TIEKEn kevään tapahtumat ja tapaamiset kätevästi verkossa
Elämää tietoyhteiskunnassa

TIEKEn kevään tapahtumat ja tapaamiset kätevästi verkossa

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi siirryimme etätöihin. TIEKEn kevään tilaisuudet toteutetaan pääasiassa verkossa, osa siirtyi syksyyn ja kokouksissa suosimme etäosallistumista.

TIEKE toimii vaikuttajana, verkottajana ja vauhdittajana digitaalisen osaamisen kehittämisen ja digitaalisten toimintaprosessien edistämisen alueilla. Järjestämme vuosittain useita, eri kokoisia tapahtumia ja tuomme eri alojen asiantuntijoita yhteisten teemojen äärelle.

Kevään tapahtumat verkossa

Hillitäksemme osaltamme koronaviruksen leviämistä järjestämme kaikki keväälle suunnitellut yleisötapahtumamme verkossa. #AamuAreenat jatkuvat 17.4. tunnistautumisen teemalla. Tiedot tulevista tapahtumista päivittyvät sivulle: Tapahtumat.

Tapahtumiemme tallenteista voit nauttia TIEKEn YouTube-kanavalla. Tarjolla on oppia ja ideoita esimerkiksi 13.4. järjestetyn Tekoäly päätöksenteossa – algoritmit, arvot ja ihminen -teemaisesta AamuAreenasta ja menneistä Tietoyhteiskunta-akatemioista.

Keväälle on sovittuna myös hankkeisiin liittyviä koulutustilaisuuksia. Niiden toteuttamistapaan ja aikatauluihin saattaa tulla muutoksia. Näistä tiedotamme osallistujille erikseen.

Kevään osalta olemme olleet mukana niin Törmäys-tapahtumassa kuin ITK-päivillä. Nämä molemmat on nyt virustilanteen vuoksi siirretty syksylle 2020. ITK-päivät järjestetään 21. – 23.9.2020. Törmäyksen uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Kokoukset ja tapaamiset verkon välityksellä

Tästä eteenpäin TIEKEläiset siirtyvät entistä enemmän suosimaan etätyöskentelyä. Vältämme turhaa matkustamista, ja myös yhteistyökumppaneiden kanssa pidettävät palaverit pyritään järjestämään etäkokouksina.

Käytössämme on useampia verkkokokoukset mahdollistavia alustoja ja mieluusti olemme kumppaneillemme avuksi etäkokousten järjestelyissä. Ota rohkeasti yhteyttä, vaikka verkkokokoustaminen olisi sinulle uusi asia. Me autamme kyllä!

Seuraamme viranomaisten ohjeita ja suosituksia koronaviruksen tiimoilta.

Huolehditaan toisistamme ja toivotaan, että lähitulevaisuudessa voimme kaikki jälleen kohdata huoletta myös lähitapaamisissa!

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Osaamismerkkien, kestävän digitalisaation ja nuorten digitaitojen kuuma peruna – TIEKEn tunnelmia ITK-konferenssista
Digikyvykkyys

Osaamismerkkien, kestävän digitalisaation ja nuorten digitaitojen kuuma peruna – TIEKEn tunnelmia ITK-konferenssista

TIEKE osallistui tänäkin vuonna Suomen suurimpaan digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtumaan, ITK-konferenssiin, nostaen esiin digitalisoituvan yhteiskunnan ajankohtaisimpia ilmiöitä – aina osaamisen tunnistamisesta digitalisaation ja digitaitojen edistämiseen. Vuoden 2025 tapahtuma oli monella tapaa erityinen: se järjestettiin ensi kertaa Tampereella ja konferenssin teemana oli osuvasti ”paljon uutta, vähän vanhaa, jotain lainattua”.

Marko Silventoinen
Digitaalinen taloushallinto
TIEKE käynnistää Suomen ensimmäisen Peppol-sanomien kouluttajakoulutuksen
Digitaalinen taloushallinto

TIEKE käynnistää Suomen ensimmäisen Peppol-sanomien kouluttajakoulutuksen

Datatalouden merkitys kasvaa. Tarvitaan uutta osaamista, jotta yrityksissä pystytään paremmin hyödyntämään dataa liiketoiminnan kasvun tueksi. EU:n ulkopuolisen verkkolaskutuksen odotetaan helpottuvan suomalaisyrityksille tänä vuonna, kun Peppolin kansainvälisen laskun malli otetaan käyttöön Euroopassa (PINT).

Nina From
Datatalous
Datavalmiuskartoitus avaa datan hyödyt liiketoiminnalle
Datatalous

Datavalmiuskartoitus avaa datan hyödyt liiketoiminnalle

Yrityksen keräämästä datasta voi saada merkittävää pontta liiketoimintaan. Ensimmäinen askel kehitystyöhön on nykytilanteen ymmärtäminen. TIEKE on julkaissut uuden datavalmiuskartoituksen, joka auttaa yrityksiä tunnistamaan kehityskohteensa ja löytämään seuraavat askeleet datan hyödyntämisessä.

Viestintätoimisto Aivela