Kategoria: Uutta osaamista

Uutta osaamista
Kulmahuoneesta yhteiseen näkymään
Uutta osaamista

Kulmahuoneesta yhteiseen näkymään

Kulttuuri kehittyy pala palalta, jokaisessa kohtaamisessa. Ratkaisut löytyvät sekä organisaation johtajuuskulttuurin että esimiesten yksilöllisten taitojen kehittämisestä.

Annastiina Mäki
Uutta osaamista
Muutokselle myönteinen kulttuuri syntyy arvostuksesta
Uutta osaamista

Muutokselle myönteinen kulttuuri syntyy arvostuksesta

Homo Sapiens luotaa jatkuvasti sosiaalisia tilanteita ja ihmisten välisiä suhteita ja pyrkii varmistamaan oman paikkansa yhteisössä.

Jani Roman
Uutta osaamista
Itseohjautuvuus perinteisessä organisaatiossa
Uutta osaamista

Itseohjautuvuus perinteisessä organisaatiossa

Työelämän ja organisaatioiden johtamisen sanotaan olevan murroksessa ja niinhän ne ovat. Kun maailma on kansainvälistynyt ja tekeminen erikoistunut, on laajojen kokonaisuuksien hallinta muuttunut kompleksiseksi.

Ville Lestinen
Uutta osaamista
Tehokkaasti itseohjautuen
Uutta osaamista

Tehokkaasti itseohjautuen

Työt pysähtyisivät, jos päätökset pitäisi kierrättää esimiesten kautta.

Joonas Pajunen
Uutta osaamista
Tuore kartoitus: Järjestöjohtajien someaktiivisuus laskenut kuluneen vuoden aikana
Uutta osaamista

Tuore kartoitus: Järjestöjohtajien someaktiivisuus laskenut kuluneen vuoden aikana

Järjestödigi kartoitti järjestöjen tilaa digitalisaatioon, digiosaamiseen, viestintään ja sosiaalisen median käyttöön liittyen.

Hanna Vuohelainen
Uutta osaamista
Digijumppaa ikitupajumeille
Uutta osaamista

Digijumppaa ikitupajumeille

VS-digi-hankkeen Sisä-Savon kansalaisopiston pilotti ”Digijumppaa ikitupajumeille” palkittiin KunTeko 2020 -gaalassa Innostavat teot –sarjassa ”esimerkillisestä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kehittämisteosta”.

Merja Sjöblom
Elämää tietoyhteiskunnassa
Uusi TIEKEn hallitus valittiin syyskokouksessa
Elämää tietoyhteiskunnassa

Uusi TIEKEn hallitus valittiin syyskokouksessa

Syksyn yhdistyskokous valitsi uuden hallituksen. Puheenjohtajana jatkaa kolmannelle kaudelle valittu Ilkka Lakaniemi. Vuosi 2020 tulee TIEKEssä olemaan verkostotoiminnan kehittämisen aikaa.

Hanna Vuohelainen
Uutta osaamista
Suomalaiset tytöt hallitsevat ohjelmoinnillisen ajattelun
Uutta osaamista

Suomalaiset tytöt hallitsevat ohjelmoinnillisen ajattelun

Tietotekniikka-alalle tarvitaan kipeästi lisää naisia.

Jyrki Kasvi
Jyrki J.J. Kasvi
Uutta osaamista
Yhteys inhimillisen maailman ja teknologian välille?
Uutta osaamista

Yhteys inhimillisen maailman ja teknologian välille?

Ihmiset ja digitaaliset alustat ovat kiehtova yhdistelmä. Me vuorovaikutamme erilaisilla alustoilla ympäri maailman, mutta silti organisaatioitamme määrittävä kulttuuri rakentuu suurelta osin fyysisten kohtaamisten kautta.

Uutta osaamista
Digitaidoille oma osaamismerkkijärjestelmä – Osuvat taidot käynnistyi
Uutta osaamista

Digitaidoille oma osaamismerkkijärjestelmä – Osuvat taidot käynnistyi

Elokuussa käynnistyneessä Osuvat taidot -hankkeessa rakentuu valtakunnallinen osaamismerkkijärjestelmä työelämässä ja opiskeluissa tarvittaville digitaidoille.

Merja Sjöblom
Uutta osaamista
Hanna Niemi-Hugaerts TIEKEn uudeksi toiminnanjohtajaksi
Uutta osaamista

Hanna Niemi-Hugaerts TIEKEn uudeksi toiminnanjohtajaksi

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Hanna Niemi-Hugaerts. Hän siirtyy tehtävään joulukuun alussa Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingin IoT-ohjelman johtajan tehtävästä TIEKEn nykyisen toiminnanjohtajan Kirsti Timperin jäädessä eläkkeelle.

Uutta osaamista
Digi digi digi
Uutta osaamista

Digi digi digi

Digitalisaatiossa on kyse organisaatiokulttuurin muutoksesta, ja se on tunnetusti vaikeaa.

Jyrki Kasvi
Jyrki J.J. Kasvi
Uutta osaamista
Tieto ja ihminen edellä
Uutta osaamista

Tieto ja ihminen edellä

Digitalisaation ajatellaan olevan teknologinen kysymys. Todellisuudessa teknologia on vain väline, digitalisaation työkalu. Teknologian asemesta digitalisaatiossa on kyse tiedon hallinnasta, sähköisistä toimintaprosesseista ja viime kädessä meistä ihmisistä.

Jyrki Kasvi
Jyrki J.J. Kasvi
Uutta osaamista
Yle opastaa infoviidakkoon eksyneitä kansalaisia
Uutta osaamista

Yle opastaa infoviidakkoon eksyneitä kansalaisia

Ylen Oppiminen-verkkopalvelun Media- ja digitaidot -osiosta löytyy muun muassa ohjeita valeuutisten tunnistamiseen ja lasten digikasvatukseen sekä vinkkejä Instagram-tarinointiin, Facebookin yksityisasetusten määrittelyyn ja WhatsAppin tehokäyttöön.

Kuvassa Paula Launonen
Paula Launonen
Uutta osaamista
Verkosto innostaa naisia teknologiabisnekseen
Uutta osaamista

Verkosto innostaa naisia teknologiabisnekseen

Teknologiateollisuuden Women in Tech -verkosto tarjoaa roolimalleja ja menestymisen reseptejä niin tutkimus- kuin yritysmaailmaan.

Piia Simpanen