Korona muutti kaiken, mutta ei estänyt mitään
Uutta osaamista

Korona muutti kaiken, mutta ei estänyt mitään

Osuvat taidot -hankeväen verkkoon siirtyneet kuukausikahvit, bootcampit sekä työpakettien työskentely ovat vaatineet kaikilta joustavuutta. Kiitos osaavien toimijoiden 11 organisaation hankeverkostossa tavoitteet on saavutettu ja aikataulussa pysytty.

Valtakunnallista digitaitojen osaamismerkkijärjestelmää kehittävä Osuvat taidot -hanke on ollut käynnissä nyt reilun vuoden. Yhdentoista organisaation muodostama hankeverkosto on kuin suuri laivue, jota Oulun ammattikorkeakoulu luotsaa taidokkaasti eteenpäin. Työskentely etenee työpaketteihin jaettuina kokonaisuuksina erilaisin verkkotyöskentelyn menetelmin. Tasaisin väliajoin kokoonnutaan koko verkoston voimin samaan satamaan bootcamp-työskentelyn ja kuukausikahvien merkeissä.

Osuvat taidot -hankkeen toiminnassa tavoitellaan läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja vaikuttavuutta. Oman työskentelyn arviointi onkin osa hankkeen normaalia toimintaa – matkan varrella pysähdytään tasaisin väliajoin itsearviointikyselyn äärelle. Kyselyllä kartoitetaan hanketoimijoiden välisen yhteistyön ja tiedonkulun onnistumisia ja kompastuskiviä. Samalla pyritään nostamaan esiin niitä hankearjen käytänteitä, jotka hanketoimijat haluavat jakaa myös hankkeen ulkopuolisille toimijoille.

“Ilo on jaettu tieto ja taito”

Lokakuuhun 2020 mennessä itsearviointikysely on toteutettu kahteen kertaan. Kummallakin kerralla erityiskiitosta on saanut hankkeen bootcampeihin perustuva toimintamalli. Bootcampit ovat muutaman kuukauden välein toistuvia 1-2 päivän mittaisia pajoja, joiden aikana työskennellään tiiviisti yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kiitosta saa myös hankeverkoston aktiivinen ja kannustava ilmapiiri, jonka turvin tietoa ja osaamista jaetaan avoimesti. Toki kyselyn vastauksista käy myös ilmi, ettei tiedonkulku näin suuressa verkostossa ole itsestäänselvää. Ei riitä, että käytössä on yhteinen tiedonjaon ja viestinnän kanava, tarvitaan myös yhteinen ymmärrys kanavan käytöstä sekä aikaa keskustelujen läpikäymiseksi.

Hankearkea Teamsissa

Osuvat taidot -hankkeen arkea pyöritetään Teams-ympäristössä. Jokainen työpaketti muodostaa oman tiiminsä erilaisten hankkeen yhteisten tiimien rinnalle. Viestinnän palastelu teemoittain ja työpaketeittain johtaa helposti tiedon pirstaloitumiseen. Missä olikaan linkki yhteisen dokumentin viimeisimpään versioon? Entä missä keskustelussa olikaan se tarvitsemani lomake? Itsearviointikyselyn ensimmäisellä kierroksella tärkeimmiksi parannusehdotuksiksi nousivatkin työpakettien etenemisen seurantaan ja Teamsin rakenteen jäsentelyyn liittyvät asiat. 

Kuukausikahveilla kartalle

Osuvat taidot -hanke on järjestänyt vapaamuotoisia kuukausikahveja verkossa miltei hankkeen alusta lähtien. Kuukausikahvien merkitystä ja roolia nostettiin erityisesti ensimmäisen arviointikyselyn jälkeen, kun kaivattiin yhteistä kanavaa tiedontasaukselle. Ideaalitilanteessa jokainen työpaketti käy jo ennen kahvitilaisuutta täydentämässä omat kuulumiset yhteiseen kuukausikahvidokumentiin, josta ne ovat kaikkien luettavissa ja löydettävissä, vaikka ei kuukausikahveille pääsisikään osallistumaan. Käytännössä vielä harjoittelemme tätä toimintamallia. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Hankeverkostossa paljon kiitosta saa hankkeen hyvä rakenteellistaminen jo suunnitteluvaiheessa. Työpaketit on mietitty tarkkaaan, mutta myös työn virtaamiseen ja rytmiin on kiinnitetty huomiota. Työpaketit ovat varanneet yhteiset työajat ja viikottaiset tapaamiset koko hankkeen kestolle. Tämä on helpottanut osallistumista, kun ei ole tarvinnut jatkuvasti kalenteroida yhteisiä aikoja. Toisaalta Osuvat Taidot -hankkeessa vuorottelee itsenäinen työskentely, työskentely työpaketeissa sekä kokoontuminen kaikille työpaketeille yhteisille Bootcampeille eli 1-2 päivän mittaisille pajapäiville.

