Avainsana: tietosuoja

Digikyvykkyys
Vanhemmat tukemassa lasten ja nuorten tietosuojan toteutumista – alkukyselyssä kartoitettiin osaamista, huolia ja asenteita
Digikyvykkyys

Vanhemmat tukemassa lasten ja nuorten tietosuojan toteutumista – alkukyselyssä kartoitettiin osaamista, huolia ja asenteita

Hankkeen GDPR4CHLDRN – Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa alkukysely toteutettiin marras–joulukuussa 2022. Kyselyssä kartoitettiin 13–17-vuotiaiden lasten ja nuorten, heidän vanhempiensa sekä harrastustoimintaa järjestävien yhdistysten tietosuojaosaamista ja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä asenteita. Lisäksi kyselyssä tavoiteltiin tietoa siitä, mihin tietosuojakysymyksiin kohderyhmät toivoisivat erityisesti tukea hankkeelta.

Mikko Eloholma
Vastuullisuus
Tietosuoja on tärkeä osa yhdistyksen hallintoa
Vastuullisuus

Tietosuoja on tärkeä osa yhdistyksen hallintoa

Lasten henkilötietoja pitää lain mukaan käsitellä erityisen huolellisesti. Kun urheiluseura tai yhdistys on omaksunut tietosuojasta huolehtimisen osaksi omaa toimintaansa, on vanhempien kysymyksiin jälkikasvunsa henkilötietojen käsittelystä helpompaa vastata.

Petja Partanen
Datatalous
GDPR2DSM-hankkeessa edistettiin pk-yritysten tietosuojaosaamista – tietosuojatyökalu saatavilla avoimena lähdekoodina
Datatalous

GDPR2DSM-hankkeessa edistettiin pk-yritysten tietosuojaosaamista – tietosuojatyökalu saatavilla avoimena lähdekoodina

Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn kaksivuotinen GDPR2DSM-hanke on tukenut pk-yrityksiä tietosuojavaatimusten täyttämisessä. Hankkeessa kehitettiin yksinkertainen verkkotyökalu, jolla yritykset voivat testata tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n vaatimusten toteutumista yrityksessään. Työkalu on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Työkalu on nyt julkaistu avoimena lähdekoodina.

Digikyvykkyys
GDPR4CHLDRN-hankkeen kvartaalikatsaus: Miten tähän on tultu ja mihin olemme menossa
Digikyvykkyys

GDPR4CHLDRN-hankkeen kvartaalikatsaus: Miten tähän on tultu ja mihin olemme menossa

Projektitiimin osaamiseen ja yhteistyökumppaneihin luottaen projektipäällikön on mukava tähyillä hankkeen tuleviin tekemisiin ja tuotoksiin sekä samalla kurkistaa kuluneiden kuukausien työhön.

Nora Musto

Henkilötietojen käsittely MitViDi – Mittarit vihreän digitalisaation julkisiin ICT-hankintoihin -hankkeessa

18.1.2023 Tämä tietosuojailmoitus kuvaa, miten jäljempänä luetellut yhteisrekisterinpitäjät keräävät ja  käsittelevät henkilötietoja yhteiseen rekisteriin MitViDi…

Hankkeen uutiskirje

GDPR4CHLDRN-hankkeen uutiskirje ilmestyy noin joka toinen kuukausi. Uutiskirjeissä kerrotaan muun muassa projektin aikana toteutettavista tapahtumista…

Digikyvykkyys
GDPR4CHLDRN-hanke edistää lasten ja nuorten tietosuojaa harrastustoiminnassa
Digikyvykkyys

GDPR4CHLDRN-hanke edistää lasten ja nuorten tietosuojaa harrastustoiminnassa

Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn uusi GDPR4CHLDRN-hanke tarjoaa tietoa henkilötietojen käsittelystä lasten harrastustoimintaa järjestäville yhdistyksille, lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen.

