Rakennamme TIEKEssä kilpailukykyistä, uudistuvaa ja ihmisläheistä yhteiskuntaa, jossa organisaatiot ja yksilöt hyödyntävät digitalisaation, datan ja teknologian tuomat mahdollisuudet. Toimintamme painottuu tulevina vuosina erityisesti neljään teemaan: digikyvykkyyteen, datatalouteen, digitaaliseen taloushallintoon ja vastuullisuuteen. Tutustu teemoihin ja löydä sinulle ja organisaatiollesi hyödyllisimmät sisällöt!

Digikyvykkyys
Valtakunnallisesti yhteneväinen tapa tunnistaa kiertotalousosaamista
Digikyvykkyys

Valtakunnallisesti yhteneväinen tapa tunnistaa kiertotalousosaamista

Kiertotalouden osaamismerkistö kehitettiin AFRYn, Turun ammattikorkeakoulun ja TIEKEn yhteistyönä, Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämällä NextGenerationEU rahoituksella. Hanketoimijoiden ja rahoittajan tavoitteena oli taata merkistön jatkuvuus hankkeen päätyttyä ja luoda pysyvä, valtakunnallisesti yhteneväinen osaamismerkistö, jonka hallinta on keskitetty mutta kehitystyötä tehdään yhteistyössä laajan verkoston kanssa.

Digikyvykkyys
Yksilön rooli teknologian murroksessa – miten vaikutat omaan tulevaisuuteesi?
Digikyvykkyys

Yksilön rooli teknologian murroksessa – miten vaikutat omaan tulevaisuuteesi?

Teknologian nopea kehitys muuttaa työtä ja arkea kiihtyvällä tahdilla. Muutos ei kosketa vain tekniikkaa, vaan vaikuttaa suoraan jokaisen toimintamahdollisuuksiin.

Miten yksilö voi säilyttää toimijuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa tässä teknologian murroksessa? Kysymys on entistä ajankohtaisempi tekoälyn ja muiden uusien teknologioiden mullistaessa toimintaympäristöämme.

Viestintätoimisto Aivela
Datatalous
Euroopan teknologiariippuvuus ratkeaa vain maiden tiiviillä yhteistyöllä
Datatalous

Euroopan teknologiariippuvuus ratkeaa vain maiden tiiviillä yhteistyöllä

Euroopan teknologiariippuvuus amerikkalaisyrityksistä vaatii uutta ajattelua ja yhteistyötä. Suomella on jo vahva asema tekoälyosaamisessa ja suurteholaskennassa, mutta erityisesti pk-yritysten aktivointi digitalisaatiossa on avainasemassa kilpailukyvyn kehittämisessä. Menestys edellyttää julkisen sektorin, yritysten ja tutkijoiden tiivistä yhteistyötä sekä uudenlaisia toimintamalleja.

Viestintätoimisto Aivela