Data-avaruus syntyy sopimuksista: Mitä Länsi-Australia opettaa datan jakamisesta

Uusmaalaisissa elektroniikka-, ICT- ja valmistavan teollisuuden yrityksissä törmätään yhä useammin samaan tilanteeseen, kun tarvittava tieto on hajallaan arvoketjun eri yrityksissä. Hiilijalanjäljen laskenta, digitaalinen tuotepassi tai laatuongelman jäljittäminen vaativat dataa, jota mikään yritys ei hallitse yksin.

EU:ssa ratkaisuksi on nostettu data-avaruudet. Ne ovat yhteisten sääntöjen, standardien ja palveluiden kokonaisuuksia, joiden avulla yritykset voivat jakaa luottamuksellistakin dataa luotettavasti ilman, että data siirretään yhteen keskitettyyn varastoon tai hallitsemattomasti lukuisille tahoille.

Luotettavaa datan jakamista rakennetaan parhaillaan ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Etelä-Koreassa, Japanissa, Kanadassa, Brasiliassa ja Intiassa. Australia on näistä erityisen kiinnostava vertailukohta. Se on EU:n tavoin monen alueen summa, jossa viranomaisten, yritysten ja tutkijoiden on voitava jakaa dataa luotettavasti ja jossa alueelliset erot ovat suuria. Australiassa ei kuitenkaan ole samanlaista sääntelyä, jonka varaan eurooppalainen data-avaruus rakentuu.

Siksi Australia toimii eräänlaisena koeasetelmana. Kun eurooppalainen sääntelyn tukiverkko puuttuu, näkyy selvästi, mikä data-avaruudessa todella kantaa.

Shared Environmental Analytics Facility eli SEAF on Länsi-Australiassa pilotoitu, voittoa tavoittelematon infrastruktuuri, joka on rakennettu data-avaruusajattelua soveltaen. Sen taustalla ovat kaksi tutkimuslaitosta: Western Australian Biodiversity Science Institute (WABSI) ja Western Australian Marine Science Institution (WAMSI). SEAF on turvallinen yhteinen ympäristö, jossa organisaatiot tuovat yhteen ja analysoivat ympäristödataa, jota ne eivät omin voimin pystyisi yhdistämään.

Käytännössä kyse on esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnista. Teollisuushankkeen toteuttaja tarvitsee lupaprosessia varten tietoa alueen lajeista ja elinympäristöistä, viranomaisilla on omat aineistonsa ja mallinsa, ja tutkijat tuottavat alueellista kartoitusdataa. Näitä yhdistämällä SEAF tuottaa arviointeja ja päätöksenteon työkaluja, jotka vähentävät lupaprosessien riskejä, kustannuksia ja epävarmuutta. SEAFilla on yli 50 kumppania ja tukijaa, yli 24 dataa tuovaa organisaatiota ja sitä hyödynnetään neljällä eri alueella.

Tärkein tulos on silti inhimillinen. Organisaatiot, jotka aiemmin saattoivat jopa kieltäytyä yhteistyöstä sääntelyyn liittyvien huolien vuoksi, työskentelevät nyt yhdessä SEAFin ympäristöissä.

SEAF on järjestetty polkupyörän pyörän tapaan. SEAF on napa (hub), jonka ympärillä on pinnoja (spoke): organisaatioryhmiä, jotka tekevät yhteistyötä sovitun tarkoituksen ympärillä. Jokaista pinnaa hallinnoi sen osallistujista koottu ohjausryhmä. Malli lepää kolmen tukijalan varassa.

1. Sopimukset ja sääntökirja

Hallintamallin perustana on sopimuskokonaisuus: kaikkia koskeva sääntökirja, kunkin pinnan pääsopimus, jokaisen käsittely-ympäristön oma sopimus sekä aineistokohtaiset datalisenssit. Yhdessä ne määrittelevät, kuka saa tehdä mitä kenenkin datalla ja millä ehdoilla. Sääntökirja on versioitu sopimuksista erillään, joten toimintatapoja voidaan päivittää avaamatta jokaista sopimusta uudelleen.

Sääntökirja pohjautuu Sitran reilun datatalouden sääntökirjamalliin, jonka kehitystyötä 1001 Lakes on luotsannut. Alun perin suomalainen ja sittemmin eurooppalaistunut malli on siis taipunut myös australialaiseen lainsäädäntöön.

