Milloin lasten ja nuorten harrastustietoja voi julkaista verkossa? 
Digikyvykkyys

Milloin lasten ja nuorten harrastustietoja voi julkaista verkossa? 

Lasten ja nuorten henkilötietojen julkaisemiseen liittyy aina erilaisia riskejä. Tiedot saattavat esimerkiksi levitä laajemmalle kuin alun perin oli tarkoitettu. Tämä koskee erityisesti sosiaalista mediaa ja hakukoneita. Lasten henkilötietoja on suojattava, koska lapset itse eivät välttämättä ymmärrä tietojensa käsittelyyn liittyviä riskejä ja seurauksia tai tunne oikeuksiaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, mitä harrastustoimijoiden tulee huomioida lasten tietojen julkaisemisessa.

Julkaisun tarpeellisuus on aina arvioitava tarkkaan 

Seuraavat kuvitteelliset esimerkkitilanteet ovat tyypillisiä harrastustoiminnassa:  

  • Lapsen esiintymisestä konsertissa on kuvattu video ja se on julkaistu sosiaalisessa mediassa.   
  • Lapsen tulostiedot on julkaistu joukkueen verkkosivuilla.  
  • Lapsen sukupuoli, ikä, pituus, paino tai muita fysiologisia tietoja on julkaistu urheilukilpailun tapahtumasivuilla.  
  • Lapsen valokuvia on julkaistu sosiaalisessa mediassa tapahtuman yhteydessä.   
  • Lapsen taitoja tai ulkonäköä arvioidaan sosiaalisessa mediassa kommentoimalla hänestä otettuja videoita tai kuvia.    

Kuvat ja videot, nimi sekä muut lapseen yhdistettävät tiedot ovat henkilötietoja. Lasten ja nuorten henkilötietojen julkaisemiseen liittyy aina riskejä. Videoista ja valokuvista voi helposti luoda digitaalisia väärennöksiä, jotka voivat altistaa esimerkiksi kiusaamiselle. Lasta voidaan arvioida ja arvostella, jos häntä koskeva video tai kuva on jaettu julkisesti kenen tahansa nähtäville. Verkossa jaettujen tietojen perusteella lapsi tai nuori voi joutua pahimmassa tapauksessa seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhriksi. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tuntemattomat voivat kerätä lapsesta tietoja ja sitten lähestyä tätä yksityisviestillä ja pyytää vaihdettavaksi esimerkiksi valokuvia ja sijaintitietoja.    

Julkaisijan on arvioitava tapauskohtaisesti, onko lapsen tietojen julkaisu tarpeellista ja mikä julkaisun tarkoitus on. Tarpeellisuutta tulee arvioida erityisen tarkkaan silloin, kun julkaistaan tunnistettavia valokuvia ja videoita, äänitiedostoja tai tarkkoja fysiologisia tietoja.  

Suostumus tai oikeutettu etu julkaisun perusteena  

Julkaiseminen edellyttää aina julkaisuperustetta, joka voi olla suostumus tai oikeutettu etu. Lasten kuvia tai videoita ei saa laittaa avoimeen verkkoon ilman nuoren tai vanhemman suostumusta. Suostumus tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun lapsi esiintyy yhdistyksen artikkelissa tai blogissa. Pienen lapsen kohdalla suostumus pyydetään lapsen vanhemmilta. Nuorten kohdalla on arvioitava erikseen, ymmärtääkö nuori antamansa suostumuksen merkityksen. Suostumuksen voi myös peruuttaa, jolloin tiedot tulee poistaa verkosta.     

Henkilötietoja voidaan tietyissä tilanteissa julkaista ilman suostumusta, jos julkaiseminen on perusteltua ja tarpeellista oikeutettujen etujen näkökulmasta. Yhdistyksen on määritettävä oikeutetut edut ennen tietojen julkaisua. Yhdistyksen oikeutetut edut voivat liittyä esimerkiksi siihen, että tietojen julkaisemisella lisätään jäsenten sitoutumista tai yhdistyksen näkyvyyttä esimerkiksi markkinoimalla ja viestimällä tulevista kilpailuista tai konserteista. Esimerkiksi konsertissa esiintyvien lasten nimien julkaiseminen voidaan katsoa olevan osa tapahtuman viestintää. Oikeutetuista eduista voi olla kysymys myös silloin, kun yleisö ja yhdistyksen jäsenet tarvitsevat harrastustietoja kilpailuun tai turnaukseen osallistumista sekä seurantaa ja valvontaa varten (esimerkiksi sukupuoli, ikä- ja painoluokat sekä tulostiedot).  

