ja varastointitehtävien lisäksi materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallinnan tehtäviä. Sen vaikutukset ulottuvat työllistämisestä tuottavuuden tehostamiseen, digitalisaation kehittämiseen sekä automatisaation etujen esilletuomiseen.

Nina From
Digikyvykkyys
Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana
Digikyvykkyys

Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana

Työssäni kasvuvalmentajana kohtaan jatkuvasti yrittäjiä, jotka ovat eri vaiheissa yrittäjäpolkuaan. Tekoälystä on tullut viimeisen vuoden aikana tärkeä osa myös minun työtäni, ja tässä kirjoituksessa jaankin esimerkin siitä, miten olen hyödyntänyt tekoälyä neuvontatyössäni. Kyseisessä tapauksessa tekoäly auttoi asiakasta liiketoiminnan kehittämisessä konkreettisesti ja matalalla aloituskynnyksellä.

John Holmberg