Avainsana: digiosaaminen

Digikyvykkyys
Tekoälylukutaitoa ja tietosuojaosaamista nuorille
Digikyvykkyys

Tekoälylukutaitoa ja tietosuojaosaamista nuorille

TIEKEn huhtikuussa alkaneessa DatatAItaja-hankkeessa lisätään nuorten tekoälylukutaitoa ja ymmärrystä algoritmeista. Hankkeessa kehitetään nuorten kykyä huolehtia tietojensa turvallisuudesta tietosuojan ja tietoturvan ymmärtämisen kautta. Nuorten parissa työskentelevät saavat hankkeen kautta tukimateriaaleja aiheisiin tutustumiseen sekä itsenäisesti että yhdessä nuorten kanssa.

Vastuullisuus
Green ICT Visiiri vauhdittaa Suomen ICT-alan kestävää kehitystä
Vastuullisuus

Green ICT Visiiri vauhdittaa Suomen ICT-alan kestävää kehitystä

ICT-sektorin energiankulutus kasvaa nopeimmin kaikista aloista, ja keskustelun lisääminen alan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista, niiden mittaamisen tavoista ja energiansäästön ratkaisuista on tarpeen. Green ICT Visiiri -hanke tuo tähän ratkaisun, kun jo aikaisemmin perustettu Uudenmaan Green ICT -ekosysteemi laajentuu kansalliseksi ekosysteemiksi. Yritykset pääsevät nyt valtakunnallisesti mukaan vaikuttamaan ja hyötymään tästä kehitystoiminnasta! Lisääntyneellä energiatehokkuudella on nimittäin monia positiivisia vaikutuksia, niin ilmastoon kuin yrityksen omaan toimintaankin.

Viestintätoimisto Aivela
Vastuullisuus
TIEKE tarjoaa ICT-alalle vihreämmän tulevaisuuden työkalut
Vastuullisuus

TIEKE tarjoaa ICT-alalle vihreämmän tulevaisuuden työkalut

Kestävä kehitys ICT-alalla on entistä tärkeämpää. TIEKE on työskennellyt aiheen parissa jo pitkään ja kehittänyt alan yritysten sekä muiden toimijoiden käyttöön monipuolisia työkaluja ympäristöystävällisempään toimintaan. Työkalut on koottu Green ICT -portaaliin, ja myös uusi Visiiri-hanke kokoaa yhteen pitkän kokemuksen ja uusimman asiantuntemuksen, syventäen sitä edelleen.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Miten digitaaliset työkalut tuovat sujuvuutta ja työhyvinvointia yritysneuvontaan?
Digikyvykkyys

Miten digitaaliset työkalut tuovat sujuvuutta ja työhyvinvointia yritysneuvontaan?

Digipalvelut ovat ehdottomasti yritysneuvonnan päivän puheenaihe juuri nyt. Kun yritykset satsaavat oikeisiin digitaalisiin ratkaisuihin, voimme odottaa näkevämme parannuksia niin työntekijöiden sitoutumisessa kuin asiakastyytyväisyydessäkin – sekä asiakkaan että yritysneuvontaorganisaatioiden saralla. Digitaaliset työkalut eivät ainoastaan tee arjestamme sujuvampaa, vaan myös parantavat työhyvinvointiamme.

Johanna Helmiö
Osaamisen tunnistamisen hyvät käytännöt

Osaamisen tunnistamisen hyvät käytännöt

Mitä jos työn tuottavuutta voisi parantaa neljällä prosentilla hyödyntämällä nykyisiä resursseja paremmin? Entä jos olisi…

Datatalous
Data-avaruudet tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia suomalaisille organisaatioille
Datatalous

Data-avaruudet tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia suomalaisille organisaatioille

Data-avaruudet koskettavat monia yrityksiä ja organisaatioita lähitulevaisuudessa. Mitä data-avaruuksilla oikeastaan tarkoitetaan, mitä mahdollisuuksia ne tarjoavat ja miten mahdollisuuksia voi hyödyntää?

Viestintätoimisto Aivela
Datatalous
Suomalaiset kohtaavat data-avaruuden haasteet ja mahdollisuudet yhdessä uuden verkoston voimin
Datatalous

Suomalaiset kohtaavat data-avaruuden haasteet ja mahdollisuudet yhdessä uuden verkoston voimin

Vasta perustettu Data Spaces Alliance Finland -verkosto kokoaa yhteen suomalaiset dataliiketoiminnan edelläkävijät ja pyrkii tukemaan yrityksiä datatalouden haasteissa sekä mahdollisuuksissa. Yhtenä verkoston perustajista TIEKEn tavoitteena on tarjota yrityksille ymmärrettävä polku data-avaruuksien hyödyntämiseen. Lisäksi TIEKE auttaa yrityksiä datamaturiteetin kehittämisessä, mikä on erityisen tärkeää datatalouden merkityksen kasvaessa.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Digiyritysneuvonta – Digitaalista yritysneuvontaa vai yritysneuvontaa digiasioissa? 
Digikyvykkyys

Digiyritysneuvonta – Digitaalista yritysneuvontaa vai yritysneuvontaa digiasioissa? 

