Osuvien taitojen opetusvideot Digitukiviikolla
Uutta osaamista

Osuvien taitojen opetusvideot Digitukiviikolla

Digitukiviikko 4.-8.5.2020 on kaikille avoin, kaiken tasoiset digiosaajat mukaan kutsuva virtuaalinen tapahtumaviikko, johon jokainen voi osallistua omalla tavallaan.

Digi- ja väestötietovirasto järjestää yhdessä valtakunnallisen digitukiverkoston kanssa Digitukiviikon, joka haastaa jokaisen kansalaisen, organisaation, järjestön ja yhdistyksen auttamaan digitaidoissa korona-arjen eristämiä läheisiään oman kyvyn mukaan.

Osuvat taidot -hanke tuo oman panoksensa Digitukiviikolle opetusvideoiden myötä. Osuvissa taidoissa kehitetään valtakunnallista osaamismerkistöä työelämässä ja opiskeluissa tarvittaville digitaidoille. Tähän mennessä hankkeessa on mm. työstetty digiosaamisen alueiden määrittelyä, kuvattu osaamistavoitteita ja tuotettu pilotteihin oppimateriaalia.

Videot tutustuttavat digitaitojen perusasioihin

Hankkeen puitteissa tuotetut opetusvideot soveltuvat hyvin myös omatoimiseen tutustumiseen ja opiskeluun. Osuvien taitojen YouTube-kanavalta löytyvät tällä hetkellä lyhyet videot seuraaviin aiheisiin:

  • Sivustojen luotettavuuden arviointi
  • Netiketti
  • Sähköiset palvelut ja tunnistautuminen
  • Sosiaalinen media: kuva-, video- ja musiikkipalvelut
  • Sähköpostin peruskäyttö
  • Wlan-verkkojen turvallisuus
  • Android-laitteen suojaaminen pääsykoodilla
  • Apple iOS-laitteen suojaaminen pääsykoodilla
  • Tiedonhaku internetistä

Hankkeen edetessä videoita on tulossa lisää, joten kanava kannattaa laittaa seurantaan!

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Logistiikka-alan LOBRA-hanke tukee pk-yritysten digitaalisia innovaatioita
Digikyvykkyys

Logistiikka-alan LOBRA-hanke tukee pk-yritysten digitaalisia innovaatioita

LOBRA-hanke on perustettu vahvistamaan logistiikka-alan digitalisaation kehittämistä. Ala on monimuotoinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, jolla on tavaroiden kuljetus- ja varastointitehtävien lisäksi materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallinnan tehtäviä. Sen vaikutukset ulottuvat työllistämisestä tuottavuuden tehostamiseen, digitalisaation kehittämiseen sekä automatisaation etujen esilletuomiseen.

Nina From
Digikyvykkyys
Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana
Digikyvykkyys

Tekoälyn hyödyntäminen työssäni kasvuvalmentajana

Työssäni kasvuvalmentajana kohtaan jatkuvasti yrittäjiä, jotka ovat eri vaiheissa yrittäjäpolkuaan. Tekoälystä on tullut viimeisen vuoden aikana tärkeä osa myös minun työtäni, ja tässä kirjoituksessa jaankin esimerkin siitä, miten olen hyödyntänyt tekoälyä neuvontatyössäni. Kyseisessä tapauksessa tekoäly auttoi asiakasta liiketoiminnan kehittämisessä konkreettisesti ja matalalla aloituskynnyksellä.

John Holmberg
Digitaalinen taloushallinto
Tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia tilitoimistoille – hyödynnä maksuton koulutus!
Digitaalinen taloushallinto

Tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia tilitoimistoille – hyödynnä maksuton koulutus!

Tekoäly ei ole vain suuryritysten asia, vaan se tuo uusia mahdollisuuksia myös pienemmille tilitoimistoille. Kun tekoälyä osataan soveltaa oikeisiin kohteisiin, se säästää aikaa, tehostaa työskentelyä ja voi jopa avata täysin uusia palveluita asiakkaille. Mutta mistä kannattaa aloittaa? Miten tekoälyä voi hyödyntää käytännössä? Näihin kysymyksiin tarjoaa vastauksia TIEKEn maksuton koulutus tilitoimistoille.

Timo Simell