Millä asteikolla osaamista arvioidaan?
Taitoja arvioidaan neliportaisella asteikolla: erinomaiset, hyvät, kohtuulliset ja heikot taidot. Testistä saa yleisarvosanan tällä asteikolla.
Lisäksi testin tekijä saa tiedon oikeiden vastaustensa osuudesta osa-alueittain.
Minkälainen on digiosaamisen taso Tiviittorin mukaan?
Eniten tehdyn eli Teknis-käytännölliset taidot -testin mukaan valtakunnallinen osaamistaso on hyvää – kolmen neljästä vastaajan kokonaisosaaminen on hyvällä tasolla. Toisaalta, joka viidennen kokonaisosaaminen on vain kohtuullisella tasolla, eli parantamista on.
Toimistosovelluksista heikoimmin hallitaan taulukkolaskenta, jonka osaaminen on vain kohtuullisella tasolla. Haasteita tuottaa myös esitysgrafiikka. Vastaavasti tekstinkäsittelyn taidot ovat keskimäärin hyvällä tasolla.
Vaikka valokuvaaminen ja kuvien jakaminen on yleistä, on kuvankäsittelyn osaaminen Tiviittorin mukaan kuitenkin vain kohtuullisella tasolla. Samoin verkkotyöskentelyn taidot – kuten sosiaalinen media, verkkokokoukset, aikataulutuspalvelut, oppimisympäristöt sekä esitystilanteet ja -tekniikat – ovat yllättävän heikolla tasolla eli lisäopille on selkeästi tarvetta.
Tiviittorin tulosten perusteella myöskään tiedonhaun taitoja ei hallita riittävästi. Erityisen paljon haasteita tuntuu tuottavan monipuolinen hakuehtojen ja -operaattoreiden käyttö.
Rokotetaanko vääristä vastauksista?
Vääristä vastauksista ei mene miinuspisteitä. Jokaisesta kysymyksestä saa 0-1 pistettä.
Kauanko testin tekemiseen on hyvä varata aikaa?
Testin tekemiseen menevä aika luonnollisesti vaihtelee tekijän mukaan, mutta keskimääräisten suoritusaikojen perustella suosittelemme varaamaan aikaa:
- Teknis-käytännöllisten taitojen testi noin 45 minuuttia
- Tietoyhteiskunta- ja mediataidot noin 30 minuuttia
- Tietotyön taidot -testi noin 30 minuuttia
Tulosten jakaminen sosiaalisessa mediassa
Testin lopuksi tulee näkyviin tulosraportti, jonka lopussa on painikkeet tulosten jakamiseksi sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä tulokset ovat jaettavissa palveluissa Facebook, Twitter ja LinkedIn.
Miten osallistujia voisi motivoida osallistumaan Tiviittorin arviointiin?
Arviointiin osallistuminen on osoitus valmiudesta näyttää niin omat vahvuudet kuin kehittämiskohteetkin. TIEKE myöntää jokaiselle Tiviittorin arvioinnin tehneelle Open Badge -osaamismerkin.
Mistä löydän ohjedokumentit?
Tiviittorissa on yleiset ohjeet palvelun käyttöön. Lisäksi rekisteröityneelle käyttäjälle on aina roolinsa mukaiset ohjeet.
Voit myös ladata käyttöösi Tiviittorin roolikohtaiset ohjeet pdf-muodossa tästä:
Olen tehnyt aiemmin yhden testin. Sain kutsun uuteen testiin, mutta en löydä enää kyseistä kutsuviestiä. Miten pääsen nyt tähän uuteen testiin?
Kirjaudu Tiviittoriin www.tiviittori.fi -osoitteesta sähköpostiosoitteellasi ja salasanallasi. Kirjautumisen jälkeen näet omalla etusivullasi niin jo tehdyt testisi kuin uudet testitkin.
Olen unohtanut salasanani Tiviittoriin. Mitä teen?
Tiviittorin etusivun Kirjaudu-painikkeen alta avautuvassa ikkunassa voit tilata sähköpostiisi uuden salasanan.
Minkälaisen salasanan Tiviittori hyväksyy?
Salasanan tulee sisältää vähintään 6 merkkiä, joista vähintään yhden tulee olla erikoismerkki.