Tulevaisuuden Suomi oppii, osaa ja onnistuu
Uutta osaamista

Tulevaisuuden Suomi oppii, osaa ja onnistuu

Tavoite on vaativa ja edellyttää määrätietoista ja tavoitteellista uudistumista oppimisympäristön kaikilla tasoilla. Työtä on tehtävänä, mutta lähtökohta kansainvälisessä vertailussa on hyvä.

Suomessa koulutuksen kehittämisen lähtökohta on hallussa: koulutus on pitkälti julkisesti rahoitettua, ja yhteiskunnan eri toimijat osallistuvat järjestelmän kehittämiseen aktiivisesti. Kun kokonaisuutta edelleen parannetaan, tärkeintä on jatkuvan oppimisen joustava integrointi eri elämänvaiheisiin. Haastetta ei ratkaista koulutusjärjestelmän sisällä, vaan kysymyksessä on pitkä ketju, jonka linkit ulottuvat sosiaaliturvaan, perhepolitiikkaan, yritystukiin ja verotukseen.

Jos haluat olla varma, ettei ammattisi katoa teknologiamyllerryksen pyörteisiin, ryhdy papiksi, filosofiksi tai poliitikoksi. Vaikka Tuomo Alasoini heittää vinkin pilke silmäkulmassa, sutkaukseen kiteytyy Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin näkemys tulevaisuuden työelämäosaamisen ytimestä.

Digitalisaatiolla työn uudelleenajatteluun -katsauksessaan Alasoini kirjoittaa, että automatisoinnin merkittävin pullonkaula on työtehtäviin sisältyvä luovan ja sosiaalisen älykkyyden vaatimus.

Toisin sanoen: inhimilliset kyvykkyydet on otettava lähtökohdaksi, kun suunnitellaan tulevaisuuden koulutusta ja organisoidaan työtä ja toimintoja.

”Tarvitaan näkemys siitä, minkälaista luovaa ja sosiaalista älykkyyttä ihmiset tarvitsevat voidakseen yhdessä kehittyvien koneiden kanssa muodostaa tehokkaita vuorovaikutteisia kokonaisuuksia.”

kuva Heikki Pälviä

 

 

Soveltamisesta uudistamiseen

Alasoini haastaa koulutuksen järjestäjät, rahoittajat ja työmarkkinaosapuolet miettimään vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin: Minkälaisia sisältöjä, oppimisen tapoja ja organisatorisia innovaatioita on tuotettava? Miten luovien ja sosiaalisten taitojen kehittyminen kytketään osaksi ihmisten elinikäisen oppimisen prosesseja? Minkälainen on eri toimijoiden (yhteiskunta, työelämän organisaatiot, yksilöt) keskinäinen vastuunjako elinikäisen oppimisen mahdollistajana?

”Digitalisaatio on nostettava organisaatioiden strategiseksi muutostekijäksi. Vallitseva operatiivinen näkemys, jossa digitaalisilla ratkaisuilla muutetaan prosesseja, on liian kapea.”

Alasoinin mielestä vain murto-osa yrityksistä hyödyntää dataa, automaatiota ja algoritmeja määrätietoisesti uusien liiketoimintamallien perustana – tyypillisesti digiteknologiaa sovelletaan vanhoihin rakenteisiin ikään kuin pala kerrallaan ilman strategista kokonaisnäkemystä.

Osaaminen jakautuu epätasaisesti

Valtakunnassa viime vuosina toteutetun elinkeinopolitiikan ansiona Alasoini mainitsee toimet, joilla digitalisaation käyttöönottokynnystä on madallettu erityisesti sääntelyä keventämällä. ”Tarkoitus on hyvä ja oikeansuuntainen, mutta se ei riitä. Tarvitaan myös osaamista, jota ei toistaiseksi ole riittävästi kaikilla.”

Digitransformaation edelläkävijöinä hän mainitsee isot, erilaisiin kokeiluihin ja innovaatioverkostoihin satsaavat organisaatiot sekä uudenlaisia liiketoimintamalleja kehittävät startupit.

