Vältetään turhaa ja keskitytään olennaiseen

Ruokapakkauksen muovin vähentäminen puoleen ei tunnu missään, jos itse ruoka heitetään roskiin. Pakkaus ja kuljetus jopa Aasiasta Suomeen on murto-osa itse ruoan tuottamisen hiilijalanjäljestä, joten tärkeintä on olla hankkimatta ruokaa, jota ei syödä.

Kansan kouluttamiseen menee siihenkin energiaa ja materiaalia. Ja vaikka itse opiskelu eli ajatustyö tuntuu aika vähäenergiseltä, kuluu siihen ihmisen ajasta monta vuotta.

Jos ajatuksena on minimoida hukkaan menevä kulutus, ei tunnu järkevältä, että yksilö viettäisi vuosia ajastaan opiskelemassa asiaa, josta ei ole hänelle hyötyä.

UNESCOn kestävän koulutuksen periaatteet peräänkuuluttavat muun muassa mielekkäitä epävirallisia oppimisympäristöjä, merkityksellisiä ja hyvinvoinnin huomioon ottavia arviointijärjestelmiä sekä keskittymistä kulttuurien ja sukupolvien väliseen oppimiseen.

Keskiössä on sen varmistaminen, että oppija ei opiskele turhaan. Eikä riitä, että koulutuksen päätyttyä mitataan työllistymistä, sillä vahinko on jo tapahtunut.

Tohtori Otto Burman on väitöskirjassaan osoittanut, että oppijoilta voidaan lyhyellä kyselyllä selvittää heidän oman oppimisensa ilmapiiri. Mahdollisiin ongelmakohtiin puuttumalla parannetaan opiskelun mielekkyyttä, ja siten minimoidaan turha tai tuottamaton opiskelu vaikkapa väärällä alalla tai väärillä opiskelumenetelmillä.

Burman jakaa oppimisen ilmapiirin kolmeen alueeseen: oppimisen iloon, psykologiseen omistajuuteen sekä yrittäjämäiseen oppimiseen.

Oppimisen iloa koetaan, kun saa tukea opintoihin ja oppimiseen, kun itse viihtyy ja muut viihtyvät, kun mielestään kehittyy, ja kun ongelmaratkaisutaidot paranevat.

Oppimisen psykologista omistajuutta koetaan, kun tehtävät ovat omakohtaisia ja itselle sopivia, kun kuuluu ryhmään, kun suunnittelee omaa työtään, kun toteuttaa tehtäviä itseään varten, kun luottaa itseensä ja tuntee oppivansa mitä vain.

Yrittäjämäistä oppimista koetaan, kun viihtyy uusien asioiden parissa, kun haluaa nähdä, kokea ja kehittää jotain uutta, kun panostaa haastaviin tehtäviin, kun tunnistaa osaamisensa ja kun on halukas oppimaan uutta.

Keväällä koronavirusepidemiasta johtuva oppilaitosten pakollinen etäopetukseen siirtyminen on varmasti pannut jokaisen opettajan miettimään, mitkä oppimisaktiviteetit ovat tarpeellisia, ja miten niitä voi muuttuneessa tilanteessa parhaiten toteuttaa.

Monet ovat tehneet työtä sen eteen, että siirtymä etäoppimiseen ja -opetukseen sujuu mahdollisimman sujuvasti. Konkreettinen esimerkki yhteisistä ponnistuksista on Suomen eOppimiskeskus ry:n kuratoima etäopetuksen vinkkitaulu, josta löytyy monenlaista tietoa välineistä, toimintatavoista ja muista huomioitavista asioista.

Toinen erinomainen esimerkki on Etäopetuksen näytön paikka -opas. Molempien koostamiseen osallistuvat Suomen kokeneet etäopetuksen ja -ohjauksen ammattilaiset.

Ei siis vähennetä ja säästetä kaikesta, vaan koetetaan nimenomaan vähentää niitä turhia toimenpiteitä – puhutaanpa sitten oppimisesta, terveydenhuollosta, työkokouksista tai someviestinnästä.