TIEKEn tiimi kasvoi myynnin, viestinnän ja pk-yritysten vastuullisen digitalisaation asiantuntijoilla
Vastuullisuus

TIEKEn tiimi kasvoi myynnin, viestinnän ja pk-yritysten vastuullisen digitalisaation asiantuntijoilla

TIEKE ry on saanut vahvistusta tiimiinsä myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja projektiosaamisen rooleihin. Piia Aaltonen, Nina From ja Tommi Salo ovat aloittaneet työt organisaatiossa, tuoden mukanaan arvokasta osaamista ja kokemusta.

Kaikilla kolmella on erittäin vahva ja monipuolinen kokemus omalta toimialueeltaan, halu jakaa osaamistaan ja into kehittää TIEKEn ja kumppaneiden yhteistyötä, lisätä palvelujen ja tuotteiden kiinnostavuutta sekä kasvattaa hankkeiden ja alan asiantuntijoiden näkyvyyttä.

“Myyntiprosessien kehittäminen, tavoittava ja vaikuttava hankeviestintä sekä pk-yritysten auttaminen eteenpäin vastuullisen teknologiakehityksen saralla tulevat pitämään uudet vahvistuksemme kiireisinä. Kolmikko on päässyt jo hyvin vauhtiin ja solahtanut osaksi tiimiämme”, kertoo TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts.

Piia Aaltonen on aloittanut myynnin asiantuntijana. Hän omaa kokemusta myynnistä, liiketoiminnan kehittämisestä ja asiakastyöstä ohjelmistoalalta. Piia on erityisen kiinnostunut yritysten ja organisaatioiden digikyvykkyyksien parantamisesta. Hän työskentelee mm. digitaitojen osaamismerkkien, kiertotalouden osaamismerkkien ja datavastuullisuusvalmennuksen parissa. Piia tavoitteena on auttaa yrityksiä löytämään oman liiketoiminnan ja henkilöstön osaamisen kehittämiseksi parhaat vaihtoehdot TIEKEn tarjoomasta.

Nina From on aloittanut viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijana. Hänellä on vuosien kokemus markkinoinnin, viestinnän ja sisällöntuotannon parista. Hän on innoissaan päästessään tekemään merkityksellistä vaikuttamistyötä viestimällä aktiivisesti ja monikanavaisesti. Nina tutustui TIEKEen Green ICT -projektin kautta ja on mukana kolmessa hankkeessa:

  • EDIFY-EDU – Hanke kehittää muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia johtamistaitoja erityisesti tasa-arvon, monimuotoisuuden ja osallistamisosaamisen osalta.
  • DUM – Hankkeessa kehitetään pk-yritysten datatalousosaamista hyödyntämällä Peppol-tilaussanomia. Tavoitteena on löytää uusia liiketoimintamalleja, parannetaan prosessijohtamista, ennakointia ja raportointia.
  • LOBRA – Hankeen avulla tuotetaan työkalu, jolla määritellään logistiikka-alan digiosaamisen taso ja kehitetään koulutuspaketit. Digikyvykkyyden edistäminen tehostaa yritysten toimintaa ja resurssien hyödyntämistä liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tommi Salo on aloittanut digiosaajana. Tommi on tekninen asiantuntija, jolla on kokemusta digitalisaation edistämisestä, järjestelmätarpeiden tunnistamisesta aina ohjelmistointegraatioiden toteuttamiseen saakka. Hän on ollut toteuttamassa eri suuruisia ohjelmistoprojekteja ja työskennellyt aiemmin TIEKEllä Green ICT:n ja pk-yritysten digitalisaation edistämisen parissa. Nyt hän työskentelee *VICTIS – Vihreää ICT:tä Itä-Suomesta- ja LOBRA-hankkeissa ja on positiivisin mielin mukana uusissa projekteissa.

TIEKE toivottaa Ninan, Piian ja Tommin lämpimästi tervetulleiksi ja odottaa innolla heidän panostaan organisaation toimintaan ja hankkeisiin.

*VICTIS lisää Itä-Suomen ICT-alan yritysten ja ICT-ratkaisujen käyttäjäyritysten valmiuksia vihreään siirtymään ICT-avusteisin keinoin. Hankkeessa herätellään yrityksien tietoisuutta toimintansa ympäristövaikutuksista sekä vahvistetaan yritysten valmiuksia vaikutusten minimointiin.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Osaamisen ei pidä kehittyä vain organisaatiota varten
Digikyvykkyys

Osaamisen ei pidä kehittyä vain organisaatiota varten

Osaamisen kehittämistä tarkastellaan usein organisaation tarpeiden kautta. Yhtä tärkeää on kysyä, mitä kehittyminen merkitsee ihmiselle itselleen. Kun olemassa oleva osaaminen tunnistetaan, tehdään näkyväksi ja yhdistetään yksilön tavoitteisiin, hyötyvät sekä työntekijä, organisaatio että koko työmarkkinat. Suomalaisen Kirjakaupan HR-johtaja Kristian Tötterman pohtii kirjoituksessaan, kuinka yksilön tavoitteet ja organisaation tarpeet voidaan sovittaa yhteen sekä millainen rooli osaamismerkeillä voi olla osaamisen näkyväksi tekemisessä.

Kristian Tötterman
Tekoäly ja datatalous
Datafest 2027 tulee – oletko valmis ottamaan datasta kaiken irti? 
Tekoäly ja datatalous

Datafest 2027 tulee – oletko valmis ottamaan datasta kaiken irti? 

Millaista kasvua data voi tuoda nykyiseen liiketoimintaan? Entä miten juuri sinun yrityksesi voisi ottaa seuraavia askeleita datan hyödyntämisessä?

Ilmoittautuminen Datafest 2027 – Käytännön askeleet datan hyödyntämiseen -tapahtumaan on nyt avattu, tule mukaan! Datafest on uusi datatalouden tekijöiden kohtaamispaikka, joka järjestetään 4. helmikuuta 2027 Helsingissä, Kalasatamassa.

Vastuullisuus
VISIIRI rakensi kestävää ICT-sektoria – Digia ja Elisa toivovat alalle yhteisiä mittareita päästöjen laskentaan
Vastuullisuus

VISIIRI rakensi kestävää ICT-sektoria – Digia ja Elisa toivovat alalle yhteisiä mittareita päästöjen laskentaan

ICT-sektorin energiankulutus kasvaa nopeasti. Tekoälyn kiihtyvä käyttöönotto vauhdittaa kehitystä entisestään. Jotta ala voi kasvaa kestävästi, tarvitaan yhteisiä mittareita ja laskentamalleja. TIEKEn VISIIRI-hanke kokosi yhteen ICT-alan toimijoita luomaan kestävämpää tulevaisuutta.