Entinen kansanedustaja, teknologiakuiskaaja ja TIEKEn digivaikuttaja Jyrki Kasvi on kuollut
Ajankohtaista

Entinen kansanedustaja, teknologiakuiskaaja ja TIEKEn digivaikuttaja Jyrki Kasvi on kuollut

Jyrki Kasvi menehtyi tiistai-iltana pitkään sairastamaansa syöpään. TIEKEläiset ottavat osaa läheisten suruun. Menetimme Jyrkissä erinomaisen kollegan, sinnikkään ja tarkkanäköisen digitalisaatiokehityksen edistäjän sekä tietoyhteiskunnan haasteiden tunnistajan ja ratkojan.

Suomalaisen tietoyhteiskuntapolitiikan pioneerina Jyrki piti määrätietoisesti esillä digitalisaation vaikutuksia ja mahdollisuuksia jo silloin, kun näitä ei vielä yleisesti tunnustettu. Jyrki toimi kansanedustajana kolme vaalikautta, keskittyen erityisesti digitalisaatiokysymyksiin.

TIEKEssä Jyrki aloitti vuonna 2011 tutkimus- ja kehitysjohtajana, edistäen muun muassa avointa dataa ja sen käyttömahdollisuuksia. Vuosiksi 2015–2019 Jyrki valittiin uudestaan eduskuntaan. TIEKEn palvelukseen hän palasi syksyllä 2019 digivaikuttajan ominaisuudessa, kunnes jäi eläkkeelle sairautensa vuoksi. Hänen työtehtäviinsä TIEKEssä kuului muun muassa yhteistyöhankkeiden valmistelua, yhteiskuntasuhteiden hoitamista sekä erilaisia viestintätehtäviä. Tiedosta-lehden kolumneissa lukijamme pääsivät nauttimaan Jyrkin ilmaisuvoimaisista teksteistä. Sekä puhujana että kirjoittajana Jyrkillä oli taito valaista abstraktien digitalisaatiokysymysten käytännön vaikutuksia ja perustella niiden merkittävyyttä ihmisten arjessa.

Jyrki antoi haastattelun osana vuoden 2021 Tietoyhteiskunta-akatemia -tapahtumaa etäyhteyden välityksellä.

Pidetyn työtoverin ja digivaikuttajan muistoa kunnioittaen

Jyrki jää muistoihimme innostuneena, lämminhenkisenä, asiantuntevana ja visionäärisenä työtoverina, jonka harvinaisen monipuoliset mielenkiinnonkohteet ja laaja yleissivistys tekivät hänestä ensiluokkaista keskusteluseuraa. Tekniikan tohtori oli myös suuri humanisti.

“Jyrki Kasvin rooli suomalaisen tietoyhteiskuntakehityksen vaikuttajana oli hyvin merkittävä. Hänelle TIEKE ry:n laaja verkosto ja etenkin yhdistyksen luotsaama Tietoyhteiskunta-akatemia olivat keskeisiä kanavia vaikuttaa päätöksentekijöiden ymmärrykseen tietoyhteiskunnan kehityksen eri suunnista ja sen avainkäsitteistä. TIEKE ry:n hallituksen ja yhdistyksen henkilökunnan puolesta haluan ilmasta osanottoni Jyrki Kasvin omaisille”, toivoo TIEKEn hallituksen puheenjohtaja Ilkka Lakaniemi.

“Jyrkin saavutuksista tietoyhteiskuntakehityksen edistäjänä ja tietopolitiikan tekijänä voisi kirjoittaa kirjasarjan, niin merkittävä rooli hänen työllään on ollut. Hänen digitalisaatiokehityksen eteen tekemänsä työn ja antamansa inspiraation ohella haluaisin osaltani kiittää Jyrkiä siitä avoimuudesta, jolla hän sairauttaan työyhteisössä käsitteli. Teknologiaymmärryksen lisäämisen lisäksi hän teki viime vuosina merkittävän työn myös terveydenhuoltoalan potilasymmärryksen lisäämiseksi. Lämmin osanottomme läheisille koko tiimimme puolesta”, sanoo TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts.

Jyrkin työtä jatkaa Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys. Yhdistys edistää sekä digitalisaatiota ja yleishyödyllisten teknologisten innovaatioiden käyttöönottoa että uusien lääketieteellisten menetelmien ja lääkkeiden saatavuutta, maahantuontia ja käyttöä, jotka hoitavat tai ehkäisevät vaikeita ja ikääntymiseen liittyviä sairauksia, kuten syöpää.

Jyrkiä vaikuttavasta elämäntyöstä ja seurasta kiittäen,
TIEKEn henkilökunta ja hallitus

Lue seuraavaksi