2. Vyöhykkeet, joissa dataa käytetään

Data käsitellään valvotuissa ympäristöissä eli vyöhykkeissä (zone). Yksityisellä vyöhykkeellä yksi organisaatio työskentelee omalla datallaan, yhteistyövyöhykkeellä useampi osapuoli toimii yhdessä ja tuotevyöhykkeellä syntyy jaettavia, hallittuja tuloksia. Vyöhykkeiden asetukset perustuvat Five Safes -kehykseen, joka tarkastelee turvallisuutta viidestä näkökulmasta: turvallinen hanke, turvalliset ihmiset, turvallinen data, turvallinen ympäristö ja turvalliset tulokset. Tulokset tarkistetaan ennen kuin ne saavat poistua vyöhykkeeltä.

3. Sääntöjen asettaja ja ylläpitäjä erillään

Eurooppalaisen Data Spaces Support Centren (DSSC) mallin mukaisesti sääntöjä asettava hallinnointitaho ja teknisiä ympäristöjä pyörittävä operaattori on konseptitasolla erotettu toisistaan. Tällä hetkellä SEAF hoitaa molemmat roolit, mutta malli sallii sen, että operaattoriksi tulee myöhemmin joku muu. Olennaista on, että infrastruktuurin ylläpito ei anna operaattorille mitään oikeutta dataan.

Data-avaruus on ennen kaikkea sopimuksellinen ja institutionaalinen kysymys. Teknologia seuraa perässä.

SEAFin osapuolilla on hyvin erilaiset lähtöoletukset. Viranomaiset ja yritykset painottavat luottamuksellisuutta ja hallittua pääsyä, tutkijat avoimuutta ja tekijyyden tunnustamista. Kansainväliset data-avaruusperiaatteet korostavat osallistujien tasavertaisuutta ja neutraaliutta, mutta SEAFissa juuri toimialojen erilaisten tarpeiden huomioiminen toi kaikki mukaan.

Ratkaisu on yksinkertainen: kukaan ei joudu hyväksymään toisen oletuksia. Jokainen datan tuottaja päättää aineistokohtaisesti, saavatko muut analysoida dataa paikallaan, saada siitä kopion vai saada vain siitä johdetun tuloksen. Dataa voidaan siis myös hyödyntää paljastamatta sitä.

Tämä on suoraan siirrettävissä teollisuuden arvoketjuihin. Alihankkija voi antaa asiakkaansa laskea laatu- tai päästöanalytiikkaa omasta prosessidatastaan luovuttamatta itse dataa ja siten mahdollisesti liikesalaisuuksiaan. Hyödyt voivat olla merkittäviä: autoteollisuuden Catena-X-data-avaruudessa laatudatan jakaminen toimittajien kanssa on aloitteen mukaan auttanut havaitsemaan laatuongelmia jopa neljä kuukautta aiemmin kuin ennen datan jakamisen yhteistyötä.

SEAFin kokemuksista voi tiivistää kuusi oppia, jotka pätevät yhtä lailla Uudellamaalla kuin Länsi-Australiassa.

Eurooppalaisella yrityksellä on yksi etu australialaiseen verrattuna: EU-sääntely tarjoaa valmiin perustason, joka Australiassa on rakennettava sopimuksin. Sääntely myös velvoittaa. Datasäädös koskee esimerkiksi verkkoon kytkettyjä tuotteita, ja tuotepassit ja kestävyysraportointi edellyttävät näkyvyyttä koko arvoketjuun. Elektroniikka- ja valmistavan teollisuuden yrityksille data-avaruudet ovatkin yhä useammin tapa myös vastata regulaation vaatimuksiin, ei vain mahdollisuus optimointiin ja innovointiin.

SEAFin työ jatkuu pilotista kohti vakiintunutta toimintaa. 1001 Lakesin kanssa toteutetussa konseptikokeilussa SEAFin data-avaruusominaisuuksia laajennetaan useisiin pilvipalveluihin: jokainen osallistuja voi pysyä omassa pilvessään, ja datan tuottajan ehdot kulkevat tarjouksen mukana koneluettavassa muodossa. Lisäksi SEAF tavoittelee kansainvälisen International Data Spaces Associationin (IDSA) sertifiointia, ja Australian Research Data Commons (ARDC) on juuri avannut kansallisen Australian Dataspaces Hub -keskuksen.

Länsi-Australian esimerkki osoittaa, että data-avaruuden periaatteet toimivat myös EU:n ulkopuolella. Ne vaativat kuitenkin huolellista työtä pelisääntöjen parissa. Sama pätee Uudellamaalla. Suurin työ tehdään sopimusten ja luottamuksen rakentamisessa, ja tekniikka seuraa perässä.