Harrastukset tulivat olohuoneeseen
Digikyvykkyys

Harrastukset tulivat olohuoneeseen

Vapaa-ajan digikolmiloikka toi uutta kasvua etäliikuntapalveluille, antoi virtuaalisia kulttuurielämyksiä sekä mahdollisti pubivisoihin osallistumisen etänä.

Vapaa-ajan digikolmiloikka toi uutta kasvua etäliikuntapalveluille, antoi virtuaalisia kulttuurielämyksiä sekä mahdollisti pubivisoihin osallistumisen etänä.

Hyvinvointia etänä kumppanuuksien kautta

My Body & Balance -yritystä pyörittävä Tiina Veijonen ratkaisi asiakaskadon viemällä treenit Facebookiin. Kumppanuuksia rakentamalla hän pystyi pian tarjoamaan maksutonta hyvinvointipalvelua etänä ja houkuttelemaan ryhmään lähes 70000 jäsentä, kertoo Helsingin sanomien artikkeli. Nykyisen seitsemän sponsorin avulla toimintaa voidaan näillä näkymin jatkaa vuoden loppuun.

Tyhjentyneistä saleista etäelämyksiin

Koronarajoitusten iskiessä joukkotapahtumiin kärsijöinä olivat innokkaiden musiikinystävien lisäksi myös kulttuurialan ammattilaiset. Tilannetta helpottamaan lipunmyyntipalvelu Lippu.fi, verkossa toimiva musiikkikoulu Rockway ja Muusikkojen liitto perustivat esiintyjiä ja kuluttajia palvelemaan Keikalla.fi-livestriimauspalvelun. Markkinointi & Mainonta -lehden artikkelissa vinkataan myös Semilive-nimisestä striimauspalvelusta, jonka Storia Productions pystytti yhdessä Aura Productionsin ja Square Soundin kanssa. Yksittäisten taiteilijoiden omia striimauksia pystyy bongaamaan mm. Koronakonsertit-sivustolta ja kulttuuria laajemmin kokoavasta Karanteeniklubi-nimisestä Facebook-ryhmästä.

Kaupungit kokemuksia mahdollistamassa

Helsingin kaupunki tarjosi vappuna virtuaalisen toteutuksen JVG:n keikasta Senaatintorilla. Räppiduoa olikin kuuntelemassa jopa 200 000 ihmistä, kertoi Ilta-Sanomat. Järvenpään kaupunki puolestaan tarjosi esiintyjien käyttöön tyhjäksi jääneen Järvenpää-talon Sibeliussalin laadukkaiden striimausten tekoa varten. Kuntaliitto kokosi hyviä vinkkejä kunnille kulttuuritoimijoiden tukemiseen tukalassa tilanteessa. Esimerkkinä nostettiin koosteessa esiin muun muassa Espoon laaja etäkulttuuritarjonta.

Taide-elämysten äärelle netissä

Galleriakierroksilla ja taidenäyttelyissä kiertelijöille digikolmiloikka toi uutta tarjontaa virtuaalinäyttelyiden muodossa. Ylen artikkelissa haastateltu Suomen Taiteilijaseuran viestintäpäällikkö Rosa Kuosmanen näkee virtuaalitoteutuksissa paljon mahdollisuuksia. Esittelyt ovat kattavampia ja verkko-opastukset ovat yleistyneet. Youtubessa ja Instagramissa toteutettujen näyttelyelämysten kautta saatujen kokemusten myötä on myös havahduttu huomaamaan, että ansaintalogiikka ja hyvät käytännöt vaativat vielä kehittämistä.

Baariin on päästävä – diginä se onnistui

Jos vapaa-ajalta eniten kaipasi visiittiä lähibaariin, tehtiin siitäkin suorituminen mahdolliseksi myös etänä. Digibaarissa pystyt tapaamaan ystäviäsi vanhaan malliin baarissa, vaikkakin vain verkon välityksellä. Valittavana on niin sampanjabaari, pubivisa kuin yökerho pidempään jaksaville. 

Tämä oli digikolmiloikkaan pureutumisen viimeinen kooste. Lue aiemmat koosteet alla olevien linkkien takaa.

Viikko 18: #työ #digikolmiloikka @tiekery Lue kooste.

Viikko 19: #oppiminen #digikolmiloikka @tiekery Lue kooste.

Viikko 20: #ruoka #digikolmiloikka @tiekery Lue kooste.

Viikko 21: #bisnes #digikolmiloikka @tiekery Lue kooste.

Viikko 22: #vapaaaika #digikolmiloikka @tiekery

Viikko 24: Voittaja arvotaan.

Koosteet julkaistaan sivulla Digikolmiloikka.

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee
Vastuullisuus

Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee

TIEKEn jäsenverkosto on vahvistunut jälleen, kun ohjelmisto- ja palveluyhtiö Digia liittyi mukaan. TIEKElle ja Digialle yhteistyö ei ala jäsenyydestä, vaan organisaatiot ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä erityisesti kestävän ja vastuullisen digitalisaation edistämiseksi. Jäsenyyden myötä yhteistyölle avautuu uusia mahdollisuuksia myös laajemmin digitalisaation ajankohtaisten kysymysten ympärillä.

Suvi Alatalo
Vastuullisuus
Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa
Vastuullisuus

Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäiset ympäristökestäviin ohjelmistohankintoihin tarkoitetut kriteerit. Kriteerit tarjoavat organisaatioille käytännön työkalun ohjelmistojen ympäristövaikutusten arviointiin ja ympäristökestävyyden huomioimiseen osana hankintaprosessia.

Marko Silventoinen
Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Kiinteistöissä syntyy jatkuvasti energiadataa. Yksittäinen data ei kuitenkaan vielä merkitse paljoakaan, mutta siitä tulee arvokasta, jos tietoa onnistutaan hyödyntämään yli järjestelmä- ja organisaatiorajojen. Energiadatan parempi jakaminen voi tukea niin energiansäästöä kuin uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistä. Miten energiadatan liiketoimintaekosysteemi voi tukea tätä kehitystä?

Ella Niemi-Sitte
Ella Niemi-Sitte