GDPR4CHLDRN-hanke edistää lasten ja nuorten tietosuojaa harrastustoiminnassa
Digikyvykkyys

GDPR4CHLDRN-hanke edistää lasten ja nuorten tietosuojaa harrastustoiminnassa

Tietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKEn uusi GDPR4CHLDRN-hanke tarjoaa tietoa henkilötietojen käsittelystä lasten harrastustoimintaa järjestäville yhdistyksille, lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen.

Hankkeessa laaditaan muun muassa työkaluja tietosuojalainsäädännön soveltamisen tueksi harrastusseuroille sekä lisätään lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa ymmärrystä tietosuojasta.

Kaksivuotisessa hankkeessa kehitetään tietosuojalainsäädännön soveltamista helpottava työkalupakki yhteistyössä yhdistysten kanssa. Tarkoituksena on auttaa yhdistyksiä luomalla selkeitä käytännön ohjeita lasten tietojen suojaamisesta. Tavoitteena on myös lisätä erityisesti lasten ja nuorten ymmärrystä tietosuojasta.

”Jokaisella lapsella on oikeus henkilötietojen suojaan. Haluamme tukea harrastustoimijoita ja vanhempia huolehtimaan lasten tietosuojasta ja -turvallisuudesta”, apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa kertoo. ”Tavoitteenamme on, että lapset ja nuoret tuntisivat nykyistä paremmin tietosuojan merkityksen ja omat oikeutensa.”

Yhdistykset mukana tietosuojaosaamisen kehittämisessä

”Harrastustoimintaa järjestävät yhdistykset tavoittavat laajasti lapsia ja nuoria sekä käsittelevät heidän henkilötietojaan harjoituksissa ja tapahtumissa. Olemme iloisia, että useat sidosryhmät ja yhdistykset ovat jo sitoutuneet yhteishankkeeseemme”, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts sanoo.

Hankkeen työkaluja, tietosuojaan liittyviä käsitteitä selventäviä kuvakkeita, osaamismerkkejä ja ohjeita kehitetään ja pilotoidaan yhteistyössä yhdistysten kanssa. Hankkeessa tehty työkalupakki julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Keskeisimmät materiaalit käännetään myös venäjäksi, viroksi, somaliksi ja arabiaksi. Webinaarien ja koulutusten tavoitteena on lisätä yhdistysten ymmärrystä tietosuojasta valtakunnallisesti.

”Uskomme, että hankkeessa tuotetuista materiaaleista tulee olemaan suurta konkreettista hyötyä ja tukea jäsenseuroillemme. Lisäksi koemme, että hanke tulee lisäämään jäsenseurojen tietoisuutta ja osaamista heille relevanteissa tietosuojaan liittyvissä asioissa”, Suomen Palloliiton jäsenpalvelupäällikkö Taneli Sopanen sanoo.

Hankkeen keskeisiä sidosryhmiä ovat Suomen Palloliitto, Suomen Olympiakomitea ja Suomen Partiolaiset.

”Turvallinen seuratoiminta on urheilun ja liikunnan ytimessä. Tärkeä osa turvallisuutta on myös tietosuoja. On hienoa, että pääsemme mukaan yhdessä oppimaan ja kehittämään lasten harrastustoiminnan turvallisuutta” järjestöpäällikkö Rainer Anttila Suomen Olympiakomiteasta toteaa.

”Lasten ja nuorten ympäristö on jo isolta osin digitaalinen. Meille partiossa on tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on taitoja toimia niin nyt kuin 2040-luvulla”, Suomen Partiolaisten IT- ja palvelupäällikkö Maija Kangasniemi kertoo.

Vaikuta tuleviin tietosuojakoulutuksiin ja työkaluihin vastaamalla alkukyselyyn

GDPR4CHLDRN-projektin alkukysely kartoittaa lasten ja nuorten, huoltajien sekä yhdistysten tietosuojaosaamista ja tarpeita. Kyselyyn voi vastata 5. joulukuuta mennessä. Tuloksia hyödynnetään hankkeen tapahtumien ja materiaalien suunnittelussa.

Ennakkoilmoittaudu uutiskirjeen tilaajaksi

GDPR4CHLDRN-hankkeen ensimmäinen uutiskirje julkaistaan tammikuussa. Noin joka toinen kuukausi ilmestyvissä uutiskirjeissä kerrotaan muun muassa hankkeen tulevista koulutuksista sekä julkaistaan asiantuntija-artikkeleita lasten tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä harrastustoiminnassa.

Tiedote on julkaistu myös tietosuojavaltuutetun toimiston sivustolla tietosuoja.fi.

​​​​​​​

Euroopan unionin rahoittama. Tämän julkaisun sisältö edustaa vain kirjoittajien näkemyksiä ja he ovat niistä yksin vastuussa. Euroopan unioni tai Euroopan komissio eivät ole vastuussa tämän julkaisun sisällöstä.

Lue seuraavaksi

Vastuullisuus
Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee
Vastuullisuus

Digia TIEKEn jäseneksi: pitkä yhteistyö kestävän digitalisaation parissa syvenee

TIEKEn jäsenverkosto on vahvistunut jälleen, kun ohjelmisto- ja palveluyhtiö Digia liittyi mukaan. TIEKElle ja Digialle yhteistyö ei ala jäsenyydestä, vaan organisaatiot ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä erityisesti kestävän ja vastuullisen digitalisaation edistämiseksi. Jäsenyyden myötä yhteistyölle avautuu uusia mahdollisuuksia myös laajemmin digitalisaation ajankohtaisten kysymysten ympärillä.

Suvi Alatalo
Vastuullisuus
Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa
Vastuullisuus

Suomessa kehitetyt ohjelmistokriteerit auttavat huomioimaan ympäristökestävyyden ohjelmistohankinnoissa

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäiset ympäristökestäviin ohjelmistohankintoihin tarkoitetut kriteerit. Kriteerit tarjoavat organisaatioille käytännön työkalun ohjelmistojen ympäristövaikutusten arviointiin ja ympäristökestävyyden huomioimiseen osana hankintaprosessia.

Marko Silventoinen
Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Miten energiadata muuttuu energiansäästöksi ja uudeksi liiketoiminnaksi?

Kiinteistöissä syntyy jatkuvasti energiadataa. Yksittäinen data ei kuitenkaan vielä merkitse paljoakaan, mutta siitä tulee arvokasta, jos tietoa onnistutaan hyödyntämään yli järjestelmä- ja organisaatiorajojen. Energiadatan parempi jakaminen voi tukea niin energiansäästöä kuin uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistä. Miten energiadatan liiketoimintaekosysteemi voi tukea tätä kehitystä?

Ella Niemi-Sitte
Ella Niemi-Sitte