”Kuitenkin suurin osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja keskisuuria firmoja, joissa koko kapasiteetti kuluu olemassaolevan bisneksen pyörittämiseen. Pitäisi selvittää, minkälaista tukea ne tarvitsevat osaamisensa kehittämiseen.”

Kompetenssi on kansalaisoikeus

Osaamiskelkasta putoavien toinen riskiryhmä ovat vähiten koulutetut kansalaiset. ”Miten he säilyttävät työmarkkinakelpoisuutensa, kun tehtävät muuttuvat niin, ettei nykyinen osaaminen enää riitä?”, Alasoini kysyy.

Huolen taustalla on havainto, jonka mukaan yritykset suuntaavat henkilöstökoulutuspanoksensa bisneksen kannalta keskeiseen ydinjoukkoon. Näin kyvykkyys kumuloituu työmarkkinoiden kilpailukykyisimpään kerrostumaan ja jo lähtökohtaisesti suppealla osaamisella varustautuneen väen työllisyysnäkymät surkastuvat entisestään.

”Tässä kohdassa yhteiskunnan on tultava vastaan. Olisi väärin ajatella, että kansakunnan työelämäkompentenssista huolehtiminen olisi pelkästään yritysten tai yksilöiden vastuulla.” Alasoinin mielestä digitaidot ja luova osaaminen pitää leipoa kaikkeen koulutukseen, eikä oppimispolku saa katketa missään elämänvaiheessa.

 

Peruskoulu ei takaa perusosaamista

      • Pelkän peruskoulun varaan jäävät useimmiten miehet, suurista kaupungeista ja heikosta sosioekonomisesta taustasta tulevat, maahanmuuttajataustaiset ja heikosti peruskoulussa pärjänneet.
      • Pelkän peruskoulun käyneistä 30 prosentilla ja 20 prosentilla toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneista on heikot luku-, kirjoitus- ja laskutaidot.
      • Yli 15 prosenttia nuorista jää ilman toisen asteen tutkintoa. Pääosin tämä johtuu koulutuksen keskeyttämisestä.
      • Työttömistä 20 prosentilla on heikot perustaidot
        Lähde: Elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittäneen työryhmän raportti, opetus- ja kulttuuriministeriö 2018

 

Perusta on vahva

Opetus- ja kulttuuriministeriössä kansallisen osaamispääoman kartuttaminen nähdään pitkäjänteisenä tehtävänä, jonka perusta luodaan varhaislapsuudessa ja jota rakennetaan jatkuvasti eri elämänvaiheissa ja yhteiskunnan eri sektoreilla.

Lähtökohdat laadukkaasti oppivan Suomen kehittämiselle ovat kunnossa: koulutus on pitkälti julkisesti rahoitettua, peruskoulun resurssitaso on hyvä, ryhmäkoko alle keskitason ja oppilaskohtaiset panostukset korkeita erityisesti yläluokilla. Näin raportoi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD, joka uusimmassa Education at Glance -vertailussa nostaa esiin myös Suomen heikot kohdat: korkeakoulutettuja Suomessa on vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin, ja varhaiskasvatukseen osallistumisaste on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen alhainen.

Puolet korkeakoulutettuja

”Järjestelmästä pitää kehittää sillä tavalla huokoinen, että osaamisen kehittäminen on mahdollista kaikille väestöryhmille joustavasti”, toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

Hän viittaa tammikuussa julkistetun Koulutus ja tutkimus 2030-luvulle -vision tiekarttaan, jonka mukaan vuoteen 2030 mennessä vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista on suorittanut korkeakoulututkinnon, minkä lisäksi jatkuva oppiminen on mahdollista elämän eri tilanteissa, ja korkeakoulujen koulutustarjonta on joustavasti eri käyttäjäryhmien hyödynnettävissä.

”Toki jatkuvan oppimisen toteuttamiseen tarvitaan paljon muutakin kuin korkeakoulujen järjestämää ja tutkintoon johtavaa koulutusta. Uudistuksia miettii parhaillaan laajapohjainen jatkuvan oppimisen työryhmä, jonka väliraportti valmistuu tämän kevään aikana”, Lehikoinen kertoo.

