Sisäinen data + ulkoinen data = SMART DATA
Uutta osaamista

Sisäinen data + ulkoinen data = SMART DATA

Elämme dataryntäyksen kulta-aikaa. Yritykset keräävät dataa enemmän kuin koskaan aiemmin, analyysityökalut muuttuvat yhä helppokäyttöisemmiksi ja demokratisoituvat. Datan perusteella päätöksiä tekevät päihittävät hihojaan ravistelevat perstuntumapäättäjät.

Päätöksenteolle ja analytiikalle relevanttia dataa on kahta eri laatua – omien toimien seurauksena tai ohessa syntyvää sisäistä dataa ja kilpailijoilta tai toimintaympäristöstä saatavaa ulkoista dataa.

Esimerkkejä sisäisestä datasta ovat yrityksen omien verkkosivujen kävijätiedot tai varaston käyttöaste. Ulkoista dataa puolestaan ovat esimerkiksi säätiedot, lain valmistelu tai patenttihakemukset.

Sisäistä dataa on yrityksen omissa järjestelmissä valtavasti. Miksi yrityksen pitäisi olla kiinnostunut myös ulkoisesta datasta?

Sisäinen data ei yksin riitä

Sisäistä dataa analysoimalla ei voida vastata kaikkiin päätöksentekoon vaikuttaviin kysymyksiin. Oman tekemisen optimoiminen sisäisen datan avulla on äärimmäisen arvokasta, mutta sisäisellä datalla on muuttuvassa maailmassa vain vähän ennustevoimaa tulevaisuuden tapahtumiin.

Mikäli päätöksiä tulevaisuudesta tehdään vain omia lukuja tuijottaen, näkyvyys on rajallinen.

Suurin osa toimintaympäristön muutoksista kun ei johdu omista toimista vaan tapahtuu ulkona. Kun algoritmit demokratisoituvat, erottavat kilpailutekijät kumpuavat datasta.

Näin on siksi, että analytiikkamenetelmät ovat kaikille samoja, ja erottumisen ratkaisee käytettävissä oleva data.

Kerää ulkoista dataa viisaasti

Ulkoisella datalla on valtavasti arvoa etenkin muuttuvan toimintaympäristön analysoimisessa. Miksi sitten yrityksissä investoidaan lähinnä sisäisen datan keräämiseen ja analysointiin?

Sisäisen datan kerääminen on helppoa. Siinä missä kaikki sisäinen data on yrityksen kannalta relevanttia, ulkoista dataa puolestaan on tarjolla niin valtavia määriä, että oman toiminnan kannalta olennaisen datan automaattinen kerääminen ja rajaaminen on haastavaa.

Miten pääsen alkuun?

Se, mikä ulkoinen data on sinun päätöksentekosi tai analytiikkasi kannalta tärkeää, riippuu toiminnastasi.

Tekeekö yrityksesi b2b-myyntiä? Asiakasyritysten kotisivut ovat relevanttia ulkoista dataa.

Onko toimintasi ehdollinen auringonpaisteelle? Sääennusteita on saatavilla rajapinnoista. Perustuuko tulevaisuuden strategiasi toimialatrendien ennakoimiseen? Uutiset, blogit ja sosiaalinen media heijastelevat muuttuvaa maailmaa reaaliajassa.

Ryhdy Smartiksi

Mikäli et vielä hyödynnä ulkoista dataa toiminnassasi, sinun kannattaa miettiä, mihin toimintoihin tai päätöksentekoon ulkoinen data toisi lisäarvoa.

Datajohtamisen edelläkävijöitä ovat yritykset, jotka jo hyödyntävät rutiininomaisesti sisäistä dataansa päätöksenteossaan ja ovat lisäksi tunnistaneet paikkoja, joissa ulkoista dataa voisi hyödyntää parempien päätösten tekemiseen tai kilpailuedun saavuttamiseen.

Tulevaisuuden datavetoiset voittajat panostavat laadukkaaseen ja monipuoliseen dataan, jotta analyysimenetelmillä olisi mahdollisimman hyvää polttoainetta.

Kun analyysimenetelmät ovat kaikilla samat, data ratkaisee.

Kirjoittaja

Lue seuraavaksi

Digitaalinen taloushallinto
Verkkolaskun tiekartta vuoteen 2030
Digitaalinen taloushallinto

Verkkolaskun tiekartta vuoteen 2030

Suomi tavoittelee täyttä siirtymää EU:n standardin mukaisiin verkkolaskuihin (ns. Eurooppa-normin laskuihin) vuoteen 2030 mennessä. Verkkolaskufoorumi on julkaissut tiekartan, joka linjaa keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet siirtymän tukemiseksi. Tiekartta tarjoaa joustavan pohjan kehitystyölle, sillä tavoitteita ja toimenpiteitä voidaan mukauttaa digitaalisten palveluiden kehittyessä.

Timo Simell
Datatalous
Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä
Datatalous

Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tuore tutkimusraportti tarkastelee datatalouden koon, taloudellisen merkityksen ja vaikuttavuuden mittaamisen mahdollisuuksia sekä haasteita Suomessa. Kokeellisten laskelmien mukaan datainvestointien arvo Suomessa on ollut vajaa kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Datatalouden kokonaisindeksissä Suomi sijoittuu hankkeessa luodun Databarometrin mukaan muiden eurooppalaisten maiden tasolle, mutta innovaatioiden osalta jäämme verrokeistamme jälkeen. Suomen datatalouden tarkempi arviointi edellyttää panostuksia mittausmenetelmien ja tiedonkeruun kehittämiseen sekä kansanvälistä yhteistyötä.

Digikyvykkyys
TIEKE hakee myynnin ammattilaista kasvattamaan tuotteidensa ja palveluidensa myyntiä
Digikyvykkyys

TIEKE hakee myynnin ammattilaista kasvattamaan tuotteidensa ja palveluidensa myyntiä

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry on vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja digikyvykkyyden, datatalouden, digitaalisen taloushallinnon ja vaikuttavuuden saralla. Haemme nyt myynnin ammattilaista työskentelemään palveluidemme ja tuotteidemme myynnin parissa.