Tekoäly – korkeakoulutetun paras kaveri vai pahin uhka?
Digitaaliset prosessit

Tekoäly – korkeakoulutetun paras kaveri vai pahin uhka?

Varsinaista tekoälyä odotellessa työt muuttuvat monilla tavoin pelkästään automatisoinnin ja digitalisoinnin ansiosta. Muutos koskee myös korkeasti koulutettuja. Kun tekoälyä tai koneoppimista ryhdytään hyödyntämään, niin mikä muuttuu ja milloin?

Arkielämän tulevaisuuspohdinnoissa unohdamme usein Wiion lain lähitulevaisuuden muutosten ja niiden vaikutusten yliarvioimisesta (viestinnän professori Osmo A. Wiion laki tulevaisuuden ennustamisesta: ”Lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan”).

Eikä se ole sinänsä yllättävää. Sehän on vain Wiion lain mukaista toimintaa. Laki on kuitenkin hyvä pitää mielessä silloin, kun joku kertoo meille, että elämme tekoälyn singulariteetin aikaa tai että monet tuhannet työpaikat tuhoutuvat kohta.

Taloustieteessä on pyritty mallintamaan tekoälyteknologioiden muutosten aiheuttamia vaikutuksia työtehtäviin ja työpaikkoihin. Esimerkiksi Daron Acemoglu, Pascual Restrepo ja Erik Brynjolfsson ovat tutkineet taloustieteessä teknologisen kehityksen vaikutuksia työhön.

Heidän näkemyksensä mukaan tekoälyteknologioiden kehittyessä useat yksittäiset työtehtävät muuttuvat, useimmat työt säilyvät, jotkin työpaikat korvautuvat ja joitakin aivan uusia töitä syntyy.

Kenen vastuulla on, että ihmiset oppivat uutta? Onko vastuu työtä tekevällä itsellään, onko se yhteiskunnalla vai onko se työnantajalla?

Olennaista on havaita, että tekoäly korvaa ensi sijassa yksittäisiä työtehtäviä, ei kokonaisia ammatteja. Esimerkiksi lääkärin työssä osa diagnosointiin liittyvistä rutiineista saattaa jäädä pois tekoälyn avulla. Tämä vapauttaa ihmisen resursseja sellaiseen, mihin kone ei pysty; lääkäri voikin keskittyä kommunikaatioon potilaan kanssa, terveyden edistämiseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn, hoidon organisoimiseen tai kuntoutuksen suunnitteluun. Muutoksen seurauksena tuottavuus paranee. Ihmisten osaamista tarvitaan kuitenkin aina. 

Tarkastelun tason ollessa riittävän täsmällinen – esimerkiksi jokin yksittäinen työtehtävä – on muutosten havaitseminen ja ymmärtäminen helpompaa kuin jos tarkastellaan ammatteja. Työt työpaikkatasolla ovat ennemminkin murroksessa kuin loppumassa.

Selvää on, että tulevaisuuden ammateissa korostuvat matemaattiset taidot, luovuus ja koneiden käyttömahdollisuuksien ymmärtäminen riippumatta toimialasta tai tutkinnosta.Työelämää koskevien uhkakuvien maalaaminen muistuttaa tämän vuoksi keskustelua, joka käytiin Englannissa lähes 250 vuotta sitten Kehruu-Jennyn muuttaessa teollista tuotantoa.

Työn murros merkitsee useimmille työn järjestämistavan muuttumista ja uusien taitojen oppimista. Joillekin työn murros tarkoittaa kuitenkin myös aivan uuden ammatin opettelemista.

Molempia tilanteita yhdistää vaatimus uuden oppimisesta. Ja tässä kohtaa tulee kysymys siitä, kenen vastuulla on se, että ihmiset oppivat uutta? Onko vastuu työtä tekevällä itsellään, onko se yhteiskunnalla vai onko se työnantajalla?

Tuntuisi mahdottomalta ajatukselta sälyttää vastuuta vain yhden tahon harteille, joten luontevinta on, että vastuu on siellä, missä hyödyt korjataan, eli kaikkien harteilla.

Palatkaamme Wiion lakiin. Mikä on se tulevaisuuden aikaväli, jolla teknologian muutosten vaikutukset aliarvioidaan? Emme tiedä, emmekä oikeasti pysty siihen edes varautumaan.

Eläkäämme siis edelleen työn murroksen aikakautta, sitä edistäen ja siihen sopeutuen.

Kirjoittaja

Lue seuraavaksi