Tekoäly ja osaamismerkit puhuttivat ITK-päivillä Aulangolla 
Digikyvykkyys

Tekoäly ja osaamismerkit puhuttivat ITK-päivillä Aulangolla 

Interaktiivinen teknologia koulutuksessa -konferenssi palasi perinteiseen keväiseen ajankohtaansa. Sinivuokot eivät ihan vielä olleet komeimmillaan Aulangon upeissa maisemissa, mutta muuten konferenssin sisältö oli täyttä timanttia. TIEKE oli paikalla tuttuun tapaan päivänpolttavilla teemoilla.

Me TIEKEläiset huomasimme pian, että osaamismerkit olivat keskeinen puheenaihe tapahtumassa.  Vielä syksyllä tavoitteemme oli tehdä osaamismerkkejä ylipäätään tunnetuiksi ja puhua modernista otteesta tunnistaa ja tunnustaa osaamista. Puoli vuotta myöhemmin todella moni tuli puhumaan kanssamme ihan eri otteella – enää ei vakuuttelua tarvittu, vaan sukellettiin suoraan esimerkiksi digitaitomerkistön mahdollisuuksiin. 

Kohtaamisissa ilahdutti myös, että osaamismerkistöjen mahdollisuuksia eri kohderyhmien käyttöön oli oppilaitoksissa selvästi pohdittu myös yhdessä. “Sama merkistö soveltuu mainiosti niin opiskelijoiden kuin henkilöstön tai vaikkapa digituen vapaaehtoistoimijoiden osaamisen kehittämiseen ja tunnistamiseen. Tästä meillä on digitaitomerkistön osalta saatu rohkaisevia kokemuksia jo lähes 20 000 suoritetun merkin myötä”, kiteyttää TIEKEn digiosaamisen vauhdittaja Merja Sjöblom. 

Toinen keskeinen teema oli ilman muuta tekoäly: mahdollisuudet ja uhat, tietoturva ja nopea kehitys. Tämä näkyi myös lukuisissa esityksissä ja puheenvuoroissa, jotka käsittelivät tekoälyä eri näkökulmista. Tekoäly edellä tultiin myös jututtamaan TIEKEläisiä, ja mikäpä jottei – onhan teema meilläkin jatkuvasti pöydällä. 

ITK-työpajoissa päästiin uppoutumaan syvälle osaamismerkkeihin ja Green ICT:hen 

TIEKE aloitti ITK-rupeamansa keskiviikon työpajapäivässä kahdella workshopilla. Innostu osaamismerkeistä -työpajassa perehdyttiin osaamismerkkikonseptiin ja kokeiltiin digitaalisen osaamismerkin tekemistä alusta alkaen. Keskustelimme mm. osaamisperusteisesta sanoittamisesta ja osaamisen osoittamisen tavoista. Mietimme yhdessä osaamisen hahmottamista riittävän pieninä osasina, pelillisyyttä motivointitekijänä ja osaamismerkkikokonaisuuksien koostamista. Tätä keskustelua käymme mielellämme lisää. 

TIEKEn ja LUT-yliopiston Green ICT -teemaisessa työpajassa suunniteltiin ICT:n ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin pureutuva oppitunti. Oppituntia suunnitellessamme törmäsimme nopeasti siihen haasteeseen, että kestävän ICT:n käsittely irrallisena aihepiirinä yksinkertaistaa aihetta liikaa. Eräs osallistuja puki tämän sanoiksi näin: ”Yksittäisen Green ICT -oppitunnin sijaan kestävyys pitäisi ottaa yhdeksi koko kurssin sisältöä läpileikkaavaksi näkökulmaksi. Tämä havainnollistaisi kestävien ICT-valintojen merkitystä tehokkaammin.” Työpajasta muodostuikin ideointipaja, jossa mietimme vihreyden tuomista laajemmin mukaan ICT-opetukseen. Monipuolisen osallistujajoukon puheista päätellen tarvetta aihepiirin osaamiselle on niin toisella kuin kolmannellakin asteella sekä vapaassa sivistystyössä. 

