Mikko Eloholma vahvistamaan TIEKEn digiosaamisen kehittäjätiimiä

Mikko Eloholma vahvistamaan TIEKEn digiosaamisen kehittäjätiimiä

TIEKEssä projektiasiantuntijana aloittanut Mikko Eloholma tuo lisävahvuutta käynnissä oleviin hankkeisiin ja projekteihin osana digiosaamisen kehittäjien tiimiä. Digitaidoille on tällä hetkellä entistä suurempi tarve työn ja oppiminen siirtyessä verkkoon.

TIEKEen Mikko Eloholma siirtyy Mehackit Oy:stä pedagogisen vastaavan tehtävästä, jossa hän on kehittänyt verkko-oppimista sekä suunnitellut ja tuottanut luovan ohjelmoinnin verkkomateriaaleja.

Mikon kasvatustieteen maisterin opinnot ja kokemus digitaalisten oppimisratkaisujen kehittämisestä istuvat mainiosti TIEKEn digitaitoja kehittäviin hankkeisiin.

Rekrytointi ja perehdytys kokonaan etätyövälineillä on ollut kiinnostava kokemus, kertoo TIEKEn toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts.

Mikko tullaan kohtaamaan mm. InPromptu – tukea digiosaamisen -hankkeen parista. Kun koulutukset ja lähestulkoon kaikki muukin toiminta on siirtynyt tällä hetkellä verkkoon, nousee kokemus verkkotyöskentelystä ja -koulutuksista entistä tärkeämpään rooliin.

“Odotan innolla monipuolisia tehtäviä ja kohtaamisia niin uusien työkavereiden kuin hankkeisiin osallistuvienkin kanssa. Rekrytoinnin ja perehdytyksen hoitaminen kokonaan etänä on sujunut oikein hienosti, ja virtuaalisille kahvitauoillekin olen jo ehtinyt jutustelemaan”, summaa Mikko ensimmäisten päivien kokemuksia.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Osaaminen framilla ITK 2026:ssa
Digikyvykkyys

Osaaminen framilla ITK 2026:ssa

TIEKE osallistui tänäkin vuonna Suomen suurimpaan digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtumaan, ITK-konferenssiin. Tänä vuonna konferenssin teemana oli ”Ajattele. Uskalla. Opi”. Esillä olivat erityisesti digitalisoituvan yhteiskunnan ajankohtaiset teemat – osaamisen tunnistamisesta tekoälyyn ja digitaitojen kehittämiseen.

Marko Silventoinen
Tekoäly ja datatalous
Tekoäly muuntautuu työkalusta toimijaksi – mitä se tarkoittaa organisaatioille?
Tekoäly ja datatalous

Tekoäly muuntautuu työkalusta toimijaksi – mitä se tarkoittaa organisaatioille?

Mitä tapahtuu, kun tekoäly ei enää vain avusta vaan toimii itsenäisesti osana organisaation arkea? TIEKEn kevätkokouksen yhteydessä käyty asiantuntijakeskustelu avasi näkymiä tekoälyn uuteen vaiheeseen, jossa perinteisistä työkaluista siirrytään kohti itsenäisemmin toimivia, prosesseihin integroituvia ratkaisuja.

Marko Silventoinen
Tekoäly ja datatalous
Energiadata taloyhtiöiden arjen työkaluksi -webinaari avasi väyliä sujuvampaan tiedon hyödyntämiseen
Tekoäly ja datatalous

Energiadata taloyhtiöiden arjen työkaluksi -webinaari avasi väyliä sujuvampaan tiedon hyödyntämiseen

Energiankulutusta ja -tehokkuutta koskeva data on isännöinti- ja kiinteistöalalle yhä tärkeämpi päätöksenteon väline. Taloyhtiöissä dataa syntyy jo paljon sähköstä, lämmöstä, vedestä, mittareista, järjestelmistä ja erilaisista palveluista. Haasteena on kuitenkin se, että tieto on usein hajallaan eri portaaleissa, formaateissa ja organisaatioissa. Silloin sen hyödyntäminen jää helposti yksittäisiksi raporteiksi tai vuosittaisiksi tarkasteluiksi, vaikka parhaimmillaan energiadatan pitäisi tukea arjen ennakointia, poikkeamien tunnistamista ja kustannussäästöjä.

Paavo Foley, KIRAHub