Yhdessä rakennettu uudistunut TIEKE – viisi vuotta toiminnanjohtajana 
Ajankohtaista

Yhdessä rakennettu uudistunut TIEKE – viisi vuotta toiminnanjohtajana 

Viisi vuotta TIEKEn toiminnanjohtajana on ollut täynnä merkityksellisiä hetkiä, ainutlaatuisia ihmisiä ja yhdessä saavutettuja tavoitteita. Toiminnanjohtajan roolissa olen saanut mahdollisuuden valjastaa osaamisemme palvelemaan tietoyhteiskuntakehitystä, kehittää ja suunnata organisaation toimintaa sekä rakentaa vaikuttavaa yhteistyötä alan keskeisten toimijoiden kanssa.

Kasvua ja yhteisiä saavutuksia 

TIEKEn tiimi on kasvanut viidessä vuodessa ja mukana on ollut yhteensä 17 ammattilaista, joista kaksi on jäänyt eläkkeelle. Alkuperäisestä kokoonpanosta neljä on yhä mukana, mikä on ollut iso voimavara toiminnan uudistumisessa ja kertoo myös jatkuvuudesta, sitoutumisesta ja uudistumiskyvystä. Uudemmat tiekeläiset ovat löytäneet hyvin paikkansa sekä tuoneet oman osaamisensa ja kokemuksensa tiimin vahvistukseksi. Olen saanut työskennellä kahden hallituksen puheenjohtajan ja yhteensä 20 hallituksen jäsenen kanssa – heidän näkemyksensä ja tukensa ovat olleet ratkaisevia TIEKEn menestyksen rakentamisessa.

Strategiakausi 2023–2025 ja tulevaisuuden suuntaviivat 

Käynnissä oleva strategiakausi 2023–2025 on ollut erityisen merkityksellinen. Yhdessä TIEKEn tiimin ja hallituksen kanssa rakensimme strategian, joka vastaa entistäkin paremmin sidosryhmiemme tarpeisiin. Valitsimme strategisiksi teemoiksi digikyvykkyyden, datatalouden, digitaalisen taloushallinnon ja vastuullisuuden. Näissä teemoissa pyrimme tukemaan hankkeiden ja palveluidemme avulla niin organisaatioita kuin yksilöitä digitaalisen murroksen keskellä.

Luvut puhuvat puolestaan 

Viidessä vuodessa TIEKEn liikevaihto on kasvanut 20 %, ja rahoituspohjaa on laajennettu onnistuneesti. Olemme satsanneet tekijöihin, jonka myötä henkilöstökulut ovat kasvaneet 37 %. Liiketoiminnan muut kulut ovat samalla lähes puolittuneet. Tulos on parantunut 75 % ja samalla työ nollatulosta kohti jatkuu. Ensi vuonna lanseeraamme uutta palvelutarjontaa, jota olemme vuoden 2024 aikana valmistelleet. 

Hankkeet tekemisemme ytimessä 

TIEKE on toteuttanut viidessä vuodessa huikeat 60 kehittämishanketta, joiden kautta olemme voineet auttaa lukuisia organisaatioita ja verkostoja heidän digi- ja datamatkallaan. Hankkeemme ovat koskettaneet useita ajankohtaisia teemoja, kuten kestävää digitalisaatiota, datavastuullisuutta, data-avaruuksia, digitaalista taloushallintoa, digiregulaatio-osaamista ja osaamismerkkien kehittämistä. Hankkeet ovat myös tärkeä keino tehdä yhteistyötä useiden kymmenien suomalaisten ja eurooppalaisten huippuorganisaatioiden kanssa.

Viestintä ja vaikuttaminen 

Viestintä on ollut keskeinen osa TIEKEn toimintaa ja itse näen sen keskeisenä uudistumisen osatekijänä. Viestinnän avulla olemme saaneet liikkeelle uusia teemoja ja varmistamme nykyisen tekemisen tulosten tavoittavuuden. Olemme viidessä vuodessa uudistaneet ilmeemme ja verkkosivumme, julkaisseet 40-vuotisjulkaisun, englanninkieliset verkkosivut ja panostaneet teemasisältöihin. Teemme vaikuttajakampanjoita ja olemme toteuttaneet merkittäviä tapahtumia, kuten Tietoyhteiskunta-akatemian, strategiatapahtuman ja uusimpana Tietoyhteiskunta uuteen aikaan -jäsentapahtuman. AamuAreenamme tavoittavat kerran kuussa satoja teemoistamme kiinnostuneita osallistujia. 

