Kaksi kv-hankeavausta, 10 000+ osaamismerkkiä, yksi uusi ekosysteemi ja paljon muuta 
Datatalous

Kaksi kv-hankeavausta, 10 000+ osaamismerkkiä, yksi uusi ekosysteemi ja paljon muuta 

Toiminnanjohtaja Hanna Niemi-Hugaerts kokoaa kesätervehdyksessään yhteen TIEKEn kuluneen puolivuotisen kuulumisia.

Kevään kiireet vaihtuvat viikkojen kuluessa lomakauden tunnelmiin. Kesää kohti kuljettaessa TIEKEssä on matkattu eteenpäin myös strategian uudistusprosessissa. Hallituksen ja henkilöstön kanssa olemme aloittaneet askelmerkkien tarkentamisen kohti entistäkin vaikuttavampaa toimintaa. Tämän lisäksi vuoden 2022 alkupuolisko on ollut työntäyteinen hanketyön sekä vakiintuneiden ja uusien palvelujen ja verkostojen parissa.

Kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa digiosaamista kehittämässä 

Menestyksekäs hankevalmistelutyö on johtanut TIEKEssä moniin kotimaisiin hankkeisiin. Samalla vuonna 2020 aloitettu työ kansainvälisten hankkeiden käynnistämiseksi on alkanut tuottaa hedelmää. OPH:n koordinoimasta Erasmus+-instrumentista rahoitettu Digi Teachers Working Online käynnistyi loppuvuodesta 2021. Hanke auttaa ammatillisen koulutuksen henkilöstöä kohentamaan omia digitaitojaan, parantamaan valmiuksiaan verkko- ja monimuoto-opetuksen toteuttamiseksi sekä verkostoitumaan eurooppalaisten kollegoiden kesken. Kesän loppupuolella vauhtiin pääsee toinen Erasmus+-hankkeemme, josta lisätietoa luvassa lähiaikoina.  

Pk-yritysten tueksi digiagentteja, valmennusta ja tietosuojatietoutta

Laaja pk-yritysten digi- ja datakyvykkyyttä edistävä hankeportfoliomme sai rinnalleen uudenlaista tekemistä, kun käynnistimme osana Työ2030-ohjelmaa digiagenttitoiminnan pilotoinnin suunnittelun Työterveyslaitoksen toimeksiannosta. Pilotoinnissa tullaan testaamaan erilaisia malleja yritysten digimatkan sujuvoittamiseksi ja digikypsyyden kartoittamiseksi, joten suunnittelussa TIEKE pääsee hyödyntämään yritysrajapinnassa toimimisesta kertynyttä kokemustaan. Työ valmistuu elokuun lopussa ja pilottien on tarkoitus käynnistyä myöhemmin syksyllä. 

Käynnissä olevista hankkeista Datasta kasvua -valmennukseen voi yhä hypätä mukaan rakentamaan yritykselleen dataliiketoimintaa. Samoin tietosuojaosaamista kehittävä GDPR2DSM-hanke tarjoaa vielä kesäkuussa kaksi webinaaria. DigiHyöty-hanke, joka on suunnattu Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät- ja Kanta-Hämeen maakuntien mikro- ja pk-yrityksille, kutsuu yrityksiä mukaan kehittämään digivalmiuksiaan loppuvuoden ajaksi.

Kestävän digitalisaation ekosysteemin startissa lähes 80 toimijaa 

Käynnistimme miltei kahdeksankymmenen toimijan voimin Green ICT -ekosysteemin toiminnan, jota pilotoidaan Green ICT -ekosysteemillä kestävyyttä ja kilpailukykyä Uudenmaan yrityksille -hankkeessa. Mukaan toimintaan voi hypätä syksyn tapahtumissa, joista pysyt kärryillä liittymällä hankkeen postituslistalle.

Starttitapaamisessa tarpeita luodattiin yhdessä niin hankkijoiden kuin ratkaisuja tarjoavienkin kesken. Eniten kysyntää molemmilla osapuolilla oli yhteiselle sanastolle ja mittareille. Mittaristoa hankkijoiden tueksi rakennetaan jo MitViDi – Mittarit vihreän digitalisaation julkisiin ICT-hankintoihin -hankkeessa. Työsarkaa yhtenäistämisessä riittää: laitteille on jo laaja joukko erilaisia kestävyyskriteeristöjä, kun taas ohjelmistopuolelle ei niinkään. 