”Jatkuvan oppimisen haaste ratkaistaan ketjussa, jonka linkit ulottuvat sosiaaliturvaan, perhepolitiikkaan, yritystukiin ja verotukseen asti.”

kuva Katarina Koch

 

 

 

 

Kaikki mukaan

Lehikoinen korostaa, ettei jatkuvan oppimisen haastetta ratkaista koulutusjärjestelmän sisällä, vaan kysymyksessä on pitkä ketju, jonka linkit ulottuvat sosiaaliturvaan, perhepolitiikkaan, yritystukiin ja verotukseen asti.

”Miten kannustamme ja tuemme pieniä ja keskisuuria yrityksiä huolehtimaan henkilöstönsä osaamisesta? Entä onko yksinyrittäjillä yhtäläiset mahdollisuudet työelämätaitojen päivittämiseen kuin hänen ison yrityksen palkkalistoilla työskentelevällä kollegallaan? Kuinka tavoitamme työelämän ulkopuolella olevat?”, Lehikoinen havainnollistaa.

Lehikoinen peräänkuuluttaa tutkimuksen, koulutuksen ja työelämän nykyistä tiiviimpää vuorovaikutusta, jonka myötä tarjolle saadaan erilaisiin oppimistarpeisiin kohdennettuja palvelukokonaisuuksia. Eritysesti digitaalisissa alustoissa on potentiaalia, jonka hyödyntäminen on toistaiseksi aikalailla alkuvaiheessa.

Esikoulusta kaksivuotinen

Puhuessaan osaamisesta yhteiskunnan tärkeimpänä investointina Lehikoinen kannustaa aloittamaan panostamisen mahdollisimman varhain.

”Varhaiskasvatus on perusta lapsen myöhemmälle oppimiselle. Tiedämme tutkimusten perusteella, että varhaiskasvatukseen osallistuneet lapset saavat koulunkäyntiin usein paremmat valmiudet kuin heidän kotona olleet kaverinsa.”

Suomessa varhaiskasvatuksen osallistumisaste on olennaisesti heikompi kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Tanskassa 3–5-vuotiaista lapsista varhaiskasvatukseen osallistuu reilusti yli 90 prosenttia, kun Suomessa vastaava osuus on 79 prosenttia.

Vaikka varhaiskasvatukseen osallistuminen on noussut Suomessa merkittävästi 2000-luvun alusta, se on edelleen myös OECD-maiden keskiarvon alapuolella.
Lehikoinen toteaa, että useiden puolueiden ja sidosryhmien tavoitteena saada Suomeen kaksivuotinen esiopetus. Oppivelvollisuutta edeltävä yksivuotinen esiopetus muuttui velvoittavaksi elokuussa 2015.

 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kenttä kasvaa

      • Lakimuutosten (2019) ansiosta yliopistot ja korkeakoulut voivat tarjota tutkinnon osia (moduuleja) sisältävää koulutusta täydennyskoulutuksena samoin edellytyksin kuin muutakin täydennyskoulutusta.
      • Korkeakoulujen tutkintoon johtavaan tilauskoulutukseen voivat jatkossa osallistua myös EU- tai ETA-valtion kansalaiset.
      • Muutoksilla vahvistetaan korkeakoulujen roolia suomalaisten osaamisen vahvistamisessa elämän eri tilanteissa.
      • Digitaalisen koulutustarjonnan ja ohjauspalveluiden lisääminen parantaa koulutuksen saavutettavuutta.
        Lähde: Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle, vision tiekartta, opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Yritys kouluttaa itse

Koneen ammattikoulusta valmistui muun muassa sorvareita ja jyrsijöitä Toisesta maailmansodasta toipuvan Suomen teollisuuden tarpeisiin. Julkisen ammattikoulujärjestelmän kehittymisen myötä fokus suuntautui yhtiön ydintoimintaan, ja nykyään Koneen teollisuusoppilaitoksessa voi suorittaa vain hissiasentajan ammattitutkinnon.

