Digitalisaatio muuttaa lähivuosina työmarkkinoita niin nopeasti, että noin miljoonan suomalaisen ennakoidaan tarvitsevan uudelleen- tai täydennyskoulutusta. Kyse ei ole vain tietoteknisistä valmiuksista vaan sopeutumisesta digitalisaation mukanaan tuomiin uusiin liiketoimintamalleihin ja tapoihin tehdä työtä.
Urakka on niin suuri, ettei meidän perinteinen koulutusjärjestelmämme mitenkään selviä siitä. Perinteinen tutkinto ei ole enää kuin lupa tulla täydennyskoulutukseen. Tarvitaan uusia oppimisen tapoja ja rakenteita. Itseopiskelusta, työssä oppimisesta ja työn ohessa opiskelusta tulee opiskelun valtavirtaa.
Pelastajaksi toivotaan digitaalisia oppimispalveluita, mutta ne eivät yksin riitä. Vaikka työvoimaa on alhaisen syntyvyyden ja koulutettujen suomalaisten maastamuuton seurauksena tarjolla hyvin rajallisesti, tarvitsemme silti aikuisopinto-ohjaajia ja perinteistä aikuiskoulutusta opettajineen.
Tarvitsemme työvälineitä, joilla hallita omaa osaamistamme. Niiden käytössä auttavat aikuisopinto-ohjaajat.
Ennen ajateltiin, että työnantajat ovat ensisijaisessa vastuussa henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä. Työnajantajat kouluttivat työntekijöitä tarpeidensa mukaan. Nyt ymmärretään, että vastuu osaamisen kehittämisestä on meillä jokaisella itsellämme. Opiskelemme itseämme, emme työnantajaa varten.
Tarvitsemme työvälineitä, joilla hallita omaa osaamistamme. Niiden käytössä auttavat aikuisopinto-ohjaajat, joiden avulla kartoitamme osaamistamme ja arvioimme, mitä osaamisalueita kannattaa kehittää seuraavaa yt-kierrosta varten.
Oppimispalveluiden turvaaminen ei yksin riitä. Paljon haastavampia ovat työmarkkinoilta ja sosiaaliturvalta vaadittavat muutokset. Esimerkiksi osa- ja kokoaikaisten opintovapaiden on oltava vanhempainvapaiden kaltainen oikeus. Kaikilla on oltava tasavertainen mahdollisuus täydentää osaamistaan ja pitää yllä työmarkkina-arvoaan.
Opintovapaalla on tultava toimeen eli tarvitaan jonkinlaista täydennyskoulutustukea. Opintovapaiden, koulutustukien ja oppimispalveluiden kustannusten jakaminen työnantajien, työntekijöiden ja yhteiskunnan kesken on yksi digitalisaation suuria haasteita, samaa kokoluokkaa kuin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen. Kaikkien näkökulmasta on kyse investoinnista tulevaisuuteen, mutta kuka sen investoinnin maksaa?
Yritykset eivät pitkään pärjää Suomessa, jos työvoiman ammattitaito happanee käsiin. Työntekijän on turha hakea töitä, jos osaaminen ei vastaa työnantajien tarpeisiin. Yhteiskunnan on turha odottaa verotuloja, jos suomalaiset yritykset eivät löydä työntekijöitä.
Kun Suomi kehittää työvoiman osaamisen ylläpitämisessä toimivia teknisiä ja yhteiskunnallisia ratkaisuja, niille riittää kysyntää. Sama haaste on edessä kaikilla muillakin vanhoilla teollisuusmailla vain muutaman vuoden viipeellä. Puhumme paljon koulutusviennistä. Ehkä täydennyskoulutusviennistä kehittyy vielä parempi bisnes.