Digikyvykkyys
Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa – GDPR4CHLDRN-hankkeen webinaarit käynnistyvät
Digikyvykkyys

Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa – GDPR4CHLDRN-hankkeen webinaarit käynnistyvät

GDPR4CHLDRN-hanke tarjoaa lapsille ja nuorille, heidän vanhemmilleen sekä harrastustoimintaa järjestäville seuroille ja yhdistyksille tietoa henkilötietojen käsittelystä ja tietosuojalainsäädännöstä. Ensimmäisessä webinaarissa kuullaan, mitä kaikkea tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn yhteishankkeessa on luvassa.

Hanna Vuohelainen
GDPR4CHLDRN – Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa

GDPR4CHLDRN – Tietosuoja haltuun harrastustoiminnassa

GDPR4CHLDRN-hanke tarjoaa lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen tietoa henkilötietojen suojasta ja tietosuojaoikeuksista. Hankkeessa kehitetään heille suunnattuja materiaaleja ja tietosuojaan liittyviä käsitteitä selventäviä kuvakkeita. Lisäksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestäville seuroille ja yhdistyksille laaditaan työkalupakki tietosuojalainsäädännön soveltamisen ja noudattamisen tueksi.

Digikyvykkyys
Kartoitamme pk-yritysten tietosuojatilannetta ja keräämme palautetta tietosuojatyökalusta – osallistu kyselyyn! 
Digikyvykkyys

Kartoitamme pk-yritysten tietosuojatilannetta ja keräämme palautetta tietosuojatyökalusta – osallistu kyselyyn! 

Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn EU-rahoitteinen GDPR2DSM-hanke päättyy lokakuussa. Loppukyselyllä kartoitamme uudelleen pk-yritysten tietosuojaan liittyviä tarpeita ja haasteita. Keräämme samalla palautetta hankkeessa luoduista materiaaleista.

Elämää tietoyhteiskunnassa
Veera Seaman hanketyöntekijäksi TIEKEn tietosuoja- ja datahankkeisiin
Elämää tietoyhteiskunnassa

Veera Seaman hanketyöntekijäksi TIEKEn tietosuoja- ja datahankkeisiin

Veera tuo TIEKEen laajan tietosuoja- ja tiedonhallintaosaamisensa hankkeidemme tueksi.

Sohvi Hellstenin muotokuva
Sohvi Hellsten
Digikyvykkyys
Tietosuojaosaamista pk-yrityksille GDPR2DSM-webinaareista
Digikyvykkyys

Tietosuojaosaamista pk-yrityksille GDPR2DSM-webinaareista

Kesän ja syksyn aikana jatkuvat tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn GDPR2DSM-yhteishankkeen webinaarit tarjoavat yrityksille tietoa ja työkaluja tietosuoja-asetuksen noudattamiseen.

Hanna Vuohelainen
Elämää tietoyhteiskunnassa
Digitaitoviikon tarjontaa TIEKEltä
Elämää tietoyhteiskunnassa

Digitaitoviikon tarjontaa TIEKEltä

Digitaitoviikkoa vietetään 16.–20.5. Nappaa tästä lista TIEKEn digiosaamista kehittävästä toiminnasta esimerkiksi työelämää, yritystoimintaa tai kolmannen sektorin kehittämistyötä tukemaan.

Digikyvykkyys
Alueelliset tietosuojatapahtumat pk-yrityksille käynnistyvät 
Digikyvykkyys

Alueelliset tietosuojatapahtumat pk-yrityksille käynnistyvät 

Suositut pk-yrittäjien menestystä tietosuojasta -webinaarit saavat jatkoa, kun pääsemme kohtamaan kasvokkain myös alueellisissa tapaamisissa Tamperella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä.

Hanna Vuohelainen
Digikyvykkyys
Tietosuoja on pk-yrityksen kilpailuetu – uusi työkalu auttaa yrittäjää arvioimaan tietosuojakäytäntöjään
Digikyvykkyys

Tietosuoja on pk-yrityksen kilpailuetu – uusi työkalu auttaa yrittäjää arvioimaan tietosuojakäytäntöjään

Työkalun ensimmäinen versio julkaistaan kansainvälisenä tietosuojapäivänä 28. tammikuuta. Sen avulla yritykset voivat lisätä tietosuojaosaamistaan, arvioida käytäntöjensä nykytilaa sekä saada vinkkejä tietosuojansa kehittämiseen.

Hanna Vuohelainen