Laaja kysely selvittää suomalaisten digitaitojen tason
Elämää tietoyhteiskunnassa

Laaja kysely selvittää suomalaisten digitaitojen tason

Digiosaamisen merkitys korostuu palveluiden siirtyessä yhä enemmän verkkoon. Valtiovarainministeriö ja Digi- ja väestötietovirasto selvittävät kansalaisten digitaitojen tasoa. Tulokset antavat osviittaa myös digituen tarvitsijoiden määrästä.

Maanantaina 9.3. avautunut digitaitokysely on tarkoitettu kaikille. Vastauksia toivotaan mahdollisimman laajasti taidoista riippumatta.  Verkossa kyselyyn voi vastata osoitteessa www.dvv.fi/digitaitokartoitus.

Kysely on tarkoitettu myös henkilöille, jotka eivät itse käytä älylaitteita tai asioi sähköisesti. Siihen on mahdollista vastata myös paperilomakkeella, joita digituen alueelliset koordinaattorit jakavat ympäri Suomea. Paperilomakkeita tulee muun muassa kirjastoihin, yhteispalvelupisteisiin sekä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkoihin.

Vastauksia kyselyyn kerätään maaliskuun ajan ja tulokset julkaistaan toukokuun lopussa.

Digitaitokysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digi- ja väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota.

Lue seuraavaksi

Digikyvykkyys
Näytä, mitä osaat: Digitaalinen osaamismerkistö tekee osaamisesta näkyvää
Digikyvykkyys

Näytä, mitä osaat: Digitaalinen osaamismerkistö tekee osaamisesta näkyvää

Teknologian kehitys vaatii jatkuvaa oppimista ja osaamisen päivittämistä. TIEKEn ylläpitämä valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistö tarjoaa käytännöllisen välineen digitaitojen tunnistamiseen ja sanoittamiseen. Se auttaa yksilöitä urasuunnittelussa ja yrityksiä henkilöstön osaamisen tunnistamisessa.

Viestintätoimisto Aivela
Digikyvykkyys
Teknologia on korvaamaton tuki jatkuvassa oppimisessa ja osaamisen tunnistamisessa
Digikyvykkyys

Teknologia on korvaamaton tuki jatkuvassa oppimisessa ja osaamisen tunnistamisessa

Digitalisaatiokehityksen nopea tahti korostaa, kuinka tärkeää on oppia jatkuvasti uusia taitoja ja tunnistaa osaaminen. Osaamisen tunnistaminen vaatii strategista ajattelua, osaamista koskevaa dataa, konkreettisia käytännön työkaluja ja yhteistyötä. Hyviä esimerkkejä osaamisen tunnistamisen malleista ja työkaluista ovat osaamismerkit, data-avaruudet ja digikompassi.

Viestintätoimisto Aivela
Vastuullisuus
Vastuullisuusdata on vastuullisuusraportoinnin kulmakiviä – mitä lähestyvä raportointivelvoite tarkoittaa?
Vastuullisuus

Vastuullisuusdata on vastuullisuusraportoinnin kulmakiviä – mitä lähestyvä raportointivelvoite tarkoittaa?

Vastuullisuusraportointi ja vastuullisuusdata ovat olennainen osa organisaation liiketoiminnan kehittämistä ja sen vaikutusten arvioimista yhteiskunnassa. Vuosi 2024 on lainsäädännöllisesti merkittävä vastuullisuusraportoinnin kannalta, sillä uusi CSRD-direktiivi velvoittaa organisaatioita vastuullisuutensa raportointiin.

Suvi Alatalo