Yhteisöllisyys ja yhteiset muistot 

TIEKEn yhteishenki on ollut kaiken perusta. Sen tunnistin jo ensimmäisenä päivänäni ja sitä olen halunnut entisestään vahvistaa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä niin työpajoissa, etävapuissa kuin patikointiretkilläkin. Olemme kokeneet iloja – kuten perheenlisäyksiä ja henkilökohtaisia merkkipaaluja – mutta myös menetyksiä, kuten Jyrki J. Kasvin, Kirsti Timperin ja isosiskoni menehtymiset. 

Toiminnanjohtajana TIEKEssä 

Toiminnanjohtajan tehtävässä ei ole aina ollut helppoa löytää tasapainoa uudistamisen ja vakauden välillä. On ollut myös hetkiä, jolloin olemme joutuneet jännittämään rahoituspäätöksiä ja miettimään, miten varmistaa jatkuvuus ja henkilöstön turvallisuuden tunne. Näissä hetkissä avainasemassa on ollut avoimuus tiimin kanssa sekä luottamus siihen, että mutkat matkalla ovat mahdollisuus oppia ja löytää uusia ratkaisuja. Sitkeyttä on tarvittu useissa tilanteissa: joskus uusi aluevaltaus onnistuu parissa kuukaudessa ja toisinaan voi mennä vuosia, että aika on asialle kypsä.

Johtaminen on merkinnyt kuuntelua, mahdollisuuksien tunnistamista, ongelmien ratkomista yhdessä sekä kykyä pitää katse tulevaisuudessa. Välillä tosin huomaa ajattelevansa liikaakin tulevaisuutta, kun hankkeen käynnistyspalaverissa keskustelut saattavat kääntyä jo uusiin teemaan liittyviin hankeideoihin. 😉

Kohti tulevaa 

TIEKE on viidessä vuodessa käynyt läpi melkoisen kehityskaaren, ja matka jatkuu. Osaaminen, yhteistyö, luotettavuus, laatu ja uskallus kokeilla uutta ovat ne peruspilarit, joiden varaan organisaatiomme rakentaa tulevaa. Näiden viiden vuoden aikana on käynyt selväksi, että yhdessä todella päästään pidemmälle. 

Tämä on ollut matka, jonka jokainen päivä on opettanut jotain uutta. Kiitos teille kaikille – tiimille, hallitukselle, jäsenille, yhteistyökumppaneille – jotka olette olleet osa tätä tarinaa. Matkamme jatkuu, ja odotan innolla, mitä kaikkea voimme yhdessä saavuttaa tulevaisuudessa. 

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
TIEKEn Jari Salo suunnisti eläkkeelle
Ajankohtaista

TIEKEn Jari Salo suunnisti eläkkeelle

TIEKEssä yli 30 vuotta ansiokasta työtä tehnyt Jari Salo on jäänyt ansaituille eläkepäiville heinäkuussa 2025. Pitkän uransa aikana Jari on tullut tunnetuksi osaamisestaan, lämminhenkisyydestään ja rauhallisesta työotteestaan – piirteistä, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen niin meihin TIEKEläisiin kuin yhteistyökumppaneihimmekin.

Marko Silventoinen
Vastuullisuus
Green ICT -ekosysteemin tapaamisten satoa, osa 1
Vastuullisuus

Green ICT -ekosysteemin tapaamisten satoa, osa 1

Kansallisen Green ICT -ekosysteemin perustamisesta tuli kesällä 2025 täyteen vuosi ja sen toiminta on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Ekosysteemi tukee ICT-alan vihreää siirtymää yhdistämällä alan toimijat yhteen verkostoon, mahdollistaen näin parhaiden käytäntöjen jakamisen ja suomalaisen teollisuuden ja akateemisten toimijoiden kohtaamisen. Mitä olemme saaneet ensimmäisen vuoden kohtaamisten perusteella oppia erityisesti alan tarpeista ja toiveista vihreään teknologiaan liittyen?

Antti Sipilä
Digitaalinen taloushallinto
Kutsu Peppol-sanomien koulutukseen
Digitaalinen taloushallinto

Kutsu Peppol-sanomien koulutukseen

Datan ja sen käytön merkitys EU:ssa kasvaa, taloushallinto, tilaus- ja toimitusketjut digitalisoituvat. Tarvitaan uutta osaamista, koulutusta ja työkaluja. Tavoitteena on lisätä yritysten kilpailukykyä liiketoiminnan tehostamisella, tuoda aika- ja kustannussäästöä sekä kehittää yhteistyötä. Peppol* vie digitaalista taloushallintoa eteenpäin.

Nina From