Viisi vinkkiä vanhemmille: Näin vahvistat lapsen tietosuojaosaamista ja -ymmärrystä
Digikyvykkyys

Viisi vinkkiä vanhemmille: Näin vahvistat lapsen tietosuojaosaamista ja -ymmärrystä

Lapset eivät omaksu tietosuojaan liittyviä tietoja ja taitoja itsestään. Varhaiskasvatuksen, koulun ja muiden lapsia kohtaavien ja lasten asioita edistävien toimijoiden ohella myös vanhemmilla on merkittävä rooli lasten ymmärryksen ja osaamisen vahvistamisessa.

Tietosuoja voi kuitenkin tuntua vieraalta ja vaikealta aiheelta myös vanhemmille. Silloin voi olla hankala avata keskustelua tietosuojakysymyksistä ja opastaa lasta esimerkiksi henkilötietojensa suojaamisessa ja tietosuojaoikeuksiensa käyttämisessä.

Tämän vanhemmille suunnatun kirjoituksen tarkoitus on luoda pohjaa yhteisille keskusteluille ja lisätä niin vanhempien kuin lasten ymmärrystä tietosuojasta. Kattavampia vanhemmille suunnattuja materiaaleja laaditaan ja kehitetään yhdessä vanhempien kanssa GDPR4CHLDRN Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa -hankkeen aikana. Kirjoituksessa lapsella tarkoitetaan kaikkia alle 18-vuotiaita.

1.    Pohtikaa, mitä tietosuoja tarkoittaa ja mitä henkilötiedot ovat

Mitä ajatuksia lapsella herää sanasta tietosuoja? Tietääkö lapsi, mitä henkilötiedot ovat? Pohtikaa, mitkä toimijat keräävät lapsen henkilötietoja ja mihin tarkoituksiin nämä lapsen henkilötietoja käyttävät. Mitä henkilötietoja lapsi jakaa itsestään tai muista? Kannusta lasta harkitsemaan ennen omien tietojen jakamista sekä kunnioittamaan myös muiden yksityisyyttä tietoja jakaessaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat ja videot voivat levitä laajemmalle kuin lapsi on tarkoittanut.

2.    Tutustukaa henkilötietojen käsittelyä koskeviin tietoihin

Tutustukaa lapsen käyttämien palvelujen ja sovellusten tietosuojaselosteisiin ja käyttöehtoihin. Mitä henkilötietoja rekisterinpitäjät keräävät ja mihin henkilötietoja tarvitaan? Onko henkilötietojen käsittelyä koskeva informaatio helppolukuista? Informoinnin tarkoituksena on, että rekisteröity saa kattavan ja selkeän kuvan henkilötietojen käsittelyn kokonaisuudesta. Läpinäkyvä informointi luo edellytykset myös muiden tietosuojaoikeuksien käyttämiselle.

3.    Käykää läpi tietosuojaoikeuksia ja niiden käyttämistä

Jotta lapsi voi käyttää tietosuojaoikeuksiaan, on hänen tiedettävä oikeuksiensa olemassaolosta. Käykää läpi, mitä tietosuojaoikeudet ovat. Jos lapsi haluaa käyttää tietosuojaoikeuksiaan, esittäkää oikeuksia koskeva pyyntö suoraan rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjän yhteystiedot löytyvät usein rekisterinpitäjän verkkosivuilta. Rekisterinpitäjän on lähtökohtaisesti vastattava pyyntöön ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään yhden kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.

4.    Keskustelkaa tietoturvasta ja tarkastelkaa yksityisyysasetuksia

Toimimalla huolellisesti voi usein myös itse vaikuttaa tietoturvaloukkausten ja henkilötietojen väärinkäytön todennäköisyyteen. Keskustelkaa lapsen kanssa esimerkiksi siitä, millainen on hyvä salasana. Kerro lapselle, ettei epäluotettaviin viesteihin tule vastata. Epäluotettavia viestejä ovat esimerkiksi ne, joissa pyydetään tunnuksia tai salasanoja. Muistuta lasta aina kirjautumaan ulos käyttäjätililtään, kun hän on kirjautunut tililleen muulla kuin omalla laitteellaan. Tyhjentäkää henkilötietoja sisältäneet laitteet, kun poistatte ne käytöstä, myytte tai muuten luovutatte laitteita eteenpäin. Huolehtikaa myös siitä, että käytössä olevat laitteet ja ohjelmistot on päivitetty.

