Osaaminen tietosuojasta harrastuksissa lisääntyy – ohjeistavista materiaaleista tukea jatkossa 
Digikyvykkyys

Osaaminen tietosuojasta harrastuksissa lisääntyy – ohjeistavista materiaaleista tukea jatkossa 

GDPR4CHLDRN-projektin loppukyselyssä kartoitettiin vanhempien sekä harrastustoimintaa järjestävien yhdistysten tietosuojaosaamista ja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä asenteita. 

Kyselyn sisältö vastasi suurelta osin syksyllä 2022 toteutettua projektin alkukyselyä, jonka tuloksista voit lukea lisää täällä. Osaamisen ja asenteiden lisäksi kyselyssä kerättiin palautetta kesällä julkaistusta tietosuojaharrastuksissa.fi-sivustosta, joka sisältää kattavasti ohjeistavia materiaaleja harrastustoimintaa järjestäville yhdistyksille, vanhemmille sekä lapsille ja nuorille.  

Kyselyyn saatiin noin 40 vastausta. Nuorten kohderyhmältä vastauksia ei tällä kertaa saatu, minkä vuoksi tässä artikkelissa keskitytään tuloksiin harrastustoimintaa järjestävien yhdistysten ja vanhempien osalta. Pienehkö vastaajien määrä tulee huomioida tulosten pohjalta tehtävissä johtopäätöksissä. 

Yhdistyksien tietoisuus kasvaa vähitellen 

Kyselyssä oli omat osionsa harrastustoimintaa tarjoavissa yhdistyksissä hallinnoivassa roolissa toimiville, kuten joukkueenjohtajille ja seuran hallituksen jäsenille, sekä ohjauksellisessa roolissa toimiville, kuten ohjaajille ja valmentajille. Vastauksia yhdistystoimijoilta saatiin yhteensä 15 kappaletta.  

Hallinnoivassa roolissa toimivat kokivat yhdistysten pääsääntöisesti ymmärtävän, millaisia vaatimuksia tietosuojalainsäädäntö asettaa henkilötietojen käsittelylle. Samoin koettiin, että yhdistyksessä oli määritelty selkeät toimintatavat tietosuojasta huolehtimiseen. Tietoisuus vastanneiden keskuudessa oli hieman parempaa kuin syksyn 2022 alkukyselyssä. 

Yhdistykset toimivat rekisterinpitäjinä käsitellessään jäseniensä henkilötietoja ja ovat rekisterinpitäjinä vastuussa toiminnassaan tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä ja käsittelyn lainmukaisuudesta. Tämä vastuu sisältää myös ohjaajille ja valmentajille annettavat ohjeet henkilötietojen käsittelyyn liittyen. Kyselyyn vastanneet valmentajat ja ohjaajat kokivat, että heille on suhteellisen selvää, miten he voivat huolehtia tietosuojasta osana toimintaansa. 

Vanhemmat avanneet keskustelua tietosuojasta lastensa kanssa 

Kyselyyn vastasi yhteensä 26 vanhempaa. Noin puolet vastanneista vanhemmista kertoi ymmärtävänsä, miten heidän lastensa henkilötietoja käsitellään ja tuntevansa lastensa tietosuojaoikeudet. Tältä osin tulokset olivat samansuuntaisia, kuin hankkeen alkukyselyssä.  

Noin neljännes vanhemmista ei ollut keskustellut lastensa kanssa henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä kysymyksistä. Neljännes vastaajista kertoi keskustelleensa lastensa kanssa 1–2 kertaa, ja puolet kertoi keskustelleensa aiheesta useita kertoja tai säännöllisesti. Keskusteluaktiivisuudessa on nähtävissä pientä lisääntymistä verrattuna hankkeen alkukyselyn tilanteeseen. 

