Hanna Niemi-Hugaerts TIEKEn uudeksi toiminnanjohtajaksi

Kuva: Sami Mannerheimo

Hanna Niemi-Hugaerts TIEKEn uudeksi toiminnanjohtajaksi

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Hanna Niemi-Hugaerts. Hän siirtyy tehtävään joulukuun alussa Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingin IoT-ohjelman johtajan tehtävästä TIEKEn nykyisen toiminnanjohtajan Kirsti Timperin jäädessä eläkkeelle.

Työurallaan Hanna Niemi-Hugaerts on toiminut niin julkisen kuin yksityisen sektorin organisaatioissa, joissa on voinut vaikuttaa teknologia-alan kehitykseen ja digitalisaation hyödyntämiseen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus kansainvälisistä kehittämishankkeista ja sen myötä syntyneet laajat verkostot, joiden kautta TIEKE tulee entisestään vahvistamaan yhteistyötä ja lisäämään vaikuttamistyötä Euroopan tasolla.

Ennen Forum Viriumia mm. Ilmatieteen laitoksella ja digitoimisto Franticissä työskennellessään Niemi-Hugaerts on kartuttanut myös digitaalisen median, viestinnän ja verkostojohtaminen asiantuntemustaan.

”Näen TIEKEn loistavana alustana eri toimijoiden näkökulmien kokoamiseen ja vaikuttavaan yhteistyöhön kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.”

Hanna Niemi-Hugaerts

Älykaupunkikehityksen, digitalisaation ja datatalouden ammattilaisena Niemi-Hugaerts näkee, että tietoyhteiskuntaa rakennetaan kasvavissa määrin kunnissa ja kaupungeissa. Älykaupunkikehitykseen vaikuttamalla vaikutamme myös tietoyhteiskunnan lupausten lunastamiseen. Yhteistyötä tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansallisen ja paikallisen tason välillä – harvemmin asutettuja alueita unohtamatta.

”Arjessa, kotona, kaupungilla ja töissä syntyy kokemus digitalisaation hyödyistä – tai haitoista.”

Hanna Niemi-Hugaerts

Toivotunlaisen tietoyhteiskuntakehityksen parissa Niemi-Hugaerts näkee vielä kosolti työsarkaa, mutta myös mahdollisuuksia saada aikaan merkittäviä muutoksia: “Teknologian hyödyntäminen ei ole itsessään tietoyhteiskunnan tarkoitus. Teknologiat ovat välineitä, joilla pystytään muun muassa hillitsemään ilmastonmuutosta, tarjoamaan ennakoivaa terveydenhuoltoa ja löytämään keinoja vapauttaa työtä tekeviltä aikaa niihin tehtäviin, joissa ihminen on vahvimmillaan.”

Tieto- ja viestintäteknisen perusosaamisen rinnalle tarvitaan ymmärrystä siitä, miten robotiikan ja tekoälyn kanssa työskennellään tiiminä tai eletään rinnan. Datan merkityksen ja arvon kasvaessa tarvitsemme taitoja uudenlaiseen ihmiskeskeiseen datatoimijuuteen ja datatuettuun päätöksentekoon. Niemi-Hugaerts uskoo, että näin data saadaan palvelemaan yksilöitä ja yhteiskuntaa sekä pystytään luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille yksilöiden tietosuojan ja -turvan huomioiden.

TIEKEn hallituksen puheenjohtaja Ilkka Lakaniemi tietää TIEKEn toiminnalle olevan kasvava tilaus. ”Pitkäjänteisen ja ennakoivan toiminnan ansiosta TIEKE on lunastanut paikkansa suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittäjänä. TIEKEllä on keskeinen rooli riippumattomana ja luotettavana toimijana, mikä on mahdollistanut muun muassa Verkkolaskufoorumin ja Tietoyhteiskunta-akatemian vetäjän roolin”, kertoo Lakaniemi.

”Pitkäjänteisen ja ennakoivan toiminnan ansiosta TIEKE on lunastanut paikkansa suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittäjänä.”

Ilkka Lakaniemi

Digiosaamisen merkitys korostuu kaikkialla. ”TIEKEllä ja sen ammattitaitoisella tiimillä tulee olemaan tärkeä tehtävä sekä yhteisten tavoitteiden määrittäjänä että rohkeana kokeilijana”, sanoo Lakaniemi.

Uuteen toiminnanjohtajaan kohdistuvista odotuksista Lakaniemi korostaa, että Hanna Niemi-Hugaerts tuo TIEKEen erinomaista kansainvälistä kokemusta globaalien tietoyhteiskunnan haasteiden ymmärtämisessä sekä näkemystä, miten tietoyhteiskunnallisia valmiuksia voidaan parantaa nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätiedot:
Hanna Niemi-Hugaerts, 040 674 9911
Ilkka Lakaniemi, hallituksen puheenjohtaja, 040 721 8009

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista
Vastuullisuus

Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista

Digitalisaatio nähdään usein yhtenä ratkaisuna kestävyyshaasteisiin. Digitaaliset työkalut voivat vähentää matkustamista, tehostaa resurssien käyttöä, automatisoida prosesseja ja tukea parempaa päätöksentekoa. Samalla on tärkeä muistaa, että myös digitaaliset järjestelmät kuluttavat energiaa ja resursseja. Jokainen sovellus, API-kutsu, dataputki, pilvipalvelu ja tekoälyratkaisu toimii laskentainfrastruktuurin varassa, joka käyttää sähköä, laitteistoa, verkkokapasiteettia ja tallennustilaa.

Laura Partanen, LUT
Vastuullisuus
Kymmenen askelta kohti vihreämpää ICT:tä
Vastuullisuus

Kymmenen askelta kohti vihreämpää ICT:tä

Moni organisaatio tunnistaa, että ICT-toiminnan ympäristövaikutuksiin pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Alkuun pääseminen voi kuitenkin tuntua haastavalta. Mistä kannattaa aloittaa? Mitkä toimenpiteet tuottavat eniten hyötyä? Entä miten vihreä ICT saadaan osaksi organisaation jokapäiväistä toimintaa?

Marko Silventoinen
Digitaalinen taloushallinto
Rakennusalan vastuullisuusdatan on kuljettava järjestelmästä toiseen
Digitaalinen taloushallinto

Rakennusalan vastuullisuusdatan on kuljettava järjestelmästä toiseen

Rakennusalan vastuullisuusraportointi edellyttää entistä tarkempaa tietoa tuotteista, materiaaleista, toimituksista ja päästöistä. Tietoa syntyy rakennusprosessin eri vaiheissa, mutta se ei vielä siirry järjestelmien ja yritysten välillä riittävän yhdenmukaisesti.

Timo Simell