Digiyritysneuvonta-hankkeessa tavoitteena on kehittää sekä pk-yritysten digitaalista osaamista että yritysneuvojien kykyä tarjota asiantuntevaa opastusta digikehityksen poluilla. Hankkeessa luodaan valtakunnallinen neuvontamalli, joka parantaa yritysten mahdollisuuksia saada juuri heidän tarpeisiinsa sopivaa digineuvontaa.

Sofia Pihlava
Digikyvykkyys
Pk-yritysten digiosaaminen kuntoon yhdessä yritysneuvojien kanssa
Digikyvykkyys

Pk-yritysten digiosaaminen kuntoon yhdessä yritysneuvojien kanssa

TIEKEn ja yritysneuvontaorganisaatioiden yhteinen Digiyritysneuvonta-hanke kehittää sekä pk-yritysten digikyvykkyyttä että yritysneuvojien valmiuksia neuvoa yrityksiä niiden digikehitysmatkalla. Hankkeessa tuotetaan valtakunnallinen neuvontamalli, jonka myötä yritysten mahdollisuudet saada omien tarpeidensa mukaista digineuvontaa paranevat valtakunnallisesti merkittävästi.

Suvi Alatalo
Digikyvykkyys
LogDigiS-hanke edistää sisälogistiikan pienyritysten digiosaamista
Digikyvykkyys

LogDigiS-hanke edistää sisälogistiikan pienyritysten digiosaamista

Sisälogistiikka on läsnä kaikkialla, missä tavaraa liikkuu tai kauppaa käydään. Ala digitalisoituu ja automatisoituu nopealla vauhdilla, jolloin tarvitaan pikaista osaamisen kehittämistä henkilöstölle, esihenkilöille ja johdolle digikyvykkyyden lisäämiseksi. TIEKEn ja LAB-ammattikorkeakoulun juuri käynnistyneessä LogDigiS-hankkeessa edistämme sisälogistiikan pienyritysten digiosaamista, työhyvinvointia ja tuottavuutta digitaalisessa murroksessa.

Suvi Alatalo
LogDigiS, Digikyvykkyyttä, työhyvinvointia ja tuottavuutta sisälogistiikan pientyöpaikoille

LogDigiS, Digikyvykkyyttä, työhyvinvointia ja tuottavuutta sisälogistiikan pientyöpaikoille

LogDigiS-hanke edistää sisälogistiikan pienyritysten digiosaamista, työhyvinvointia ja tuottavuutta digitaalisessa murroksessa. Sisälogistiikka-ala digitalisoituu ja automatisoituu nopealla vauhdilla, jolloin tarvitaan pikaista osaamisen kehittämistä henkilöstölle, esihenkilöille ja johdolle digikyvykkyyden lisäämiseksi.

Digiyritysneuvonta

Digiyritysneuvonta

Digiyritysneuvonta-hankkeessa kehitämme sekä pk-yritysten digikyvykkyyttä että yritysneuvojien valmiuksia neuvoa yrityksiä niiden digikehitysmatkalla. Hankkeessa tuotetaan valtakunnallinen neuvontamalli, jonka myötä yritysten mahdollisuudet saada omien tarpeidensa mukaista digineuvontaa paranevat valtakunnallisesti merkittävästi.

Digikyvykkyys
Näytä, mitä osaat: Digitaalinen osaamismerkistö tekee osaamisesta näkyvää
Digikyvykkyys

Näytä, mitä osaat: Digitaalinen osaamismerkistö tekee osaamisesta näkyvää

Teknologian kehitys vaatii jatkuvaa oppimista ja osaamisen päivittämistä. TIEKEn ylläpitämä valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistö tarjoaa käytännöllisen välineen digitaitojen tunnistamiseen ja sanoittamiseen. Se auttaa yksilöitä urasuunnittelussa ja yrityksiä henkilöstön osaamisen tunnistamisessa.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Teknologia on korvaamaton tuki jatkuvassa oppimisessa ja osaamisen tunnistamisessa
Digikyvykkyys

Teknologia on korvaamaton tuki jatkuvassa oppimisessa ja osaamisen tunnistamisessa

Digitalisaatiokehityksen nopea tahti korostaa, kuinka tärkeää on oppia jatkuvasti uusia taitoja ja tunnistaa osaaminen. Osaamisen tunnistaminen vaatii strategista ajattelua, osaamista koskevaa dataa, konkreettisia käytännön työkaluja ja yhteistyötä. Hyviä esimerkkejä osaamisen tunnistamisen malleista ja työkaluista ovat osaamismerkit, data-avaruudet ja digikompassi.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Tunnistetaan ja näytetään osaaminen osaamismerkein
Digikyvykkyys

Tunnistetaan ja näytetään osaaminen osaamismerkein

Digitaalinen osaamismerkki on konkreettinen todiste osaamisesta. Geneerisiin digitaitoihin keskittyviä valtakunnallisen Digitaitomerkistön osaamismerkkejä on kahdessa vuodessa myönnetty yli 32.500 oppilaitoksissa, organisaatioissa ja julkishallinnossa opiskelijoille, henkilöstölle ja työnhakijoille.

Merja Sjöblom