Tutustukaa lapsen käyttämien palvelujen ja sovellusten yksityisyysasetuksiin. Mitkä tiedot näkyvät muille, mitkä tiedot on säädetty yksityisiksi? Kenelle tiedot näkyvät? Auta lasta tarvittaessa säätämään yksityisyysasetuksia. Keskustelkaa, kuinka tarkkoja olette yksityisyydestä.

5.    Vaikuta myös omalla toiminnallasi lasten henkilötietojen ja yksityiselämän suojan toteutumiseen

Lasten henkilötietojen suojan toteutuminen on yhteistyötä monen eri toimijan välillä. Lasten tietosuojaan liittyvää ymmärrystä ja osaamista sekä lasten henkilötietojen suojan toteutumista voidaan tukea paitsi kasvatuksessa myös osana viranomaisten toimintaa ja yritysten toimintamalleja. Tietosuojalainsäädännön mukainen vastuu henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta on henkilötietoja käsittelevillä rekisterinpitäjillä.

Voit myös vanhempana vaikuttaa lapsen henkilötietojen ja yksityiselämän suojan toteutumiseen. Harkitse, millaisia tietoja lapsesta jaat ja minkälaiselle yleisölle. Tietoja jakaessa on hyvä pohtia, onko jakaminen välttämätöntä ja minkälaisia vaikutuksia tietojen jakamisella voi olla. Hyvä tapa on kysyä lapselta aina lupa, kun julkaiset häntä koskevia tietoja – jos hän ikänsä ja kehitystasonsa puolesta ymmärtää asian merkityksen. Älä julkaise lapsesta arkaluonteiseksi katsottavia tietoja.

Euroopan unionin rahoittama. Tämän julkaisun sisältö edustaa vain kirjoittajien näkemyksiä ja he ovat niistä yksin vastuussa. Euroopan unioni tai Euroopan komissio eivät ole vastuussa tämän julkaisun sisällöstä.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma ITK tulee taas!
Digikyvykkyys

Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma ITK tulee taas!

ITK-konferenssi järjestetään ensimmäistä kertaa Tampereella Tampere-talossa 23.–25.4.2025 teemalla ”Paljon uutta, vähän vanhaa, jotain lainattua”. TIEKEläiset ovat tavattavissa koko konferenssin ajan Tampere-talon ensimmäisessä kerroksessa näytepaikalla 129. Mukanamme tuomme innostavan työpajan sekä tietoiskun.

Marko Silventoinen
Digikyvykkyys
Monimuotoisuus voimavarana 
Digikyvykkyys

Monimuotoisuus voimavarana 

Tutkimusten mukaan monimuotoisuus on voimavara, joka tuo monia hyötyjä organisaatioille. Hyötyjä ovat esim. innovointikyvyn ja yhteistyön parantuminen, asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden lisääntyminen, työntekijöiden paremman suoriutumiskyvyn sekä henkilöstön veto- ja pitovoiman vahvistuminen. Tämä vaatii taustaksi hyvää johtajuutta, psykologisesti turvallista työkulttuuria sekä ihmisiä, jotka haluavat aidosti kehittää itseään, osallistua ja nähdä enemmän hyviä puolia kuin huonoja.

Nina From
Digitaalinen taloushallinto
DUM-hankkeen avulla rakennetaan tulevaisuuden digitaalista taloushallintoa
Digitaalinen taloushallinto

DUM-hankkeen avulla rakennetaan tulevaisuuden digitaalista taloushallintoa

Datatalouden Uudet Mahdollisuudet – DUM on valtakunnallisesti merkittävä kehittämishanke, joka luo perustan tulevaisuuden digitaaliselle taloushallinnolle ja laajemmin datataloudelle. Tavoitteena on älykäs ja automaattinen taloushallinto. Peppol-sanomat on keskeisessä roolissa, sillä se mahdollistaa tilausten, toimitusten ja laskujen välittämisen standardoidussa muodossa.

Nina From