Valtakunnallisesti yhteneväinen tapa tunnistaa kiertotalousosaamista
Digikyvykkyys

Valtakunnallisesti yhteneväinen tapa tunnistaa kiertotalousosaamista

Kiertotalouden osaamismerkistö kehitettiin AFRYn, Turun ammattikorkeakoulun ja TIEKEn yhteistyönä, Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämällä NextGenerationEU rahoituksella. Hanketoimijoiden ja rahoittajan tavoitteena oli taata merkistön jatkuvuus hankkeen päätyttyä ja luoda pysyvä, valtakunnallisesti yhteneväinen osaamismerkistö, jonka hallinta on keskitetty mutta kehitystyötä tehdään yhteistyössä laajan verkoston kanssa.

Merkistö jää TIEKEn hallintaan

Kiertotalouden osaamismerkistön hallinnan ja ylläpidon on lupautunut hoitamaan TIEKE, ja merkistön hallinnassa käytetään järjestelmänä Open Badge Factoryä. Kun yksi taho ylläpitää osaamismerkistöä, on se kaikilla merkkejä myöntävillä tahoilla samanlainen, jolloin valtakunnallinen yhteneväisyys toteutuu. Tällöin missä tahansa Kiertotalouden osaamismerkeillä osoitettu osaaminen on täsmälleen samanlaista, standardoitua osaamista.

Merkistö päivitetään hankeaikaisten kokemusten ja palautteen perusteella

Kiertotalouden osaamismerkistö -hankkeessa asiantuntijatasolle suunnattuja osaamismerkkejä pilotoitiin kolmella toimialalla: teknologiateollisuus, kemian teollisuus ja rakennusteollisuus. Kokemukset olivat positiivisia, mutta luonnollisesti kehittämistarpeitakin löytyi.

Tuotantokäyttöön siirtymisen myötä keskeisimpiä uudistuksia ovat toimialariippumattomuus sekä arvioinnin yhtenäistäminen ja selkeyttäminen.

Merkistö sisältää neljä osaamismerkkiä kahdella osaamistasolla, Kiertotalouden perusosaaja ja Kiertotalouden ratkaisija. Merkistö on suunnattu kiertotalousasioiden parissa toimiville tai niitä opiskeleville asiantuntijatason henkilöille. Merkistöstä tehdään myös englanninkielinen versio, joka tulee käyttöön syksyllä 2025.

Kiertalouden osaamismerkistö
Kiertotalouden osaamismerkistö

Näin organisaatio pääse myöntämään Kiertotalouden osaamismerkkejä

Kiertotalouden osaamismerkistön osaamistavoitteet on julkaistu avoimesti TIEKEn verkkosivuilla. Osaamismerkkien tarkemmat osaamiskriteerit, arviointitehtävät (merkkihakemukset) ja arviointiohjeet organisaatio saa käyttöönsä ryhtymällä merkkien myöntäjäksi.

Kun organisaatio haluaa ryhtyä merkkien myöntäjäksi, edellyttää se TIEKEn maksuttoman kouluttajakoulutuksen suorittamisen, Open Badge Factoryn Pro-lisenssin hankkimisen (tutustu OBF:yn hinnastoon) ja merkistön tilaamisen TIEKEstä. Osaamismerkistön vuosimaksu vuonna 2025 on 500 eur + alv. Seuraavina vuosina palvelun hinta on 700 eur + alv.

Prosessikuva osaamismerkkien myöntäjille
Osaamismerkkiprosessi merkkien myöntäjän näkökulmasta

Keskitetyn hallinnan edut merkkejä myöntäville tahoille

  • osaaminen on valtakunnallisesti yhteneväisesti todennettua
  • linkitetyt osaamismerkit ja niiden merkkihakemukset vapauttavat organisaatiot merkkien ja hakemusten sisällölliseltä päivittämiseltä – iso säästö henkilöresursseissa
  • TIEKE vastaa päivityksistä, ja TIEKEn Open Badge Factoryyn tekemät muutokset päivittyvät automaattisesti kaikille Kiertotalouden osaamismerkkejä myöntäville organisaatioille.

Lue seuraavaksi

Tekoäly ja datatalous
Kun data alkaa puhua, energiansäästö muuttuu käytännöksi
Tekoäly ja datatalous

Kun data alkaa puhua, energiansäästö muuttuu käytännöksi

Mihin energia oikeasti kuluu – ja mistä pitäisi aloittaa, jos tavoitteena on energiansäästö? Tämä teksti kokoaa yhteen Datalla energiansäästöä -hankkeen asiantuntijapuheenvuoroissa esiin nousseita havaintoja siitä, miten energiadatan avulla voidaan johtaa energiatehokkuutta käytännössä, miten data jalostuu päätöksenteon tueksi ja miten se kytkeytyy arjen toimintaan.

Marko Silventoinen
Digitaalinen taloushallinto
DUM-hanke etenee kehityspolkuihin – keskisuomalaisille yrityksille tarjolla käytännön tukea datatalouden hyödyntämiseen
Digitaalinen taloushallinto

DUM-hanke etenee kehityspolkuihin – keskisuomalaisille yrityksille tarjolla käytännön tukea datatalouden hyödyntämiseen

Datatalouden Uudet Mahdollisuudet -hankkeessa on siirrytty seuraavaan vaiheeseen, jossa yrityksille tarjotaan konkreettista tukea datatalouden kehityspolkujen rakentamiseen. Hankkeessa on tähän mennessä mm. koulutettu ammattikorkeakoulujen opettajia Peppol-sanomien roolista datatalouden tehostamisen mahdollistajana sekä lisätty yritysten ymmärrystä datatalouden hyödyistä ja mahdollisuuksista. Nyt käynnistyvä palvelu auttaa organisaatioita viemään opit käytäntöön ja tunnistamaan omat seuraavat askeleensa.

Piia Aaltonen
Digikyvykkyys
Rakennusala etsii ratkaisuja datan liikkumiseen – Varasto-hankkeen työpaja avasi keskustelun digitalisaation käytännön askelista 
Digikyvykkyys

Rakennusala etsii ratkaisuja datan liikkumiseen – Varasto-hankkeen työpaja avasi keskustelun digitalisaation käytännön askelista 

Rakennusala käy parhaillaan läpi merkittävää, mutta osin näkymätöntä murrosta. Alan toimijat tuottavat hankkeissaan valtavan määrän tietoa, mutta tieto liikkuu edelleen pääosin pdf-liitteinä, Excel-taulukoina ja sähköpostiketjuissa – pahimmillaan jopa ihmisten muistin varassa. Samaan aikaan vastuullisuusvaatimukset tiukentuvat, mikä lisää paineita datan järjestelmälliseen tuotantoon, seurantaan ja raportointiin.

Piia Aaltonen