Luottavaisesti yhdessä eteenpäin

Vallitseva koronatilanne on vaatinut koko hankekonsortiolta joustavuutta ja sopeutumista muutoksiin. Kaikki ne hanketyöt, mitkä on mahdollista siirtää verkkoon, on siirretty verkkoon. Lähitapaamiset antavat odottaa itseään jossain tulevaisuudessa. Tästä huolimatta on ollut ilo huomata, että kaikki hankkeen tavoitteet on saavutettu ja aikataulussa on pysytty. Iso kiitos tästä kuuluu luonnollisesti osaavalle hankehenkilöstölle. Tunnistamme, että olemme onnekkaita siinä, että ehdimme edes muutaman kerran tavata kasvokkain yhteisissä työpäivissä ennenkuin hyppäsimme kokonaan verkkoon. Tämä on luonut luottamusta hankekumppanien välille ja mahdollistanut monimuotoisen ja runsaan verkkovuorovaikutuksen osallistujien kesken.

Lue seuraavaksi

Digitaalinen taloushallinto
Peppol-kouluttajakoulutus käynnistyi – Uutta osaamista digitaaliseen taloushallintoon
Digitaalinen taloushallinto

Peppol-kouluttajakoulutus käynnistyi – Uutta osaamista digitaaliseen taloushallintoon

Syyskuussa käynnistynyt Peppol-kouluttajakoulutus tuo Suomeen uudenlaista osaamista digitaalisen taloushallinnon saralle. Koulutus toteutetaan TIEKEn ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyönä, osana Datan Uudet Mahdollisuudet (DUM) -hanketta. TIEKE vastaa koulutuspakettien tuottamisesta ja kouluttajien kouluttamisesta, loppuvuonna Jamk alkaa kouluttamaan keskisuomalaisia yrityksiä datan hyödyntämisessä liiketoiminnassa, jolle Peppol-sanomat luovat hyvää pohjaa. Koulutuksen avulla parannetaan yritysten henkilöstön osaamista uusista käytännöistä, prosesseista, järjestelmistä ja datan hyödyntämisestä.

Nina From
Datatalous
Datalla Energiansäästöä -hanke mukana Taloasema-päivillä Hämeenlinnassa
Datatalous

Datalla Energiansäästöä -hanke mukana Taloasema-päivillä Hämeenlinnassa

Datalla Energiansäästöä -hanke tuo uutta näkökulmaa isännöinti- ja kiinteistö-palvelualalle hyödyntämällä vertailudataa energiatehokkuuden parantamiseksi. Hankkeen tavoitteena on auttaa isännöitsijöitä ja taloyhtiöitä tunnistamaan säästömahdollisuudet, perustelemaan energiatehokkuustoimet osakkaille ja muuttamaan ne konkreettisiksi euroiksi. Taloasema-päivillä Hämeenlinnassa hankekumppanit esittelivät käytännön ratkaisuja ja innosti alan toimijoita mukaan kehitystyöhön.

Teemu Lehtinen, KIRAHub (KIRA-InnoHub ry)
Vastuullisuus
Työssäoppijat edistämässä monimuotoisuutta työelämässä
Vastuullisuus

Työssäoppijat edistämässä monimuotoisuutta työelämässä

Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus – DEI – eivät ole vain juhlapuheiden aiheita, vaan konkreettisia strategisia työkaluja, jotka voivat vahvistaa organisaation kulttuuria, vetovoimaa ja vaikuttavuutta. Kun oma identiteetti ja arvot saavat tilaa, työ tuntuu aidosti merkitykselliseltä. Monimuotoisuus luo perustan kestävälle, tuottavalle ja inhimilliselle työelämälle.

Nina From