Avainsana: Tiedosta-lehti

Uutta osaamista
Avoimen yliopiston rooli kasvaa
Uutta osaamista

Avoimen yliopiston rooli kasvaa

Koulutuksellinen tasa-arvo, kansakunnan jatkuva oppiminen ja Suomen osaamistason kohottaminen ovat tavoitteita, joiden toteuttamisessa avoin yliopisto kantaa ison vastuun.

Jukka Lerkkanen
Uutta osaamista
Elinikäisen oppimisen rakenteet maailmalla
Uutta osaamista

Elinikäisen oppimisen rakenteet maailmalla

Kansainvälisessä selvityksessä etsittiin taloudellisia kannustimia ja käytännön menetelmiä työikäisen väestön jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi.

Kuvassa Paula Launonen
Paula Launonen
Uutta osaamista
Elinikäinen oppiminen – kuka maksaa ja mitä maksaa?
Uutta osaamista

Elinikäinen oppiminen – kuka maksaa ja mitä maksaa?

Sitran selvitys piirtää kuvan Suomen koulutusinvestointien painopisteistä ja rahalähteistä. Arvioissa otetaan huomioon myös erilaiset tuet. Tiedosta-lehti poimi selvityksestä keskeiset kokonaisluvut ja johtopäätökset.

Hanna Vuohelainen
Hanna Vuohelainen
Uutta osaamista
Suomen osaamiskilpailukyky on uhattuna
Uutta osaamista

Suomen osaamiskilpailukyky on uhattuna

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä ammatilliset osaamispalvelut pystyvät vastaamaan aiempaa joustavammin yksilön ja työelämän tarpeisiin. Rahoitusleikkaukset syövät kuitenkin perustaa hyvältä uudistukselta.

Leena Linnainmaa
Uutta osaamista
Uuden oppiminen tiiviiksi osaksi työn arkea
Uutta osaamista

Uuden oppiminen tiiviiksi osaksi työn arkea

Globaalit muutokset kuten digitalisaatio ja ilmastonmuutos muuttavat tapaamme tehdä työtä. Jotta jatkuva oppiminen voidaan viedä seuraavalle tasolle, on oltava rohkeutta kokeilla ja investoida osaamiseen.

Riina Nousiainen
Digitaaliset prosessit
Satamien digitalisaatiossa riittää kirittävää
Digitaaliset prosessit

Satamien digitalisaatiossa riittää kirittävää

DigiPort-hankkeessa haetaan tehokkuutta ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia satamiin käyttäen hyväksi digitaalisuutta ja avointa tietoa.

Jari Salo
Jari Salo
Uutta osaamista
Compleap tukee elinikäistä oppimista
Uutta osaamista

Compleap tukee elinikäistä oppimista

Työpaikoilla tapahtuva osaamisen systemaattinen kehittäminen on yhä suuremmassa roolissa. Yksin koulutusjärjestelmän sisällä tehtävät ratkaisut eivät riitä.

Antti Laitinen
Elämää tietoyhteiskunnassa
Virkeä mieli vie tulevaisuuteen
Elämää tietoyhteiskunnassa

Virkeä mieli vie tulevaisuuteen

Ihmiset tarvitsevat aikaa ja levollista ilmapiiriä uuden omaksumiseen. Tulos on sitä parempi, mitä tunnollisemmin ideariihessä kypsyteltyjä malleja testataan käytännössä.

Kuvassa Paula Launonen
Paula Launonen
Uutta osaamista
Jatkuvan oppimisen kynnyksellä
Uutta osaamista

Jatkuvan oppimisen kynnyksellä

Jokaisen suomalaisen vastuu osaamisensa vaalimisesta kasvaa opiskelun siirtyessä lapsuudesta ja nuoruudesta tasaiseksi virraksi koko elämän varrelle. Silloin tarvitaan myös entistä parempia oppimisen taitoja.

Kirsti TImperi
Kirsti Timperi
Uutta osaamista
Yritykset ovat olennainen osa uutta osaamisjärjestelmää
Uutta osaamista

Yritykset ovat olennainen osa uutta osaamisjärjestelmää

Ihmisten osaaminen on yrityksen keskeisin menestystekijä. Kääntäen se voi olla myös pahin kompastuskivi.

Kuvassa jutun kirjoittaja Joonas Mikkilä
Joonas Mikkilä
Uutta osaamista
Tunneälyä ja empatiakykyä tarvitaan robotisoituvilla työmarkkinoilla
Uutta osaamista

Tunneälyä ja empatiakykyä tarvitaan robotisoituvilla työmarkkinoilla

Kun alanvaihto kohtaa yhä useampaa, työkalupakkiin tarvitaan myös tutkintoa lyhyempiä kokonaisuuksia.

Kuvassa jutun kirjoittaja Kirsi Rasinaho
Kirsi Rasinaho
Uutta osaamista
Tulevaisuuden Suomi oppii, osaa ja onnistuu
Uutta osaamista

Tulevaisuuden Suomi oppii, osaa ja onnistuu

Tavoite on vaativa ja edellyttää määrätietoista ja tavoitteellista uudistumista oppimisympäristön kaikilla tasoilla. Työtä on tehtävänä, mutta lähtökohta kansainvälisessä vertailussa on hyvä.

Kuvassa Paula Launonen
Paula Launonen
Elämää tietoyhteiskunnassa
JyrkIT: Takaisin koulun penkille
Elämää tietoyhteiskunnassa

JyrkIT: Takaisin koulun penkille

Perinteinen tutkinto ei ole enää kuin lupa tulla täydennyskoulutukseen. Tarvitaan uusia oppimisen tapoja ja rakenteita. Kun Suomi kehittää työvoiman osaamisen ylläpitämisessä toimivia teknisiä ja yhteiskunnallisia ratkaisuja, niille riittää kysyntää muuallakin.

Jyrki Kasvi
Jyrki J.J. Kasvi
Digitaaliset prosessit
Sopimusten avainkohtia: Lopullisen sopimusversion määrittely
Digitaaliset prosessit

Sopimusten avainkohtia: Lopullisen sopimusversion määrittely

Pitkät ja tekniset sopimusneuvottelut pitää päättää selkeästi. On hyvin todennäköistä, että vähänkin laajemmassa projektissa löytyy sopimuspaperin lisäksi monenlaista lisädokumenttia ja näkemystä siitä, mikä oli kunkin sopijapuolen alkuperäinen tarkoitus.

Kuvassa Kari Keturi
Kari Keturi
Elämää tietoyhteiskunnassa
Impulssiostosten tilalle järkevät valinnat
Elämää tietoyhteiskunnassa

Impulssiostosten tilalle järkevät valinnat

Nykylainsäädännön mukaan meillä jokaisella on oikeus nähdä erilaisten organisaatioiden itsestämme keräämä data. Miten siitä hyötyisi tavallinen kansalainen?

Jarmo Heinonen