Yhdistykset ja vanhemmat hyödyntäneet projektin aikana luotua sivustoa 

Kaikista kyselyyn vastaajista noin puolet oli ehtinyt tutustumaan tietosuojaharrastuksissa.fi-sivustoon. Noin viidennes vastaajista ilmoitti tutustuneensa sivustoon jo useita kertoja. Yhdistyksissä hallinnoivassa roolissa toimivat näkivät oletetusti, että opas henkilötietojen käsittelystä harrastustoiminnassa on heille hyödyllisin sivuston osa. Kuitenkin myös vanhemmille ja lapsille suunnatut ohjeistukset nähtiin hyödyllisiksi – yhdistykset voivat esimerkiksi käyttää niitä tukena keskustellessaan vanhempien tai lasten ja nuorten kanssa henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä kysymyksistä. 

Projektin alkukyselyssä kerättiin sanallista palautetta siitä, minkälaisia sisältöjä ja ohjeistavia materiaaleja hankkeelta erityisesti toivottaisiin. Tällä hetkellä voidaan todeta, että suurimpaan osaan aiheista on tuotettu uutta ohjeistusta, joka toivottavasti helpottaa kohderyhmiä aiheiden ymmärtämisessä ja toimenpiteiden suunnittelussa. Kaikki ohjeistavat materiaalit ja sisällöt löytyvät projektin aikana luodulta verkkosivustolta. 

Projektin tuloksista kerrotaan lisää 9.10.2024 järjestettävässä päätöswebinaarissa, johon voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta.

Euroopan unionin rahoittama. Tämän julkaisun sisältö edustaa vain kirjoittajien näkemyksiä ja he ovat niistä yksin vastuussa. Euroopan unioni tai Euroopan komissio eivät ole vastuussa tämän julkaisun sisällöstä.

Lue seuraavaksi

Tekoäly ja datatalous
Energiatehokkuus alkaa perustiedoista ja kasvaa datakerroksen avulla
Tekoäly ja datatalous

Energiatehokkuus alkaa perustiedoista ja kasvaa datakerroksen avulla

Miten rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa yhtä aikaa arjen teoilla ja pitkän aikavälin digiratkaisuilla? Energiatehokkuus syntyy sekä perussäädöistä että datan älykkäästä hyödyntämisestä. Kun järjestelmien toiminta ymmärretään pintaa syvemmältä ja oikea tieto saadaan koottua eri lähteistä päätöksenteon tueksi, avautuu todellinen optimointipotentiaali.

KIRAHub
Vastuullisuus
Uusi työkalu ohjelmistojen virrankulutuksen mittaamiseen
Vastuullisuus

Uusi työkalu ohjelmistojen virrankulutuksen mittaamiseen

ICT-sektorin energiankulutus kasvaa nopeimmin kaikista aloista. Oikealla suunnittelulla ICT-alan hiilijalanjälkeä voidaan ohjelmistoissa pienentää jopa 80 prosentilla. Ilmastotoimia hankaloittava tekijä on kuitenkin päästömallien ja konkreettisten mittareiden puute. Uusi PowerGoblin-työkalu auttaa ratkaisemaan ongelmaa ohjelmistojen energiankulutuksen osalta. Työkalulla voi mitata ohjelmiston käytöstä syntyvää virrankulutusta sekä asiakasohjelmistoissa että palvelimissa.

Suvi Alatalo
Digikyvykkyys
Suomen tietoyhteiskunta ja teknologiakehitys vaativat uudenlaista yhteistyötä
Digikyvykkyys

Suomen tietoyhteiskunta ja teknologiakehitys vaativat uudenlaista yhteistyötä

Miltä näyttää tietoyhteiskunta vuonna 2026? Suomen menestys ja kestävä teknologiakehitys nojaavat tekoälyn ja datan vastuulliseen hyödyntämiseen, julkisen ja yksityisen sektorin uudenlaiseen yhteistyöhön sekä osaamisen vahvistamiseen. Nämä teemat nousivat esiin TIEKEn jäsentapahtumassa, jossa yritykset ja asiantuntijat muotoilivat yhdessä tietoyhteiskunnan kehityksen yhteistä suuntaa. Perinteiset toimintamallit eivät enää riitä: teknologiamuutos vaatii syvempää transformaatiota ja rohkeutta kokeilla uusia yhteiskehittämisen malleja.

Viestintätoimisto Aivela