Digitaalisessa Keudassa osaamista tunnustetaan osaamismerkein
Uutta osaamista

Digitaalisessa Keudassa osaamista tunnustetaan osaamismerkein

Ammatillisen koulutuksen opiskelu on tänä päivänä monipuolista osaamisen hankkimista, osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Ammatillisen koulutuksen opiskelu on tänä päivänä monipuolista osaamisen hankkimista, osaamisen tunnistamista ja tunnustamista, jolloin opiskelija opiskelee puuttuvan osaamisen vastaamaan työelämässä tarvittavia taitoja. Puuttuvien taitojen hankinta suunnitellaan ennalta laadittavassa henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS), jota päivitetään opintojen edetessä aktiivisesti.

Opiskelu voi tapahtua monipuolisesti työpaikalla, lähiopetuksessa, verkossa tai etänä. Keuda hyödyntää digitaalisuutta monialaisesti ja eri osaamistasoilla oleville tarjoten digitaalisia osaamismerkkejä osaamisen tunnustamiseen niin henkilöstölle kuin opiskelijoillensa. Keudassa osaamismerkkejä on myönnetty vuodesta 2013 alkaen.

Osaamismerkit

Keudassa voi saada osaamismerkkejä eri asioista, joita on oppinut. Oli sitten kyseessä uudet teknologiat tai vaikka koko henkilöstön keskeiset ohjelmat/sovellukset. Osaamismerkkejä onkin suoritettu kattavasti eri alueista. Mm. Digimedia-osaamismerkit koettiin suorittajien puolelta hyviksi, joista erityisesti kiiteltiin iPad ohjausta, jossa syvennyttiin mm. laitteistoon, jonka avulla teet omasta iPadista itsellesi kokonaisvaltaisen studion. 360-kamera kiinnosti myös monia, sen mahdollisuudet opetuskäytössä ovat huimat.

Lisätyllä todellisuudella voi visualisoida omia ideoitaan ja suunnitelmiaan oikeissa, aidoissa ympäristöissä. Virtuaalitodellisuuden avulla matkailualan opiskelijat pääsevät tutustumaan maailman merkittäviin kohteisiin sekä esittelemään niitä asiakkailleen. Tekoäly (kutsumme myös ”tuki”älyksi) taipuu esim. kuvankäsittelyyn tai voit esim. opettaa kännykkäsi koneoppimisella tunnistamaan omat kasvosi tai esineitä vaikka kahvikupin. 3D-mallintamisen ja -tulostamisen mahdollisuuksiin on tutustuttu ja toteutettu huikeita asioita jo nyt tulostettu mm. satoja kasvomaskeja Sote-alalle. Erilaisia tarpeita on noussut esiin ja osaamista on saatu osaamismerkkien kautta tunnistettua ja tunnustettua.

Keudan Digi-Kivijalka

Opetushenkilöstön Digi-osaamista kartoitettiin ja vahvistettiin Digi-Kivijalka-testien avulla 2018-2019 välisenä aikana. Keudan henkilökunnalle on rakennettu Office365 -ympäristöön perustason digitestit, jotka on nimetty Keudan Digi-Kivijaloiksi. Uuden työntekijän perehdytykseen kuuluu olennaisesti Digi-Kivijalkatestin suorittaminen.

Kun henkilö on suorittanut kaikki Digi-Kivijalkatestin moduulit, hän hakee osaamisen tunnustamisen vahvistavaa osaamismerkkiä. Keudalaiset ovat olleet innokkaasti suorittamassa Digi-Kivijalka-merkkiä, sillä niitä onkin myönnetty noin 300 kappaletta, kertoo Digi-Kivijalan ideoinut verkkopedagogiikan kehittäjä Kari Honkonen.

DigiPajat ja -polut 

Keudan Digipajat ja uuden teknologian digipolut, kuten lisätyn- ja virtuaalitodellisuuden ratkaisujen (AR ja VR) sekä 3D-mallinnuksen ja -tulostuksen soveltaminen, robotiikan, tekoälyn ja uuden digimedian sekä Office 365 -palveluiden monipuolinen hyödyntäminen opetuksessa ovat Keudassa nähty tärkeiksi, ja niihin on haluttu panostaa digitaalisuuden vahvistamiseksi. Erityisesti kuluneena keväänä erilaiseen digitaalisuuteen käytetyt panostukset ovat tulleet takaisin monikertaisina, sillä pystyimme vahvan digiosaamisen turvin siirtymään etäopetukseen ilman suurempia teknisiä ongelmia, iloitsee Honkonen.

Yhdessä oppiminen ja kiinnostus uuteen ovat mahdollistaneet sen, että Keudassa on suoritettu jo toistatuhatta DigiPaja -polkua. Keudan opiskelijoilleen sekä henkilöstölleen tarjoama digivalmennus ei ole ollut vain osallistumista, vaan aktiivista oppimista.  DigiPaja -poluista on mahdollista saada ja hyödyntää myös osaamismerkkejä ja hyvin niitä on hyödynnettykin, sillä yli 1200 osaamismerkkiä myönnettiin ensimmäisen puolen vuoden aikana Keudan henkilöstölle ja opiskelijoille. Keudassa saa innostaa ja innostua, myös digitaalisesti, sanailee tulevaisuuden visioija Honkonen.

Kirjoittaja

Lue seuraavaksi