Osaamismerkkien käytön yleistyminen näkyy myös digitaitojen tunnistamisessa
Digikyvykkyys

Osaamismerkkien käytön yleistyminen näkyy myös digitaitojen tunnistamisessa

Digitaalisten osaamismerkkien käyttö osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa yleistyy kovaa vauhtia. Tämä näkyy myös tuoreen Digitaitojen osaamismerkistön käytössä: osaamismerkkejä on myönnetty jo yli 10 000.

Digitaitojen osaamismerkistö – valtakunnallinen malli digitaitojen tunnistamiseen ja tunnustamiseen

Osaamismerkistö koostuu viisiportaisesta digiosaamisen todentamisen mallista. Osaamismerkit on tarkoitettu oppilaitosten opiskelijoiden ja opetushenkilöstön, työelämän, vapaan sivistystyön henkilöstön ja asiakkaiden sekä kenen tahansa kansalaisen suoritettaviksi.

Digitaitojen osaamismerkistö koostuu kymmenestä osaamismerkistä ja viidestä koontimerkistä. Koontimerkin saa aina, kun kyseisen osaamistason kaikki osaamismerkit ja edellisen tason koontimerkki on suoritettu hyväksytysti.

Osaamismerkkejä voi suorittaa osana koulutusta, mutta yhtä lailla merkin voi saada täyttämällä osaamismerkkihakemuksen, jolla osoitetaan osaaminen. Merkit voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä, mutta luontevaa on edetä portaittain. Kaikissa merkeissä osaaminen osoitetaan merkkihakemuksen avulla.

Digitaitomerkistö
Digitaitojen osaamismerkistö

Osaamismerkistö kattaa myös ammatillisten perustutkintojen Toiminta digitaalisessa ympäristössä (TDY) osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (2 osp) ja osaamisen arvioinnin. Yllä olevassa kuvassa arvosanat T1 – K5 vastaavat kyseisen osa-alueen arvosanoja.

Digitaitojen osaamismerkkejä on myönnetty jo yli 10.000

Merkistö kehitettiin Osuvat taidot –hankkeessa vuosina 2019 – 2021. Jo hankkeen aikana digitaitoihin liittyviä perusmerkkejä myönnettiin yli 4300 kpl ja koontimerkkejä yli 1000 kpl. Digitaitojen osaamismerkit siirtyivät tuotantokäyttöön vuoden 2022 alussa, ja merkkien suoritusmäärät ovat kasvaneet koko ajan. Myös merkkejä myöntävien organisaatioiden määrä kasvaa koko ajan.

Toukokuuhun mennessä perusmerkkejä on myönnetty noin 4000 ja metamerkkejä 700 kappaletta. Pääpaino myönnetyissä merkeissä on tässä vaiheessa Perusosaaja-tason merkeissä, sillä kaikkien kymmenen merkin suorittaminen vie aikaa – niiden suorittaminen vaatii pääsääntöisesti uusien asioiden opiskelua ennen merkkihakemukseen paneutumista.

Kevään 2022 aikana myönnetyt digitaitojen perusmerkit
Keväällä 2022 myönnetyt digitaitojen koontimerkit

Kouluttajakoulutus antaa oikeudet arvioida digitaitojen osaamismerkkihakemuksia

Digitaitojen osaamismerkistön tueksi tarjoamme maksutonta kouluttajakoulutusta, joka tukee opettajien ja kouluttajien toimintaa digitaitojen osaamismerkkien parissa. Kouluttajakoulutuksen suorittaa jokainen henkilö, joka merkkejä myöntävässä organisaatiossa arvioi saapuvia digitaito-osaamismerkkihakemuksia.

Myös kouluttajakoulutuksen osaaminen todennetaan osaamismerkkihakemusten avulla. Koulutuksessa on kolme osioita, joista jokaisella on oma merkkihakemus. Kun kaikki kolme merkkiä on suoritettu hyväksytysti, saa henkilö Kouluttaja-koontimerkin.

Tähän mennessä jo 148 henkilöä on saanut Kouluttajan koontimerkin. Kouluttajakoulutusta tarjoaa TIEKEn lisäksi Opintokeskus Sivis

Koulututtajakoulutuksen osaamismerkit
Kouluttajakoulutuksen osaamismerkit ja Kouluttaja-koontimerkki

Osaamista kertyy usein huomaamattakin

Osaamista kertyy opintojen lisäksi työssä, arjessa ja vapaa-ajalla.Kaikki hankittu osaaminen on arvokasta ja hyödynnettävissä niin opinnoissa, harrastuksissa kuin työelämässäkin. Osaaminen ansaitsee tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Osaamismerkit ovat kustannustehokas, helppo ja selkeä tapa tunnistaa ja tunnustaa osaamista osaamisen hankintatavasta riippumatta.

Osaamismerkkien osaamiskuvauksissa ja -kriteereissä kuvataan tarkasti ja selkeästi, millaista osaamista merkin suorittaminen edellyttää. Kuvauksen ja kriteeristön pohjalta suunnitellaan sopiva tapa osoittaa osaaminen: Hyväksytysti suoritettu koulutus, osaamismerkkihakemus tai muu tapa. Kun käytössä on monipuoliset osaamisen osoittamistavat, voidaan helposti todentaa myös aiemmin hankittu osaaminen.

Parasta osaamismerkeissä on selkeiden osaamiskuvausten lisäksi niiden hyödynnettävyys! Omat osaamismerkit kerätään omaan osaamisportfolioon, maksuttomaan Open Badge Passportiin. Portfoliosta osaamismerkkejä on helppo jakaa haluamiinsa kanaviin: linkkeinä tai upotuksina, jakoina sosiaalisen median palveluihin – kuten LinkedIniin, verkkosivuina, jne. Loppukäyttäjä, esim. työnantaja tai rekrytoiva esimies, näkee konkreettisesti, mitä osaamista merkin haltijalla jo on.

Osaamismerkki kertoo konkreettisesti osaamisesta

Lue seuraavaksi