”Hakijoita on vuosittain yli 200. Heistä 40 kutsutaan päivän mittaiseen pääsykokeeseen, ja korkeintaan 20 saa opiskelupaikan”, Kone Oyj:n teollisuusoppilaitoksen rehtori Seppo Mattlar kertoo.
Hissasentajan koulutukseen ei voi hakea suoraan yläasteen viimeiseltä luokalta tai ylioppilastutkinnon jälkeen.

”Hissiasentajan opintoihin vaaditaan sähköasentajan perusammattitutkinto. Hakijat ovat joko äskettäin valmistuneita tai muutaman vuoden työelämässä olleita sähköasentajia.”
Kaksivuotinen hissiasentajan koulutus perustuu oppisopimukseen, mikä tarkoittaa, että opiskelija saa kouluajaltaan palkkaa. Mattlar arvelee, että opiskeluajan taloudellinen turva ja vahva luottamus tutkintoa seuraavaan työllistymiseen selittävät ainakin osittain koulutettavien kovaa motivaatiota.

” Suuri osa hissiasentajan koulutuksesta ja työstä tapahtuu digitaalisessa ympäristössä.”

 

 

 

 

 

 

 

 

”Kone ei lupaa työpaikkaa kenellekään, mutta todennäköisyys on realistinen. Hissiasentajille riittää töitä myös uudisrakentamisen vaisussa suhdanteessa. Laitteistot vaativat jatkuvaa huolenpitoa, toisinaan myös korjauksia ja teknologian kehittyessä myös päivittämistä.”

Alan hyvän yleisnäkymän lisäksi Mattlar mainitsee tärkeänä vetovoimatekijänä mielenkiintoiset ja vaativat tehtävät. Sormi ei saa mennä suuhun sen enempää 1920-luvun hissin veräjällä kuin sata vuotta myöhemmin asennetun tekoälyhissin diagnoosiviestiä kännykän ruudulta tulkitessa.

Duunari on digitaituri

Kaksivuotisen koulutuksen painopiste on käytännön tekemisessä; valtaosa opinnoista on kokeneen kollegan kanssa kohteissa työskentelyä, ja neljäsosa teoriaa. Koneen teollisuusoppilaitoksessa on yksi vakituinen työntekijä rehtorin lisäksi. Kurssien vetäjät ovat Koneen omia teknologiaeksperttejä (esimerkiksi hydrauliikka), jotka oman työnsä ohella käyvät opettamassa untuvikkoja.

Mattlarin mukan sekä suuri osa hissiasentajan koulutuksesta että työstä tapahtuu digitaalisessa ympäristössä.

”Ensimmäisenä koulupäivänä opiskelija saa tabletin. Kursseja käydään verkossa, ja sieltä haetaan aineistoja. Työvuorossa olevan asentajan kännykkään hissi lähettää pilven kautta häiriöilmoitukset, vikadiagnoosidatan, ja jopa toimintaohjeet.”

Viimeksi mainittu ominaisuus on erityisen hyödyllinen silloin, kun kysymyksessä on aloitteleva asentaja.

”Kännykkä on paitsi tiedonvälittäjä, myös korjauslaite. Asentaja lataa kännykkään pilvestä softan ja siirtää sen edelleen langattomasti kännykästään hissiin, mikäli hissi kertoo sellaisen tarvitsevansa”, Mattlar kertoo.

 

Käytännön tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa

      • Työnantajat arvostavat ammatillista koulutusta.
      • Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista 44 % pitää lukiota ja 7 % ammatillista koulutusta erittäin arvostettuna vaihtoehtona.
      • Ammatillisen koulutuksen resurssien riittävyys askarruttaa, samoin koulutuksen laatu.
      • Erilaisten opiskelijoiden opiskelumotivaatiosta huolehtiminen ja mukana pitäminen huolestuttavat.
      • Tulevaisuudessakaan ”Suomi ei pyöri pelkillä maistereilla”.
      • Koulutuksen pitäisi mukautua työelämän ja yhteiskunnan muutoksiin käytännönläheisesti ja joustavasti.
        Lähde: Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 2018, opetus- ja kulttuuriministeriö

Kirjoittaja

Lue seuraavaksi