Osaamisen tunnistamiseen kaivataan sopivia mittareita, viitekehyksiä ja menetelmiä

Demos Helsingin, Innolinkin ja TIEKEn toteuttaman Selvitys osaamisen tunnistamisen hyvistä käytänteistä -hankkeen tavoitteena on selvittää, minkälaisia menetelmiä organisaatioissa on tunnistaa erityisesti koulutusjärjestelmän ulkopuolella hankittua osaamista.

Selvityksen menetelminä olemme käyttäneet dokumenttianalyysiä, sähköisiä kyselyitä, puhelinhaasteluita sekä syventäviä asiantuntijahaastatteluita. Jo ensitulosten perusteella keskiöön nousee epävirallinen osaaminen ja sen tunnistamisen tärkeys.

Lisäksi järjestimme joulukuussa 2023 työnantajille “Ratkaisuja epävirallisen osaamisen tunnistamiseen työpaikoilla” -työpajan. Sen sisältö kielii samasta tärkeydestä, mutta myös työelämän haasteista monenlaisen osaamisen tunnistamisessa. Työnantajien edustajat nostivat keskeisiksi haasteiksi

Ongelmat moninaisen osaamisen tunnistamisen edistämisessä työelämässä vastaavat hyvin pitkälti monen muun vastaavan kaltaisen, koko organisaatiota poikkileikkaavan ongelman ratkaisuja. Läpi hankkeessamme on kuitenkin korostunut yksi keskeinen piirre, minkä vuoksi ongelman tarkastelu on aloitettava askelta taaempaa eli osaamismyönteisestä kulttuurista. Suurin osa kyselyihin ja haastatteluihin vastanneista kokee, että paras apu oman osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen löytyy vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa.

Oman osaamisen, oppimisen ja osaamistarpeiden kartoittaminen yhdessä muiden kanssa vaatii sellaista luottamusta ja haavoittuvuutta, joka ei onnistu ilman esimerkin voimaa ja turvallista ympäristöä harjoitella. Tässä meillä jokaisella on peiliin katsomisen paikka – luommeko omalla toiminnallamme ympäristöjä, joissa kaikenlaista osaamista arvostetaan ja jossa oppiminen on itseisarvo? Tunnemmeko oman organisaatiomme tarpeeksi hyvin, jotta voimme auttaa yksilöitä kehittymään täyteen osaamispotentiaaliinsa myös perinteisten kovien taitojen ja substanssiosaamisen ulkopuolella? Näytänkö itse esimerkkiä tässä?

Oman osaamisen tunnistaminen koko laajuudessaan on keskeistä myös maailmassa, joka muuttuu kovaa tahtia tavoilla, joita emme pysty täysin ennakoimaan. Tiettyjä muutostrendejä on kuitenkin nähtävillä, esimerkiksi ammatti- ja toimialakeskeisyyden vähentyminen tai uudenlaisten osaamisen muotojen korostuminen, kuten resilienssi eli muutos- ja palautumiskyvykkyys, oppimaan oppimisen taidot sekä arvojen ja ajatusmallien kaltaiset yksilön ominaisuudet taitoina.

Kun emme tarkalleen tiedä miltä maailma näyttää esimerkiksi vihreän ja digitaalisen siirtymän aikana tai niiden jälkeen, tulisi meidän pitää huolta siitä, että työelämä ja sen tekijät ovat valmiita toimimaan myös uudenlaisissa toimintaympäristöissä. Tämä vaatii käsitystemme muuttamista siitä, mikä kaikki on osaamista, ja miten uuden oppimista sekä opitun tunnistamista parhaiten tuetaan.

Osana selvityskokonaisuutta kartoitettiin osaamisen tunnistamisen nykytilaa ja ajatuksia organisaatiovastaajien lisäksi myös yksilöiltä. Tiedonkeruu toteutettiin kansallisena tiedonkeruuna sähköisestä kuluttajapaneelista ja vastauksia saatiin lähes 2000 eri puolilta Suomea. Kattavampi tulosanalyysi tehdään osana loppuraportointiamme, mutta jo alustavista tulosnostoista löytyi hyvin mielenkiintoisia havaintoja. Esimerkiksi kysyttäessä miten tärkeänä vastaajat pitävät epävirallisen osaamisen merkitystä verrattuna viralliseen (koulutusjärjestelmän tutkintotodistuksista ilmenevään) osaamiseen 39% vastanneista piti epävirallista osaamista tärkeämpänä kuin virallista osaamista. Alle puolet vastaajista asetti ne yhtä tärkeiksi ja vain 16% vastaajista ilmaisi pitävänsä virallista osaamista epävirallista tärkeämpänä.

Toisen tulosnostoista löytyneen havainnon mukaan tällä hetkellä vastaajista 30% kertoo tarkastelevansa omaa osaamistaan työelämässä säännöllisesti ja noin 60% kertoo tekevänsä tätä tarkastelua lähinnä muutostilanteiden yhteydessä. Noin 10% vastaajista ei ole tätä tarkastelua juurikaan tehnyt. Suhteessa epäviralliselle osaamiselle edellisessä kysymyksessä annettuun merkitysarvoon on selvää, että paljon tärkeää osaamista jää suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä pimentoon.

Vastausten mukaan merkittävimmät yhteydet, joissa ihmiset kokevat oppivansa tärkeitä taitoja, ovat työelämä ja perhe-elämä / ihmissuhteet. Mielenkiintoisesti kolmanneksi tärkeimmäksi epävirallisen osaamisen lähteeksi nostetaan vastoinkäymiset. Yhdeksästä mitatusta kriteeristä alhaisemmalle merkitykselle jäävät vapaehtoistyö ja luottamustehtävät sekä erilaiset verkostot ja yhteisöt. Vapaaehtoistyön ja luottamustehtävien alhainen arvosana saattaa selittyä osin sillä, että niiden toiminnan piirissä on vain rajattu osa vastaajista ja muille niiden merkitys ei täten luontaisestikaan ole vahva.

Erilaisissa verkostoissa ja yhteistöissä tapahtuvan oppimisen alhaista arvosanaa on sitä vastoin vaikea selittää samalla tavoin, sillä me kaikki toimimme erilaisissa verkostoissa ja yhteisöissä.

Tuloksen voidaankin nähdä esittävän mielenkiintoisen haasteen sekä Suomen työelämä- ja elinvoimakehittämisen usein verkostomaiselle lähestymiselle, että yhteiskunnallisten osallisuuden muodoille. Tämä tulkinta on tietoisen karrikoitu (kysymyksessä kun viitataan erityisesti uusien taitojen oppimiseen, ei epäviralliseen osaamiseen yleisesti), mutta kysymys on silti relevantti: mikä aidosti on maamme lukuisissa verkostoissa ja yhteisöissä tapahtuvan vuorovaikutuksen vaikutus / vaikuttavuus ihmisten oppimiselle? Lähes 2000 suomalaisen vastaajan mukaan nykytilanne on tasolla 3,3 / 5,0.

Jotta tilannetta voidaan parantaa nykyisestä, yhteisöissä ja verkostoissa olisi syytä pysähtyä tunnistamaan mitä osaamista niiden toiminnalla pyritään kehittämään ja miten sen kehittymistä voidaan jatkossa mitata ja seurata.