Elinikäinen oppiminen – kuka maksaa ja mitä maksaa?

Eurooppalaisessa vertailussa Suomen koulutusinvestoinnit ovat suurimpien joukossa. Suomi investoi koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen lähes 20 miljardia euroa vuosittain. Rahoitus painottuu julkisrahoitteiseen lapsille ja nuorille suunnattuun tutkintokoulutukseen, johon käytetty rahamäärä on noin kolminkertainen verrattuna työuran aikaiseen oppimiseen.

Kustannusten painopistettä puntaroitaessa on huomattava, että elinikäisen oppijan polulla työura on ajallisesti kaksinkertainen verrattuna koulutusjärjestelmän mukaiseen täyteen opiskeluaikaan.

Työuran aikainen kouluttautuminen on pääosin työnantajien ja opiskelijoiden itsensä rahoittamaa, ja työnantajan maksama henkilöstökoulutus on keskeisin kouluttautumisen muoto.

Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä on saatavilla laadukasta tilastotietoa, mutta julkisrahoitteisen koulutusjärjestelmän ulkopuolelle siirryttäessä elinikäisen oppimisen rahavirrat hajaantuvat.

Päivittäin tapahtuu valtava määrä tavoitteellista osaamisen kehittämistä, joka jää tilastoinnin ulkopuolelle.

Kuva 1: Koulutustarjonnan rahoittajien kokonaiskuva

• Suomessa koulutus on 96-prosenttisesti julkisrahoitteista. Julkisia rahoittajia ovat valtio ja kunnat. Vuonna 2016 kulutukseen käytettyjen julkisten varojen osuus bkt:sta oli 5,7 %.
• Koulutukseen panostetaan myös yksityisin varoin. Tietopohjan hajanaisuus vaikuttaa kuitenkin merkittävästi kokonaiskuvan muodostamiseen rahoituksen määrästä. Yksityisten koulutuspanostusten summa on oletettavasti suurempi kuin saatavilla olevien tietojen pohjalta näyttää.
• Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan arvion mukaan yritysten henkilöstökoulutusmenot ovat 1,5 miljardia euroa.

Kuva 2: Koulutuksen rahoituksen jakautumisen kokonaiskuva

• Kuntien julkisista koulutuksen menoista yli neljä viidesosaa käytetään varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja peruskouluun. Valtio tukee kuntia erilaisilla koulutuksen valtionosuuksilla.
• Valtion panostukset koulutukseen jakaantuvat useita eri kanavia pitkin kunnille, koulutuksen järjestäjille, työnantajille ja oppijoille.
• Yritykset kantavat suurimman rahoitusvastuun työuran aikaisesta oppimisesta. Yritysten panostus kurssimuotoiseen henkilöstökoulutukseen on viime vuosina pysynyt melko ennallaan. Alle 10 hengen yrityksiä on 93,3 prosenttia kaikista yrityksistä.Työn ohessa opiskelemisen muodot sekä itse-, etä- ja verkko-opiskelu ovat lisääntyneet. Nämä eivät näy tilastoissa.

Kuva 3: Aikuiskoulutukseen osallistuneiden määrä ikäryhmittäin

• Aikuiskoulutukseen osallistui vuonna 2017 lähes 1 600 000 henkeä eli joka toinen 18–64-vuotias.
• Noin puolet työvoimaan kuuluvista eli 1 200 000 henkeä on osallistunut työhön tai ammattiin liittyvään koulutukseen. Heistä suurin osa, 84 % eli miljoona henkilöä, on osallistunut työnantajan osittain tai kokonaan tukemaan henkilöstökoulutukseen. Työuran aikaisessa oppimisessa työnantajan maksama henkilöstökoulutus on keskeisin kouluttautumisen muoto.
• Yrittäjien kouluttautumisesta ei ole koottua tietoa saatavilla. Yrittäjien osuus noin 2,5 miljoonan työvoimasta on noin 12 %.

Kuva 4: Opiskelijan omarahoitus eräissä kohdissa elinikäisen oppimisen polkua

• Oppijoiden omat panostukset koulutukseen ovat merkittäviä, vaikka kokonaissummasta ei ole tarkkaa tietoa. Opiskelija rahoittaa itse osallistumismaksuja ja materiaalikuluja. Palkansaaja rahoittaa myös aikuiskoulutustukia.
• Aikuisopiskelun omarahoitus jakautuu epätasaisesti: noin 85 prosenttia väestöstä ei maksa koulutuksesta mitään, jotkut taas maksavat useita tuhansia euroja vuodessa. Keskimääräistä enemmän koulutuksestaan maksavat naiset, nuoret, pelkän perusasteen suorittaneet ja työvoiman ulkopuolella olevat.
• Kansalaiset osallistuvat aikaisempaa enemmän yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja koulutusyritysten tarjoamiin markkinaehtoisiin koulutuksiin. Opinnot itse maksavien osuus on kasvanut esimerkiksi Aalto-yliopiston täydennyskoulutusyritys Aalto EE:n ohjelmissa.

Saatavilla olevien aineistojen tarkasteleminen elinikäisen oppimisen näkökulmasta auttaa hahmottamaan myös tulevaisuuden tiedontarpeita.