TIEKEn Hanna Niemi-Hugaerts teknologia-alan naisjohtajien listalle

TIEKEn Hanna Niemi-Hugaerts teknologia-alan naisjohtajien listalle

Keitä ovat Suomen teknologia-alan johtajanaiset ja -vaikuttajat? Tätä kysyivät Tivi ja Johtoryhmä-klubi kootessaan listaa it-alalla merkittävässä roolissa toimivista johtajanaisista, jotka inspiroivat muita ja ovat tehneet vaikutuksen alalla. TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts valittiin 50 vaikutusvaltaisen naisjohtajan ja -vaikuttajan listalle yli 200 ehdotuksen joukosta.

”Teknologia-ala kehittyy kiihtyvää vauhtia, ja vaikka tasa-arvossa on tultu paljon eteenpäin, on naisten osuus johtoryhmissä ja hallituksissa edelleen vähäinen. Siksi on tärkeää, että naisia kannustetaan mukaan teknologia-alalle jo urapolkunsa alusta lähtien ja että heidän asiantuntemuksensa ja saavutuksensa tuodaan aktiivisesti esiin. Alan monimuotoisuus vahvistuu, kun myös naiset pääsevät etenemään vastuullisiin tehtäviin.” Näin taustoittavat Johtoryhmä-klubi ja Tivi teknologia-alan naisjohtajien listauksen perustamista.

Vastuullisen digitalisaation ja datatalouden kehittäjä

Listaus on nyt julkistettu, sisältäen 50 teknologia-alalla eri tavoin vaikutuksen tehnyttä naisjohtajaa. Yksi heistä on TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts. Valinnan perusteluina kerrotaan Niemi-Hugaertsin ansioista vastuullisen digitalisaation edistäjänä, datatalouden kehittäjänä sekä pk-yritysten ja julkisen sektorin digitalisaation vauhdittajana.

Hanna Niemi-Hugaerts vaikuttaakin aktiivisesti suomalaisessa digitalisaatiokentässä. Viiden vuoden ajan hän on johtanut TIEKEn strategista uudistumista, jossa painopisteet ovat olleet digikyvykkyyden, vastuullisuuden, datatalouden ja digitaalisen taloushallinnon kehittämisessä. Hänen kaudellaan TIEKEn toiminta on kasvanut sekä vaikuttavuudeltaan että taloudeltaan. Niemi-Hugaerts on ollut käynnistämässä muun muassa Green ICT -toimintaa, data-avaruusyhteistyötä, datavastuullisuusvalmennusta ja tekoälykokeilumallin jalkauttamista organisaatioihin. Ennen nykyistä rooliaan hän työskenteli Forum Virium Helsingissä älykkään kaupungin kehittämisen ja avoimen datan parissa sekä toimi aiemmin myös Aalto-yliopistossa, Franticilla ja Ilmatieteen laitoksella.

Laaja kokemus yhdistettynä kykyyn rakentaa monialaista yhteistyötä on auttanut häntä rakentamaan tiimin kanssa TIEKEstä suunnannäyttäjän organisaatioiden digitalisaation edistäjänä.

”On kunnia päästä osaksi tätä upeaa joukkoa. Valinta on samalla tunnustus koko TIEKEn tiimille vaikuttavasta työstä digitalisaatiokehityksen vauhdittamisen parissa”, Niemi-Hugaerts summaa tunnelmiaan valinnasta.

Onnea Hanna tästä ansaitusta tunnustuksesta!

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee
Vastuullisuus

Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee

TIEKEn jäsenverkosto on vahvistunut jälleen, kun ohjelmisto- ja palveluyhtiö Digia liittyi mukaan. TIEKElle ja Digialle yhteistyö ei ala jäsenyydestä, vaan organisaatiot ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä erityisesti kestävän ja vastuullisen digitalisaation edistämiseksi. Jäsenyyden myötä yhteistyölle avautuu uusia mahdollisuuksia myös laajemmin digitalisaation ajankohtaisten kysymysten ympärillä.

Suvi Alatalo
Vastuullisuus
Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa
Vastuullisuus

Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäiset ympäristökestäviin ohjelmistohankintoihin tarkoitetut kriteerit. Kriteerit tarjoavat organisaatioille käytännön työkalun ohjelmistojen ympäristövaikutusten arviointiin ja ympäristökestävyyden huomioimiseen osana hankintaprosessia.

Marko Silventoinen
Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Kiinteistöissä syntyy jatkuvasti energiadataa. Yksittäinen data ei kuitenkaan vielä merkitse paljoakaan, mutta siitä tulee arvokasta, jos tietoa onnistutaan hyödyntämään yli järjestelmä- ja organisaatiorajojen. Energiadatan parempi jakaminen voi tukea niin energiansäästöä kuin uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistä. Miten energiadatan liiketoimintaekosysteemi voi tukea tätä kehitystä?

Ella Niemi-Sitte
Ella Niemi-Sitte