Digiosaamista tunnustettu jo yli 10 000 osaamismerkillä 

Perustaitojen digiosaamismerkistö on oiva tapa tehdä eri tavoin hankittua digiosaamista näkyväksi niin koulutusorganisaatioissa kuin henkilöstönkin osaamisen osalta. Tämä näkyy myös tuoreen Digitaitojen osaamismerkistön käytössä: osaamismerkkejä on myönnetty jo yli 10 000

Kapulanvaihto ja kasvua  

Kevään aikana tiimi on kasvanut kolmella tekijällä. Uusi toimistoassistenttimme Johan Östman tullee monelle tutuksi asiakaspalvelun merkeissä, pitkän linjan TIEKEläisen Helena Klangin jäädessä eläkkeelle. Sanna Karvonen tuli markkinointiharjoittelijaksi levittämään digiosaamismerkkien sanomaa entistä laajemmille joukoille ja Veera Seaman puolestaan vahvistaa tietosuojahankkeitamme vuonna 2022. Johaniin ja Sannaan voit tutustua tässä esittelyjutussa ja Veeraan täällä.  

Aloittaessani TIEKEn toiminnanjohtajana joulukuussa 2019 tiimissä oli 7,5 henkeä. Tänään meitä on 13. Uudet vahvistukset ovat hypänneet hyvässä vauhdissa sujuvasti matkaan ja saaneet erittäin lämpimän vastaanoton tiimiltä.

TIEKEläiset arvostavat työyhteisön ilmapiiriä ja vaikuttamismahdollisuuksia 

Keväällä tehdyssä henkilöstökyselyssä työyhteisö sai joka kategoriossa arvion 4/5 tai parempi. Parhaat pisteet tulivat työpaikan ilmapiiriä kartoittavassa kohdassa: töihin tullaan hyvillä mielin, oman äänensä saa kuuluviin ja osaamista jaetaan tiimin kesken. Kehitettävää on laajalla tontilla toimivana hankeorganisaationa erityisesti työkuorman kohtuullisuuden saralla sekä isojen uudistusten jälkeisessä prosessien vakiinnuttamissa. Työ entistäkin toimivamman työyhteisön eteen jatkuu.  

Kiitos hienosta alkuvuodesta kaikille yhteistyökumppaneille, jäsenille ja asiakkaille sekä tietenkin myös tiimille. Jatketaan lomakauden päätyttyä yhteistyötä uusien alkujen merkeissä entistäkin kirkkaampien ajatusten kera.

Lue seuraavaksi

Datatalous
TIEKEn vuosi 2022: yhdessä datakyvykkyyttä, kestävää digitalisaatiota ja digiosaamista kehittäen
Datatalous

TIEKEn vuosi 2022: yhdessä datakyvykkyyttä, kestävää digitalisaatiota ja digiosaamista kehittäen

Tänä vuonna TIEKE esimerkiksi lanseeraa uuden digitaitojen osaamismerkistön, laajentaa Green ICT -hankeportfoliota ja tukee yritysten datavalmiuksia.

Hanna Niemi-Hugaerts
Datatalous
Energiansäästöä datalla – yhteistyöllä kohti energiatehokkaampaa kiinteistönhallintaa työhyvinvointi huomioiden
Datatalous

Energiansäästöä datalla – yhteistyöllä kohti energiatehokkaampaa kiinteistönhallintaa työhyvinvointi huomioiden

Rakennettu ympäristö kuluttaa merkittävän osan energiasta ja tuottaa suuren osan päästöistä. Energiansäästöä datalla -hanke tarttuu tähän haasteeseen yhdistämällä isännöintipalvelujen, kiinteistöhallinnan, huoltopalveluiden ja teknologiaosaajien voimat. Tavoitteena on kehittää datan hyödyntämistä energiatehokkuuden parantamiseksi siten, että samalla edistetään alan ammattilaisten työhyvinvointia.

Nina From
Digitaalinen taloushallinto
Peppol-kouluttajakoulutus käynnistyi – Uutta osaamista digitaaliseen taloushallintoon
Digitaalinen taloushallinto

Peppol-kouluttajakoulutus käynnistyi – Uutta osaamista digitaaliseen taloushallintoon

Syyskuussa käynnistynyt Peppol-kouluttajakoulutus tuo Suomeen uudenlaista osaamista digitaalisen taloushallinnon saralle. Koulutus toteutetaan TIEKEn ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyönä, osana Datatalouden Uudet Mahdollisuudet (DUM) -hanketta. TIEKE vastaa koulutuspakettien tuottamisesta ja kouluttajien kouluttamisesta, loppuvuonna Jamk alkaa kouluttamaan keskisuomalaisia yrityksiä datan hyödyntämisessä liiketoiminnassa, jolle Peppol-sanomat luovat hyvää pohjaa.

Nina From