Unelmoin, yritän, onnistun – digitalisaatiosta tukea yrityksille matkalla onnistumiseen
Digikyvykkyys

Unelmoin, yritän, onnistun – digitalisaatiosta tukea yrityksille matkalla onnistumiseen

Tänä vuonna Yrittäjän päivän 5.9. teemana on ”Unelmoin, yritän, onnistun”. Yrittäjän matka alkaa unelmasta, joka inspiroi ottamaan ensimmäisen askeleen kohti tavoitteita. Unelman toteuttaminen vaatii kuitenkin rohkeutta, päättäväisyyttä ja halua oppia uutta. Nykypäivänä tämä tarkoittaa yhä useammin uusien teknologioiden ja datan hyödyntämistä liiketoiminnan tukena. Kokosimme yrittäjän päivän kunniaksi yhteen materiaalejamme, joita yrittäjät voivat hyödyntää omalla digikehittämisen matkallaan.

Unelmien ja teknologian yhdistäminen voi johtaa todella merkittäviin tuloksiin. Kokeilemalla – siis yrittämällä – uusia avauksia esimerkiksi data-analytiikan, tekoälyn tai digitaalisen taloushallinnon saralla voi yritys onnistua vaikkapa prosessien sujuvoittamisessa, palvelukokemuksen parantamisessa tai riskienhallinnan kehittämisessä.

Yrittäjät ja heidän yrityksensä ovat eri vaiheissa digimatkaansa, ja siksi poimimme tarjonnastamme erilaisia esimerkkejä, jotka tukevat yrityksiä ja yritysten kehittämisessä mukana olevia digitalisaation ja datan hyödyntämisen matkalla.  

Listaan on koottu esimerkkejä sekä erityyppisistä materiaaleista että eri teemoista, joiden parissa teemme töitä.

Materiaalit ja oppaat

Tarjoamme monia erilaisia oppaita, materiaaleja ja pohjia useista ajankohtaisista aiheista. Tarjolla on muun muassa

Webinaarit

Joskus webinaarit ovat paras tapa oppia, ja niitä pidämme useita kuukausittain. Webinaarimme usein myös tallennetaan, ja saatavilla onkin tallenteita aiheista kuten

Kaikki webinaaritallenteemme näet TIEKEn YouTube-kanavalta.

Työkalupakit ja testit

Toisinaan on hyvä myös testata omia taitojaan. Osana Digiyritysneuvonta-hanketta työstämme parhaillaan työkalupakkia, johon kokoamme yhteen saatavilla olevia yritysten digitalisaatiota ja teknologioiden hyödyntämistä tukevia työkaluja ja menetelmiä, kuten maturiteettityökaluja, kanvaksia, osaamiskartoituksia ja vertaissparrauksia.

Jo nyt kuitenkin on mahdollista hyödyntää esimerkiksi

  • Yrittäjien kanssa yhteistyössä kehitettyä tietosuojatyökalua, joka auttaa yrittäjiä testaamaan tietosuojavaatimusten toteutumista yrityksessään.
  • Pelillistä Digitaitojen osaamismerkistöä, joka sopii henkilökohtaisten digitaitojen tunnistamiseen ja motivoi itsenäiseen opiskeluun.

Verkkokoulutukset ja valmennusohjelmat

Olemme yrittäjien ja muiden organisaatioiden tukena myös laajempien valmennusten kautta. Tällä hetkellä tarjoamme koulutusta ja valmennusta esimerkiksi

Projektit ja hankkeet

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä digitalisaationkaan kehitys koskaan pysähdy. Siksi kehitämme työkalujamme ja tarjontaamme jatkuvasti, usein osana erilaisia hankkeita.

Hankkeissa toimimme yhteistyössä Suomen johtavien asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa. Hankkeissa myös yritykset ovat tärkeässä roolissa, sillä osana kehitystyötä pilotoimme ratkaisuja yritysten kanssa. Mukana olevat yritykset pääsevätkin ensimmäisten joukossa hyödyntämään uusia oppeja. Lue lisää hankkeistamme.

Myös valtaosa yllä esitellyistä materiaaleista on tuotettu eri hankkeissamme. Näiden lisäksi tarjolla on suuri määrä materiaalia myös muista aiheista, jotka linkittyvät toimintamme pääteemoihin digikyvykkyys, digitaalinen taloushallinto, datatalous ja vastuullisuus.

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee
Vastuullisuus

Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee

TIEKEn jäsenverkosto on vahvistunut jälleen, kun ohjelmisto- ja palveluyhtiö Digia liittyi mukaan. TIEKElle ja Digialle yhteistyö ei ala jäsenyydestä, vaan organisaatiot ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä erityisesti kestävän ja vastuullisen digitalisaation edistämiseksi. Jäsenyyden myötä yhteistyölle avautuu uusia mahdollisuuksia myös laajemmin digitalisaation ajankohtaisten kysymysten ympärillä.

Suvi Alatalo
Vastuullisuus
Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa
Vastuullisuus

Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäiset ympäristökestäviin ohjelmistohankintoihin tarkoitetut kriteerit. Kriteerit tarjoavat organisaatioille käytännön työkalun ohjelmistojen ympäristövaikutusten arviointiin ja ympäristökestävyyden huomioimiseen osana hankintaprosessia.

Marko Silventoinen
Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Kiinteistöissä syntyy jatkuvasti energiadataa. Yksittäinen data ei kuitenkaan vielä merkitse paljoakaan, mutta siitä tulee arvokasta, jos tietoa onnistutaan hyödyntämään yli järjestelmä- ja organisaatiorajojen. Energiadatan parempi jakaminen voi tukea niin energiansäästöä kuin uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistä. Miten energiadatan liiketoimintaekosysteemi voi tukea tätä kehitystä?

Ella Niemi-Sitte
Ella Niemi-Sitte