Kohtaamisissa kukki usko tulevaan, vaikka tietosuoja mietitytti 

ITK-kävijät kokivat tällä kertaa rohkeaa tulevaisuususkoa ja iloa uuden kynnyksellä. Toki esimerkiksi tietosuoja mietitytti, mutta luottoa senkin osa-alueen järjestymiseen tuntui olevan. Vuoden konferenssin valoisa teema oli ”Oppimisen huikea ihanuus” ja se todella välittyi osallistujien innostuksesta. 

“Meillä Suomessa osaamismerkkien parissa tehty työ kiinnostaa myös kansainvälisesti. Parhaillaan pääsemme hyödyntämään osaamistamme Digi Teachers Working Online -hankkeessa, jossa eurooppalaiseen DigCompEdu-viitekehykseen pohjaten työstämme osaamistavoitteita ja levitämme osaamismerkkitietoutta kumppaniverkostollemme”, kertoo TIEKEn digiosaamisen ja viestinnän vauhdittaja Hanna Vuohelainen.  

Tutulla osastolla kävijöitä kohtaamassa TIEKEn Sanna Karvonen (vas.) ja Hanna Vuohelainen

Tietosuojan teemoilta pääsimme esittelemään tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn GDPR4CHLDRN-hanketta, jossa lisätään lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa sekä seura- ja yhdistystoimijoiden ymmärrystä ja osaamista henkilötietojen suojasta ja tietosuojaoikeuksista.  

TIEKE on kumppanisi matkalla tulevaa kohti 

TIEKEn asiantuntijat tuovat mielellään pitkän ja laajan kokemuksensa avuksi erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin.

Ota yhteyttä:

Lue seuraavaksi

Tekoäly ja datatalous
Agenttinen AI tuo kilpailuetua – jos yrityksen data ja prosessit ovat kunnossa
Tekoäly ja datatalous

Agenttinen AI tuo kilpailuetua – jos yrityksen data ja prosessit ovat kunnossa

Agenttinen tekoäly ei vain neuvo ja keskustele, vaan se suorittaa yrityksen järjestelmissä tehtäviä itsenäisesti. Yleiset kielimallit ovat tekoälyn jokamiesluokkaa. Kilpailuetu haetaan yhdistämällä yrityksen oma data, prosessit ja tekoäly.

Tekoäly ja datatalous
Kuka hyötyy, kun data liikkuu? Opit yhden käyttötapauksen arvoanalyysistä
Tekoäly ja datatalous

Kuka hyötyy, kun data liikkuu? Opit yhden käyttötapauksen arvoanalyysistä

Datan jakaminen voi tehostaa toimitusketjun toimintaa ja avata uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta hyödyt, kustannukset ja riskit eivät jakaudu toimijoiden kesken tasaisesti. DataVa-hankkeessa toteutettu arvoanalyysi avaa valmistavan teollisuuden käytännön esimerkin kautta, miten mahdollisuuksia, riskejä ja kannustimia kannattaa arvioida ennen investointipäätöksiä.

Viivi Lähteenoja
Vastuullisuus
Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista
Vastuullisuus

Vihreä koodaaminen: miksi ohjelmistojen kestävyys alkaa arjen kehitysvalinnoista

Digitalisaatio nähdään usein yhtenä ratkaisuna kestävyyshaasteisiin. Digitaaliset työkalut voivat vähentää matkustamista, tehostaa resurssien käyttöä, automatisoida prosesseja ja tukea parempaa päätöksentekoa. Samalla on tärkeä muistaa, että myös digitaaliset järjestelmät kuluttavat energiaa ja resursseja. Jokainen sovellus, API-kutsu, dataputki, pilvipalvelu ja tekoälyratkaisu toimii laskentainfrastruktuurin varassa, joka käyttää sähköä, laitteistoa, verkkokapasiteettia ja tallennustilaa.

Laura Partanen, LUT ja Mbanyick Joof, LUT