Yhdistyksen tulee kuitenkin huomioida, että oikeutettu etu julkaisuperusteena edellyttää sitä, että lapsen tai nuoren edut ja oikeudet on arvioitu erityisen tarkasti tasapainotestin avulla. 

Oikeutettua etua tulee punnita suhteessa lapsen oikeuksiin 

Lapsella ja tämän vanhemmalla on oikeus kieltää tietojen julkaisu silloin, kun julkaisu perustuu oikeutettuun etuun. Tätä kutsutaan vastustamisoikeudeksi, ja yhdistyksen on kerrottava oikeudesta aina ennen lapsen henkilötietojen julkaisua. Tiedot voi kuitenkin julkaista vastustamisesta huolimatta, jos yhdistys osoittaa, että julkaisuun on olemassa perusteltuja ja tärkeitä syitä, jotka syrjäyttävät lapsen edut, oikeudet ja vapaudet. Tämä edellyttää, että julkaisija on arvioinut huolellisesti oikeutettuja etuja suhteessa lapsen oikeuksiin ja etuihin eli tehnyt tasapainotestin.  

Julkaisijan tulee aina harkita huolellisesti, onko tiedot tarpeen julkaista. Tietoja ei tule viedä perusteettomasti verkkoon, vaikka julkaisuun olisi saatu suostumus. Tämä on erityisen tärkeää huomioida, kun kyse on lapsista. Rekisterinpitäjä vastaa viime kädessä henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta eli siitä, että julkaisu on tehty lainmukaisesti. 

Projektin tuloksista kerrotaan lisää 9.10.2024 järjestettävässä päätöswebinaarissa, johon voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta.

Euroopan unionin rahoittama. Tämän julkaisun sisältö edustaa vain kirjoittajien näkemyksiä ja he ovat niistä yksin vastuussa. Euroopan unioni tai Euroopan komissio eivät ole vastuussa tämän julkaisun sisällöstä.

Lue seuraavaksi

Digitaalinen taloushallinto
Verkkolaskun tiekartta vuoteen 2030
Digitaalinen taloushallinto

Verkkolaskun tiekartta vuoteen 2030

Suomi tavoittelee täyttä siirtymää EU:n standardin mukaisiin verkkolaskuihin (ns. Eurooppa-normin laskuihin) vuoteen 2030 mennessä. Verkkolaskufoorumi on julkaissut tiekartan, joka linjaa keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet siirtymän tukemiseksi. Tiekartta tarjoaa joustavan pohjan kehitystyölle, sillä tavoitteita ja toimenpiteitä voidaan mukauttaa digitaalisten palveluiden kehittyessä.

Timo Simell
Datatalous
Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä
Datatalous

Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tuore tutkimusraportti tarkastelee datatalouden koon, taloudellisen merkityksen ja vaikuttavuuden mittaamisen mahdollisuuksia sekä haasteita Suomessa. Kokeellisten laskelmien mukaan datainvestointien arvo Suomessa on ollut vajaa kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Datatalouden kokonaisindeksissä Suomi sijoittuu hankkeessa luodun Databarometrin mukaan muiden eurooppalaisten maiden tasolle, mutta innovaatioiden osalta jäämme verrokeistamme jälkeen. Suomen datatalouden tarkempi arviointi edellyttää panostuksia mittausmenetelmien ja tiedonkeruun kehittämiseen sekä kansanvälistä yhteistyötä.

Digikyvykkyys
TIEKE hakee myynnin ammattilaista kasvattamaan tuotteidensa ja palveluidensa myyntiä
Digikyvykkyys

TIEKE hakee myynnin ammattilaista kasvattamaan tuotteidensa ja palveluidensa myyntiä

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry on vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja digikyvykkyyden, datatalouden, digitaalisen taloushallinnon ja vaikuttavuuden saralla. Haemme nyt myynnin ammattilaista työskentelemään palveluidemme ja tuotteidemme myynnin parissa.