TIEKEn muistio palvelu on ollut käytössä jo 8 vuotta.
Digikyvykkyys

TIEKEn muistio palvelu on ollut käytössä jo 8 vuotta.

Muistio-palvelua käytetään ryhmätyötilana ja kokous- ja yleisten muistiinpanojen tekemiseksi. Jotkut myös perheen työtehtävien muistilistana.

Muistio-palvelua käytetään ryhmätyötilana ja kokous- ja yleisten muistiinpanojen tekemiseksi. Jotkut myös perheen työtehtävien muistilistana.

Palvelu on maksuton kaikille, se on avoin työkalu tekstinmuokkaukseen ja sitä käytetään selaimen kautta. Mitään ei siis tarvitse ladata eikä asentaa omalle tietokoneelle. Muistio palvelu ei edellytä käyttäjätilien eikä tunnuksien luomista.

Muistio-palvelun ehkä tärkein piirre on se, että siinä voi useampi ihminen muokata tekstiä yhtä aikaa. Palvelussa käyttäjät tunnistetaan eri väreistä. Ohjelma antaa kullekin käyttäjälle oman värin ja käyttäjän tekemät muutokset näkyvät tekstissä tämän värin perusteella. Usean eri käyttäjän muokatessa tekstiä on ruudulla käynnissä aikamoinen värien kavalkadi.

Tekstiin tehdyt muutokset jäävät myös muokattavan tekstin muistiin.  Siis kaikki tekstiin tehtävät lisäykset ja poistot on nähtävissä jälkikäteen. Palvelussa on kätevä liukukytkin, jolla muutoksia voidaan tarkastella. Näin ei pääse aikaisemmin kirjoitetut teksti pätkät häviämään.

Muistio-palvelua käytetään varsin ahkerasti. Sillä on noin 3000 käyttäjää kuukaudessa.

Palvelu tekniikka pohjautuu avoimen lähdekoodin Etherpad-ohjelmaan. Etherpad on ohjelma, jota kehitetään jatkuvasti ja sillä on laaja kehittäjäjoukko takana. Etherpadin kehittäjien tavoitteena on tarjota yksinkertainen verkkopalvelu tekstin muokkaukseen. Etherpadin kehittäjät ovat tehneet joukon erilaisia lisäosia tekstinmuokkauksen avuksi. Näitä lisäosia ei kuitenkaan ole asennettu Tieken Muistio-palveluun. Ehterpad on vapaasti ladattavissa tästä osoitteesta: http://etherpad.org/#.

Muistio-palvelu löytyy osoitteesta http://muistio.tieke.fi/

Muistio-palvelun ohjeet löytyvät osoitteesta https://oma.tieke.fi/display/Etusivu/Muistion+ohje. TIEKEn ohjeita päivitetään sitä mukaan kuin saamme kysymyksiä ja ehdimme niihin vastauksia kirjoittaa.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Osaamisen ei pidä kehittyä vain organisaatiota varten
Digikyvykkyys

Osaamisen ei pidä kehittyä vain organisaatiota varten

Osaamisen kehittämistä tarkastellaan usein organisaation tarpeiden kautta. Yhtä tärkeää on kysyä, mitä kehittyminen merkitsee ihmiselle itselleen. Kun olemassa oleva osaaminen tunnistetaan, tehdään näkyväksi ja yhdistetään yksilön tavoitteisiin, hyötyvät sekä työntekijä, organisaatio että koko työmarkkinat. Suomalaisen Kirjakaupan HR-johtaja Kristian Tötterman pohtii kirjoituksessaan, kuinka yksilön tavoitteet ja organisaation tarpeet voidaan sovittaa yhteen sekä millainen rooli osaamismerkeillä voi olla osaamisen näkyväksi tekemisessä.

Kristian Tötterman
Tekoäly ja datatalous
Datafest 2027 tulee – oletko valmis ottamaan datasta kaiken irti? 
Tekoäly ja datatalous

Datafest 2027 tulee – oletko valmis ottamaan datasta kaiken irti? 

Millaista kasvua data voi tuoda nykyiseen liiketoimintaan? Entä miten juuri sinun yrityksesi voisi ottaa seuraavia askeleita datan hyödyntämisessä?

Ilmoittautuminen Datafest 2027 – Käytännön askeleet datan hyödyntämiseen -tapahtumaan on nyt avattu, tule mukaan! Datafest on uusi datatalouden tekijöiden kohtaamispaikka, joka järjestetään 4. helmikuuta 2027 Helsingissä, Kalasatamassa.

Vastuullisuus
VISIIRI rakensi kestävää ICT-sektoria – Digia ja Elisa toivovat alalle yhteisiä mittareita päästöjen laskentaan
Vastuullisuus

VISIIRI rakensi kestävää ICT-sektoria – Digia ja Elisa toivovat alalle yhteisiä mittareita päästöjen laskentaan

ICT-sektorin energiankulutus kasvaa nopeasti. Tekoälyn kiihtyvä käyttöönotto vauhdittaa kehitystä entisestään. Jotta ala voi kasvaa kestävästi, tarvitaan yhteisiä mittareita ja laskentamalleja. TIEKEn VISIIRI-hanke kokosi yhteen ICT-alan toimijoita luomaan kestävämpää tulevaisuutta.