Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana
Digikyvykkyys

Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana

Työssäni kasvuvalmentajana kohtaan jatkuvasti yrittäjiä, jotka ovat eri vaiheissa yrittäjäpolkuaan. Tekoälystä on tullut viimeisen vuoden aikana tärkeä osa myös minun työtäni, ja tässä kirjoituksessa jaankin esimerkin siitä, miten olen hyödyntänyt tekoälyä neuvontatyössäni. Kyseisessä tapauksessa tekoäly auttoi asiakasta liiketoiminnan kehittämisessä konkreettisesti ja matalalla aloituskynnyksellä.

Lähtötilanne oli seuraava: pieni, mutta vakiintunut lattiamateriaalien maahantuontiyritys otti yhteyttä saadakseen apua liiketoimintansa kasvattamiseen. Yritys oli toiminut jo 20 vuotta ja tarjosi laajan valikoiman erilaisia lattiamateriaaleja, joita se myi rautakaupoille, rakennusliikkeille ja uudisrakentajille. Heillä oli myös kuluttajille suunnattu verkkokauppa.

Yritys oli hyvin vakiintuneesta ja laajasta asiakaskunnasta huolimatta haasteellisessa tilanteessa, mikä on tyypillistä tämän kokoisille yrityksille. Heidän suurin haasteensa oli löytää oikea tasapaino resurssien ja kasvun välillä: milloin olisi oikea aika palkata lisää työntekijöitä? Yrityksessä työskenteli kaksi kokopäiväistä työntekijää, jotka olivat täystyöllistettyjä. Vaikka lisäresursseja tarvittiin, liikevaihto ei riittänyt kolmannen työntekijän palkkaamiseen ilman suurta riskiä. Palkkaaminen olisi ollut iso päätös, koska uuden työntekijän tuotannollista arvoa ei voitu ennustaa tarkasti, ja myyntiprosessin aloittaminen vie joka tapauksessa aina oman aikansa.

Tekoälystä apua rakennusprojektien seuraamiseen ja tarjousten laatimiseen  

Vielä vuosi sitten yritysneuvojien työkaluvalikoima tällaisessa tilanteessa oli rajallinen. Jos selkeitä tehostamiskeinoja ei ollut näkyvissä, tarjottavana oli lähinnä rahoitusneuvoja. Tällä kertaa keskustelu kääntyi kuitenkin arjen konkreettisiin haasteisiin, kuten ajankäyttöön. Yritys tarvitsi jatkuvasti uusia asiakkaita, ja uusien rakennusprojektien seuraaminen sekä tarjouspyyntöjen käsittely vei yrittäjältä paljon aikaa. Jokainen tarjous vaati oman aikansa rakennussuunnitelmien lukemisesta ja ostajan analysoimisesta aina tarjouksen ja saatekirjeen laatimiseen asti. Aikaa kului lukuisten eri tarjouspyyntöjen kanssa, eikä tulos ollut koskaan taattu.

Tässä kohtaa tekoäly astui kuvioihin. Generatiivinen tekoäly on erinomainen työkalu, joka voi tarjota merkittävää kilpailuetua yrityksille, jotka omaksuvat sen nopeasti. Esimerkkitapauksessamme tekoälyä käytettiin potentiaalisten asiakkaiden kartoittamiseen ja tarjousten laatimisen tehostamiseen.

Yritysneuvontatilanteessa avasimme ChatGPT:n ja annoimme tekoälylle ohjeita. Pyysimme sitä etsimään tuoreita uutisia suunnitteilla olevista rakennusprojekteista, ja tekoäly löysi hotelliprojektin, jonka rakennustyöt alkaisivat vuonna 2025 Turussa. Seuraavaksi tekoäly laati profiilin rakennusyhtiöstä ja projektista, jota käytimme tarjouksen pohjana. Lopuksi tekoäly loi kaksi versiota sähköpostisaatteesta tarjouksen lähettämistä varten. Prosessi, joka olisi normaalisti kestänyt vähintään 45 minuuttia, saatiin nyt valmiiksi viidessä minuutissa.

Tämä on tietysti hyvin yksinkertainen esimerkki siitä, miten generatiivinen tekoäly voi tuoda yrityksille konkreettista hyötyä: pidemmälle viritettynä ja mukautettujen GPT:den (Custom GPT) avulla tekoäly voi pyörittää toistuvia prosessia vuorokauden ympäri, varmistaen, että yrityksellä ei jää yhtään liiketoimintamahdollisuutta käyttämättä.

Neuvontatapaaminen päättyi tyytyväiseen asiakkaaseen, joka sai konkreettisen työkalun arjen haasteiden helpottamiseksi ja liiketoiminnan tehostamiseksi. Tämä oli toivottavasti askel kohti yrityksen kasvua ja uuden työntekijän palkkaamista.

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista
Vastuullisuus

Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista

Digitalisaatio nähdään usein yhtenä ratkaisuna kestävyyshaasteisiin. Digitaaliset työkalut voivat vähentää matkustamista, tehostaa resurssien käyttöä, automatisoida prosesseja ja tukea parempaa päätöksentekoa. Samalla on tärkeä muistaa, että myös digitaaliset järjestelmät kuluttavat energiaa ja resursseja. Jokainen sovellus, API-kutsu, dataputki, pilvipalvelu ja tekoälyratkaisu toimii laskentainfrastruktuurin varassa, joka käyttää sähköä, laitteistoa, verkkokapasiteettia ja tallennustilaa.

Laura Partanen, LUT
Vastuullisuus
Kymmenen askelta kohti vihreämpää ICT:tä
Vastuullisuus

Kymmenen askelta kohti vihreämpää ICT:tä

Moni organisaatio tunnistaa, että ICT-toiminnan ympäristövaikutuksiin pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Alkuun pääseminen voi kuitenkin tuntua haastavalta. Mistä kannattaa aloittaa? Mitkä toimenpiteet tuottavat eniten hyötyä? Entä miten vihreä ICT saadaan osaksi organisaation jokapäiväistä toimintaa?

Marko Silventoinen
Digitaalinen taloushallinto
Rakennusalan vastuullisuusdatan on kuljettava järjestelmästä toiseen
Digitaalinen taloushallinto

Rakennusalan vastuullisuusdatan on kuljettava järjestelmästä toiseen

Rakennusalan vastuullisuusraportointi edellyttää entistä tarkempaa tietoa tuotteista, materiaaleista, toimituksista ja päästöistä. Tietoa syntyy rakennusprosessin eri vaiheissa, mutta se ei vielä siirry järjestelmien ja yritysten välillä riittävän yhdenmukaisesti.

Timo Simell